Amerikkalainen mediahype 9/11:n ympärillä on viimeisen kuukauden aikana ollut sitä luokkaa, että täkäläiset ovat vatvomiseen sangen kyllästyneitä. Kun tragediasta on kulunut kymmenen vuotta, aiheeseen on vaikea löytää uutta näkökulmaa.Pari päivää sitten CNN yritti human intrestiä pohtimalla Ground Zeron pelastustyöntekijöiden keuhkosairauksia ja syöpäriskiä. Ohjelma oli epämääräinen sekoitus palomiesten kokemuksia ja prosenttilukuja kohonneesta syöpäriskistä. Suurin osa asioista toistettiin kahdesti kuin Teletapeissa ikään. Väkisin väännettyä huttua, joka oli vain yksi esimerkki varsin kirjavasta 9/11-mediatarjonnasta. Jokaisen kanavan oli pakko käsitellä aihetta jotenkin, vaikka jutunjuurta ei olisi ollutkaan. Tai henkilökuntaa. Moni mediatalo on joutunut pistämään rivakasti porukkaa pellolle viimeisen kymmenen vuoden aikana, joten nykyisillä resursseilla on vaikea yltää huippusuorituksiin.

Bostonissa sunnuntai-aamu näyttäytyi aurinkoisena. Stipendiaattijoukkomme oli kutsuttu Massachusetts State Housen muistoseremoniaan, jossa luettiin iskussa kuolleiden bostonilaisten nimet. Kutsuvieraat saapuivat kovassa auringonvalossa kylpevälle juhlapaikalle varhain, jo 7.30.

Lippuseremonia, hiljainen hetki ja torvisoittokunnan esittämä Last Will and Testament. Arvokasta, kaunista ja yksinkertaista. Valtava yhteenkuuluvaisuuden tunne, halauksia ja itkua. En muista itkeneeni kymmenen vuotta sitten, nyt itkin.

Trinity-kirkon pihalla oli eri uskontokuntien ja 14 eri kirkon yhteinen aamujumalanpalvelus. En kuulu kirkkoon, mutta väkijoukon tunnelataus ja kuoron esitys pakottivat jäämään. Ihmiset kunnioittivat päivää ja tilaisuutta joko hartaasti veisaten tai nurmikolla istuen. Koirantaluttaja jäi hetkeksi kuuntelemaan, pyöräilevä pariskunta sen sijaan riisui kypäränsä jäi etujoukkoihin veisaamaan.

Jälleen valtava yhteenkuuluvaisuuden tunne. Ja kerrankin voidaan kirjaimellisesti puhua sekavasta seurakunnasta.

Sunnuntai Bostonissa oli aamupäivän muistotilaisuuksia lukuun ottamatta varmasti samanlainen kuin mikä sunnuntai tahansa: ihmiset parveilivat ostoskaduilla, kävivät katukahviloissa lounaalla tai oluella ja tapasivat ystäviään.

Illalla vierailin tuttavaperheen luona, johon kuuluu jo kolme sukupolvea. Aikuiset olivat kuunnelleet muistoseremoniaa radiosta sivukorvalla, lapset sen sijaan juoksivat harrastuksista toiseen kuten muinakin päivinä. – Elämä jatkuu, ystäväni, tokaisi perheen isoäiti.

Danielle ja Carie Lemack menettivät kymmenen vuotta sitten äitinsä. Judy Larocque oli American Airlinesin lennolla 11, kun kone iskeytyi World Trade Centerin pohjoistorniin.

Kuvernööri Deval L. Patrick lausui iskussa kuolleiden bostonilaisten nimiä Massachusetts State Housen portailla. Seuraavana oli vuorossa varakuvernööri Timothy Murray (vas.) ja kolmantena yleisestä turvallisuudesta vastaava valtiosihteeri Mary Elizabeth Heffernan.

Muistotilaisuudessa oli runsaasti American Airlinesin ja United Airlinesin henkilökuntaa

Yksinäinen torvensoittaja. Yksinkertainen tilaisuus oli arvokas ja jätti tilaa iskussa menehtyneiden muistamiselle.

Brasilialainen Caroline Flor sai Amerikan kansalaisuuden kuukausi sitten. Hän oli yksi 9/11-juoksun järjestäjistä. Noin 150 urheaa juoksi viiden mailin matkan Cambridgesta Bostonin keskustaan.

3000 lippua Public Gardenissa muistutti 9/11-uhreista.

The Garden of Rememberancen muistomerkki täyttyi päivän mittaan kuvista ja tervehdyksistä.

Poliisi oli näkyvästi esillä koko päivän, muuten Bostonin sunnuntai 9.11.2011 näyttäytyi kovin tavallisena.

Trinity-kirkon pihalla pidettyyn jumalanpalvelukseen oli kutsuttu kaikki uskontokunnasta piittaamatta.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Vietnamin journalistiveteraanit - 23.09.2011
• Vihertävä Amerikka - 23.08.2011