Kerrossängyn alapunkassa kuuntelin kaskaita ja pelkäsin, että paremmaksi toimittajaksi tuleminen ei enää riitä. 

Tekoäly, marraskuun niin sanotut välivaalit ja täkäläisen yhteiskunnan polarisaatio pulpahtavat esiin, olinpa sitten Pohjois-Minnesotassa sijaitsevassa kahvilassa, washingtonilaisessa ravintolassa tai The New York Timesin toimituksessa.

Vapaa-aika Wienissä on tarjonnut hieman yllättäen luontoelämyksiä, ja työ IPI:ssä vähemmän yllättäen aitiopaikan lehdistönvapauteen. Se tuntuu olevan murenemaan päin.

Kuljen raportointimatkoilla viivojen ympärillä ja niitä pitkin. Näissä viivoissa on jotain niin käsittämätöntä, että aion ajatella niitä läpi syksyn.

Alexandra Zayaksen luennolla saimme neuvon tutkivien juttujen löytämiseen: on etsittävä ruumis. Tässä tapauksessa ruumis voi olla kirjaimellinen tai kuvaannollinen. Sillä tarkoitetaan yksittäistä tapausta, joka paljastaa systeemin epäonnistumisen. Pahimmillaan joku on kuollut, mutta kyse voi olla myös muunlaatuisesta vääryydestä.

On ollut uskomaton etuoikeus saada opiskella University of Southern Californiassa, astua vuodeksi sivuun päivätöistä ja uutisten täyttämästä arjesta. On voinut palata perusasioiden äärelle miettimään, mitä hyvä journalismi tässä ajassa on.