Viimeinen kuukausi Oxfordissa humahti huomattavan kiireisellä tempolla. ”Tutkimus” on tehty, kritiikki kuunneltu ja siitä otettu opiksikin sekä avain on palautettu Reuters Instituten miellyttävälle väelle. Liikaa kirjoittamista jäi viimeisiin viikkoihin. Ihminen ei ikinä opi, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia.
Olin juuri metsästämässä asuntoa Oxfordista, kun sain linkin amerikkalaisen kirjailijan blogimerkintään. Tekstissä kirjoittaja kertoo, mitä olisi halunnut tietää Oxfordista ennen kuin muutti sinne. Kirjailija oli tutkijamiehensä kanssa palaamassa akateemisen vaihtovuoden jälkeen Yhdysvaltoihin, ja halusi nyt jakaa vuoden aikana oppimiaan asioita muiden kanssa. Sain blogista hyviä vinkkejä nettisivustoista, joista etsiä asuntoja.
Median murroksesta puhuttaessa näkökulma tuntuu etupäässä olevan liiketoimintamallin kriisissä. Nykymuotoinen mediaorganisaatio ei vastaa ajan haasteisiin. Asiakas on kranttu peijooni, eikä tykkää vanhoista paketeista. Hän tahtoo uuden paketin – ja mikä tärkeintä – hän tahtoo itse kääriä koko komeuden.
Jonkin verran on puhuttu ja enemmän pitäisi puhua siitä, mitä tapahtuu tiedolle ja tiedonvälitykselle. Ihminen, tuo laumoissa elävä, tahtoo sosiaalista verkkoa, kaltaisensa olkapäätä, samanmielisyyttä. Nyt puhutaan siten, että asiakkaan vaatimuksesta median tulee rakentaa tai mediaan tulee rakentua yhteisöjä. (lisää…)
Olen joutunut pahaan koukkuun. Kyseessä on vaarallinen huume nimeltä politiikka, ja oireita aiheuttaa se, ettei saa äänestää. Ei näissä kunnon hard core -vaaleissa ainakaan, nimittäin parlamenttivaaleissa. Jostain minulle tuntemattomasta syystä Oxfordin County Council haluaa minun äänestävän paikallisvaaleissa. Ja paikallinen Labourin ehdokas, joka kolkutti ovelle eräänä sunnuntaina. Kerroin miellyttävälle rouvalle, etten ole vielä päättänyt, käytänkö ääneni. Otan nimittäin äänestämisen jokseenkin vakavasti, enkä ole vakuuttunut siitä, että minun pitäisi sotkeentua täällä oikeasti asuvia ihmisiä koskevaan päätöksentekoon. Rouva oli kovasti sitä mieltä, että minun pitäisi silti äänestää. Häntä, luonnollisesti.
Gillian Duffy lähti keskiviikkoaamuna Rochdalessa ostamaan leipää. Eläkeläisrouva ei lähtiessään taatusti tiennyt, että hänestä taisi tulla Britannian parlamenttivaalien ratkaisija.
Kauppareissulla Gillian-rouva tapasi vaalikampanjaa kuolinkouristuksissaan käyvän työväenpuolueen johtajan, pääministeri Gordon Brownin. Rouva kertoi ottaneensa tavakseen äänestää juuri työväenpuoluetta. Hän rupatteli tovin Gordonin kanssa vaaliteemoista, mm. maahanmuuttopolitiikasta ja paheksui Itä-Euroopasta saarivaltakuntaan tulevia. Juttutuokio oli normaalia vaalienalusturinaa, mutta kuinkas sitten kävikään … (lisää…)