Brittejä pidetään syystä hyvinä puhujina ja väittelijöinä. Pitää olla nokkela, nopea ja hauska, ja kuulijat palkitsevat erityisesti terävät ilkeilyt. Parlamentissa paheksuttaisiin, jos kansanedustaja puhuisi paperista. Yleisönosastokirjoituksetkin ovat usein kuin pieniä taideteoksia vinoilussa. Omakehukin sallitaan, jos se on hauskaa. Ironia on arvossaan ja muiden oletetaan osaavan tulkita sitä.

Saman huomaa luennoillakin. Oxfordissa opettajat ovat tietysti tiedoiltaan maailman huippuja, mutta valtaosa on myös loistavia esiintyjiä. Luennot kestävät yleensä tunnin ja luennoitsijalla on mukanaan ehkä puolikas aanelonen. Eikä ajatus katkea kertaakaan. Ja jos katkeaa, se myönnetään niin hauskan itseironisesti että yleisöä vain naurattaa.

Eiväthän britit synny hyviksi esiintyjiksi ja väittelijöiksi vaan taustalla on tietysti kovaa harjoitusta.

Oxfordissa moni kuuluu väittelyklubiin, jonka monesta jäsenestä on tullut pääministeri. Nuoremmat opiskelijat saavat huippuyliopistoissa käytännössä yksityisopetusta, kerran viikossa pitää opettajalle valmistella paperi, joka sitten luetaan ääneen. Pöydän toisella puolella istuu professori tai muu alansa huippu. Jos tuotos ja esitys on huono, palautteen saa heti. Se kasvattaa.

Kaikki tämä on viihdyttävää ja minä ainakin nautin tällaisten väittelyiden ja keskustelujen seuraamisesta. Mutta jos esiin nousee aihe, jota kaikki haluavat kommentoida, saattaa sisältö jäädä yleisöltä piiloon.

Viime viikkoina tällainen aihe on ollut rasistisen BNP-puolueen puheenjohtajan tv-esiintyminen.

Puheenjohtaja Nick Griffin oli televisiossa viime viikon torstaina ja asiasta väiteltiin viikkoja etukäteen.

Nyt analyysejä on kuultu ja luettu kohta viikko.

Griffinin puolue sai kesän eurovaaleissa kaksi paikkaa europarlamenttiin. Puolue vastustaa maahanmuuttoa, mikä mahtuu vielä demokratiaan. Mutta puolueessa moni ihailee tai kannattaa fasisimia, puheenjohtaja on veljeillyt Klu Klux Klaanin kanssa ja epäillyt juutalaisten joukkomurhaa natsi-Saksassa. Kannattajissa on tietysti vielä tiukempaa porukkaa.

BBC päätti kutsua puheenjohtajan tunnettuun poliittiseen keskusteluohjelmaan nimeltä Question Time, jossa studioyleisö saa esittää kysymyksiä. Alkoi mediamylläkkä, johon jokainen kynnelle kykenevä on ottanut osaa. Useimmat hauskasti ja viiltävästi. Joidenkin mielestä miestä ei olisi saanut päästää televisioon. Toisten mielestä sananvapaus kuuluu kaikille. Yksien mielestä ohjelma oli väärä, liian kiltti.

Kun ohjelma oli esitetty, alettiin esiintyjiä ja juontajaa arvioida. Ohjelmassa oltiinkin liian tiukkoja.

Nyt kommentteja on ollut radiossa, televisiossa, lehdissä ja verkossa monta viikkoa. Useimmat viihdyttäviä tölväisyissään. Mutta niitä on ollut niin paljon, ettei kukaan enää muista, mitä mieltä kukin asiasta on.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Donald ja minä - 16.10.2015
• Havumetsän eksotiikkaa - 14.09.2015
• Oxford valmistautuu pääsykokeisiin - 03.12.2009