Britannia äänestää kahden kuukauden päästä siitä, pysyykö maa Euroopan unionissa vai ei. Mielipidemittausten mukaan tilanne on äärimmäisen tasainen: Financial Timesin poll of polls , joka yhdistää tietoja eri gallupeista, antaa EU-jäsenyyden kannattajien osuudeksi nyt 43 prosenttia ja vastustajien 42.

En tiedä miltä teistä tuntuu, mutta minun oli pitkään vaikea käsittää, miksi tästä edes äänestetään. Miksi britit haluavat jättää EU:n?

Nyt, asuttuani täällä kahdeksan kuukautta, alan jo ymmärtää. Keskusteluun liittyy monia asenteita, joiden väkevyyttä ei oikein tunne, ellei asu täällä. Tässä kolme asiaa, joita en ehkä olisi tajunnut, ellen olisi asunut Britanniassa.

1. Eurooppa ei ole kaikille Britannian luonnollinen yhteisö

Englannin kanaali on kapeimmillaan vain 32,3 kilometriä leveä, mutta tuntuu siltä, että moni ajattelee Britannian olevan kuin tarujen Atlantis: saari keskellä valtamerta. Heille Britannian luonnollisia kumppaneita maailmassa ovat Yhdysvallat ja Brittiläinen maailmanyhteisö.

Ylipäätään muualla Euroopassa voi olla vaikea käsittää sitä, kuinka vahvana kuva imperiumista elää edelleen monien brittikonservatiivien tajunnassa. Ääneen he korostavat englannin kielen yhdistävää voimaa, mutta tosiasiassa heidän toiveensa on, että tässä yhteisössä Britannia voisi näytellä suvunvanhimman tärkeää roolia. Se mikä jää näiltä konservatiiveilta huomaamatta on, että toinen osapuoli ei oikeastaan ole kiinnostunut lähentymisestä: päinvastoin, muun muassa USA:n presidentti, Intian pääministeri ja Australian ulkoministeri ovat sanoneet, että brittien tulisi pysyä EU:ssa.

2. Eurooppa on kaiken rehdin vastakohta

Tämä kohta liittyy edelliseen, ja tämän minulle osoitti eräs toinen instituutin fellow. Niin kuin suomalaiset, myös britit sanovat menevänsä ”Eurooppaan” kun he menevät mihin tahansa mantereelle. Eurooppa merkitsee jotain vierasta, mutta ei suinkaan hyvällä tavalla: se on jotain vesitettyä ja keinotekoista, niin kuin mannermainen aamiainen verrattuna brittiläiseen. (”Just jam and toast – I need some proper food to get me goin’!”)

3. Britannia näkee itsensä liberalismin etuvartiona Euroopassa

Britannia on kyttääjävaltio. Täällä on todennäköisesti enemmän valvontakameroita kuin missään muualla maailmassa. Salaisilla palveluilla on laajat oikeudet tarkkailla kansalaisten viestintää. Ja niin edelleen. Siitä huolimatta britit pitävät itseään yksilönvapauden etuvartiona Euroopassa.

Ulkoa katsottaessa Britannia on hassu kuningaskunta, mutta saaren asukkaille tämä on vapauden synnyinmaa. John Locke, Adam Smith, Jeremy Bentham… Liberalismin ja utilitarismin oppi-isät loivat perinnön, jonka puolesta Britannia on EU:ssa joutunut taistelemaan ranskalaista ja saksalaista byrokraattisuutta vastaan. Ja nyt, Brexitin kannattajien mielestä, se on häviämässä taistelun, mistä syystä on parempi vetäytyä ja antaa muun Euroopan kitua virkamiesvallan alla.

Nigel Farageen, Britannian itsenäisyyspuolueen Ukipin johtajaan, henkilöityy brittiläisen nationalismin ja liberalismin liitto. Vai voisitko kuvitella, että suomalaisen populistipuolueen johtaja olisi voinut ennen poliittista uraansa tehdä töitä pörssimeklarina ja olla vielä ylpeä siitä?

4. Ja tätä britit eivät tajua

Kaikilla kansakunnilla lienee liioiteltu käsitys omasta tärkeydestään, mutta joillain briteillä on hyvin, hyvin suurenneltu käsitys maansa merkityksestä.

Britannialla on takanaan poikkeuksellinen menneisyys, mutta tällä vuosituhannella sen asema erityisesti Euroopassa on vain supistunut. Ulkopolitiikassa se on jäänyt täysin Saksan varjoon. Sotilaallisesti se on Yhdysvaltojen tärkeä kumppani, mutta joka tapauksessa vain sidekick. Taloudellisesti Lontoon Cityllä on tärkeä asema, mutta EU:ssa Saksa ja muu euroalue ovat merkittävämpiä. (Kaiken lisäksi moni Cityssä pelkää, että asema murenisi Brexitin myötä.) Edes kulttuurisesti Britannia ei enää ole sama suurvalta kuin se oli vielä 1980- ja 1990-luvuilla. Al-Jazeera ja CNN ovat haastaneet BBC:n tv-uutisissa, HBO ja Netflix jättäneet brittiläisen tv-tuotannon varjoonsa, eikä yksi Adele korvaa brittipoppia. Kirjallisuudessakin entisillä alusmailla on aika hyvä niskalenkki isännistään.

Oikeastaan monilla – jälleen, konservatiivisilla – briteillä on edelleen halu etsiä yhteisöä, jossa heidän kotimaansa voisi yhä olla erityisen merkittävä. Heille ei ole valjennut valitettava totuus: että nykymaailmassa Britannia on suuri enää vain omassa seurassaan.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Vuosi jona Britannia muuttui – ja pysyi samana - 20.06.2016
• Tunteiden vallankumous - 02.06.2016
• Brittiläinen todellisuus ja myytti suomalaisesta sotahulluudesta - 21.04.2016
• Lontoolaiset kiittävät bussikuskia — ovatko he siis maalaisia? - 26.02.2016
• Tervetuloa Britannian kalleimpaan kaupunkiin - 14.01.2016
• Mitä nuoren journalistin pitää oppia? - 07.12.2015
• Euroopan kriisit voivat tehdä hyvää hapattuneelle EU-journalismille - 05.11.2015
• Suomalaiset mediatutkijat ovat etääntyneet liian kauas työelämästä - 01.10.2015
• Viisi kirjaa joilla pääset Oxfordin tunnelmaan - 22.09.2015