Kävelen öisessä Etelä-Bronxissa, taustallani New Yorkin loputon humina. Ison nelikaistaisen 161:n kadun kulmasta käännyn vasemmalle. On keskiyö. Jostain kuuluu auton äänitorven törähdyksiä, renkaiden ulvahduksia ja huutoja. Kuljen jätkäporukoiden läpi ja vieritse, vedän niskaa kiinni paidankaulukseen ja koetan käyttäytyä itsevarmasti, niin kuin tietäisin mitä olen tekemässä.

(lisää…)

Puusaunan lämmitys tuli ensimmäisenä mieleen. Ruuhka-aika loppui, ja siksi paikallismetro tyssäsi Harlemissa 125:nnen kadun asemalle. Kaiutin raikui käskyä astua laiturille ja vaihtaa toiseen metroon kohti Bronxia. Mentävä oli, vaikka tunnelissa väreili vähintään 45 celsiusta.

Tilanteen hikisyyttä alleviivasi se, että heinäkuussa New Yorkin metrovaunut ovat kuin jääkaapissa istuisi: ilmastointi jäähdyttää täysillä.

(lisää…)

Columbian yliopiston journalismin laitoksen seitsemännen kerroksen käytävällä on sininen taulu. Taulun alaosa on peitetty lasilla. Jos katsoo tarkasti, siitä voi erottaa sormenjälkiä. Minun sormenjälkiäni. Olen ottanut tavaksi hipaista taulua matkalla luentosaliin.

Jos siitä vaikka tarttuisi jotain mukaan.

(lisää…)

En tiedä, mitä muille ihmisille tulee Amerikasta ensimmäisenä mieleen, mutta amerikkalaiset itse tykkäävät korostaa vapautta. Amerikkalaista unelmaa, vapautta, sananvapautta… Mitä muutakaan voi odottaa kansakunnalta, joka joitakin vuosia sitten keksi antaa ranskanperunoiille nimen Freedom Fries. Myös WTC-tornien tilalle nousseen uuden rakennuksen lempinimi on Freedom Tower.

Suomalaiseen itsenäisyyteen tottuneen ihmisen on täkäläistä vapautta äkkiseltään vaikea hahmottaa.

Ensimmäisenä New Yorkin päivänäni yritin mennä maauimalaan. Vapaassa maassa sinne luulisi kävelevän noin vain.

(lisää…)

Stipendivuosi lähenee loppuaan ja mietin luonnollisesti elämänmuutoksia, joita Berliinissä asuminen on tuonut. Yksi parhaimmista on ollut helppo,edullinen ja monipuolinen mahdollisuus toteuttaa eräälaista elämän filosofiaani ”Ice-cream is the way forward”; jäätelössä on tulevaisuus tai jäätelö vie eteenpäin.

Motto sai alkunsa jo opiskeluaikoinani, kun tylsinä hetkinä söin opiskeluntoverini kanssa jäätelöä päivän piristykseksi. Vähitellen totesin, että tämä arjen ilo todellakin piristi päivääni. Miksi syödä jäätelöä vain juhlapäivien erikoisuutena, kun se voi olla iloinen osa joka päiväistä elämääni?

(lisää…)