Columbian yliopiston tutkivan journalismin kesäkurssin ensimmäinen sääntö on, ettei kurssin sisällöstä saa kertoa. Mistä siis kirjoittaa, kun olennaisesta ei saa kirjoittaa?

Itselleni puolentoista New York -viikon tärkeimmät havainnot ovat seuraavat:

Olen sittenkin oikeassa paikassa. Kun sain vuoden alussa tietää saaneeni stipendin Columbian yliopiston kurssille, podin viikon hirveää huijarisyndroomaa. Miksi juuri minut oli valittu? Millaisia asioita minun oikein ajateltiin osaavan? Kurssilla on ollut lohdullista hahmottaa, ettei suurin osa muistakaan ole kokopäiväisiä tutkivia toimittajia tai datajournalismiguruja. Joillakin on loistavia juttuideoita ja näkökulmia, monien ajatukset tuntuvat tutulla tavalla vähän kömpelöiltä. Opetus alkaa perusteista, eikä hölmöjä kysymyksiä paheksuta.
Paras idea on varastettu idea. Kaikkea ei tarvitse keksiä itse. Jos joku jossain muualla on selvittänyt kiinnostavaa aihetta, samaa voi soveltaa omassa maassaan tai kaupungissaan.

Columbian yliopiston kampusalue on puistomainen ja aika pompöösi.

Kansainvälinen yhteistyö on riemastuttavaa. Meitä on 24 kurssilaista kahdeksasta maasta. Jatkuvasti tulee mieleen kulmia, joista muiden aiheita voisi laajentaa tai avata merkityksellisemmiksi ja isommiksi. Olen aika varma, että kurssista syntyy vielä rajat ylittäviä yhteistyöprojekteja.

Ilmainen ruoka saa unisetkin ajoissa perille. Vaikka olen pahamaineisen aamu-uninen, olen onnistunut saapumaan yliopistolle joka päivä vähintään vartin ennen opetuksen alkamista. Se on tärkeää, koska myöhästymisiä ei suvaita. Onneksi kurssiin kuuluu jokapäiväinen aamiainen, joka houkuttelee paikalle hyvissä ajoin. Myös lounas on ilmainen. Ruoka on hämmästyttävän hyvää, jälkiruokatarjoilu yksinkertaisesti älytöntä.

Tässä kaupungissa maauimalat ovat ilmaisia. Kaupungin puistoissa on lukuisia maauimaloita, joissa uiminen ei maksa mitään. Riittää kun ilmoittautuu netissä ratauinnille aamuiksi tai illoiksi ja ostaa oman lukon mukaan. Yhdysvaltoja harvoin ajattelee julkisen palvelun mallimaaksi, mutta häkellyttävää kyllä, kaupunki kertoo tarjoavansa uimareille kesän ajan myös aurinkorasvat (itse olen käynyt vain iltaisin enkä siksi ole kysellyt rasvojen perään).

Nykytaiteen museo MoMassa on esillä kongolaisen Bodys Isek Kingelezin huikeita kuviteltuja rakennuksia ja kaupunkeja.

Ilmaista kulttuuria on joka puolella. Washington Square Parkissa flyygelin päälle kiivenneet laulajat esittivät opperasävelmiä oopperakeikkoja ja mustaksi enkeliksi puettu nainen jatkaa päivästä toiseen performanssiesitystä, jossa hän katsoo ihmisiä silmiin. Bryant parkissa on maanantai-iltasin klassikkoelokuvia pilvenpiirtäjien keskellä. Puistot ovat täynnä keikkoja ja ohjelmaa. Pressikortilla pääsee ilmaiseksi useimpiin museoihin, vaikkei olisi työtehtävissä. Lähes ilmaiseksi, viidellä dollarilla, pääsee sunnuntai-illan stand up -showhun, jossa esiintyy uusi suosikkini Aparna Nancherla.

Oppeeralaulajat keikkailevat flyygelin päällä Washington Square parkissa.

New York on myös todella kauhea. Asunnossamme asuu hiiri. Kaupungilla näkyy rottia, roskat mätänevät kuumuudessa. Tarjoilijoille maksetaan niin huonoa palkkaa, että jokaiseen laskuun on lisättävä parinkymmenen prosentin tippi. Metro on tukalan kuuma tai vihlovan kylmäksi ilmastoitu. Segregaatio on yhä tätä päivää, 90-prosenttisesti valkoisista hipsterikahviloista kävelee kymmenessä minuutissa 100-prosenttisesti mustille koripallokentille. Kodittomuus on näkyvää ja järkyttävää. Ihmiset elävät rääsyissä, kerjäävät metrossa rahaa vuokrarästeihin, kutisevat, hölisevät itsekseen, pyytävät epätoivoisesti apua. Ja niin, tämähän on myös suuren journalismivihaaja Donald Trumpin kotikaupunki. Liberté, égalité, sexualité eli vapaus, tasa-arvo, seksuaalisuus, lukee anarkistihenkisellä graffitifontilla Guccin näyteikkunan käsilaukkujen takana Trump-tornin ensimmäisessä kerroksessa, ja jotenkin pahasti tuntuu, että Ranskan suuren vallankumouksen tunnuslause on nyt valjastettu vähän väärään käyttöön.

Atlantin ranta Brooklynin Coney Islandilla.

+1 Valtameren ylle laskeva aurinko on silti pysäyttävän kaunis. Coney Islandin huvipuiston lähellä Brighton Beachin rannalla valkoisiin puettu iäkäs nainen laulaa läppäristä surumielisiä venäläisiä karaokebiisejä, pimeä valtameri taustalla. Prospect parkin puistossa iltapäivän kultaisina tunteina ihmiset kalastavat vehreiden puiden alla. Lapset jahtaavat krääsämyyjän leikkipuiston ulkopuolella puhaltamia saippuakuplia. Tuntuu, ettei kesäilta lopu koskaan.

Sunnuntai-ilta Prospect Parkissa Brooklynissa.