Varmasti puolet ystävistäni muistutti lähtiessä, että “varo sitten sitä lihomista siellä Amerikassa”.  Varoitus oli toki paikallaan: kun olin edellisen kerran täällä vuoden, lihoin kymmenkunta kiloa.  Nyt jaksoin stressata syömistä ensimmäisen kuukauden ajan, ja laihduin pari kiloa. Mutta heti kun huomio herpaantui, painoa alkoi kertyä lisää. 

”Hoidetaan kämppä Berliinistä, ne on halpoja siellä”, lauloi Samuli Putro pari vuotta sitten ilmestyneellä soololevyllään. Ja moni suomalainen taiteilija, opiskelija ja elämäntaiteilija on toteuttanut ajatuksen. Helsingin vuokratasoon tottuneelle Berliini voikin parhaimmillaan olla paratiisi. Vuokra-asuntoja on tarjolla paljon, ja ne ovat meikäläisittäin edullisia. 

Saksa on teknologian, raskaan teollisuuden, modernin suunnittelun ja kaiken edistyksellisyyden tyyssija. Mutta kun maahan laskeutuu sitkeä ja kirpeä matalapaine, niin EU-jätti syöksyy halvaannuttavaan pakkassokkiin.  Lumi, jää ja kymmenen asteen miinuskelit ovat ottaneet Saksan ja siinä sivussa Berliinin panttivangikseen. 

Asettautuminen Oxfordiin lentävän lähdön jälkeen on sujunut lopulta hyvin. Vaikein vaihe koko prosessissa on ollut vakuuttaa kahdelle kouluikäiselle lapselle, että on aivan järkevää lähteä kesken kouluvuoden puoleksi vuodeksi Englantiin, ja mennä siellä lähes kielitaidottomana tavalliseen englantilaiseen kunnalliseen kouluun. Neuvottelutaito ja diplomatia ovat olleet eduksi. Koskaan ei myöskään tule vähätellä lahjonnan merkitystä. 

Istun aamutuimaan kahvilassa, edessäni on tyhjäksi juotu teekuppi, jugurtti ja läppäri. Taustalla soi mikä-tahansa-musiikki, laiskaa laulantaa johon en suuremmin kiinnitä huomiota. High Streetiä pitkin ajoi paloauto, huomasin sen kuvasta joka heijastui vastapäiseen ikkunaan. Viereisillä sohvilla on nostettu jalat penkille ja uppouduttu lukemaan. Kahvi tuntuu olevan sivuseikka tässäkin kahvilassa.