Elämänohje: Minimi hyvä, mutta ota maksimi
esamakinen
Columbia Universityn tutkivan journalismin kesäkurssilla olen oppinut yhden mainion kysymyksen: Mikä on jutun minimi, entä mikä maksimi?
Kaikki kurssilla opettavat toimittajat mainitsevat saman jossain vaiheessa. Kun myyt tutkivan jutun pomolle, pitää tietää, mitä minimissään on luvassa. Maksimia pitää tavoitella, ja sen on oltava minimin yläpuolella.
Viiden säätiön lähettämän kurssilaisen kesken olemme jo todenneet, että tämä käy yleiseksi elämänohjeeksi.
– Lähdetäänkö syömään?
– Mikä on minimi?
– Saadaan ruokaa.
– Maksimi?
– Tapaat elämäsi miehen, saat juttuvinkin Pulizerin voittavaan juttuun ja valloitat maailman.
– Joo, mennään vaan.
Columbia Universityn kurssisäännöt kieltävät kurssin sisällön sitreeraamisen julkisesti. Kaikki 25 kurssin osallistujaa kertovat toisille omista, vielä julkaisemattomista hankkeista, joita he työstävät kurssilla. Niiden leviäminen ei olisi kuin rötöstelijöiden etu.
Joitain ajatuksia on silti syntynyt. Mielenkiintoisinta on ollut verrata yhdysvaltalaista ja suomalaista toimituskulttuuria keskenään.
Ensin hyvät uutiset. Yhdysvalloissa ei olla valovuosia edellä ymmärryksessä tai osaamisessa.
Paikalliset lehdet voisivat ottaa Suomesta oppia esimerkiksi juttujen palastelussa ja visuaalisuudessa. Pituus ja kuivuus tuntuu välillä olevan täällä laadun synonyymi.
Mutta on suomalaisilla toimittajillakin paljon opittavaa. Etenkin asenteessa.
Helsingin Sanomain Säätiön yliasiamies Heleena Savela kirjoitti vieraskolumnissaan Helsingin Sanomissa, että suomalaiset toimittajat eivät ole suuntautuneita kansainvälisesti.
Listaan voisi lisätä, että suomalaiset toimittajat suhtautuvat muutokseen joko välinpitämättömästi tai vihamielisesti. Suomalaisille työtehtävän vaihtaminen säännöllisin väliajoin ja asioiden tekeminen uusilla tavoilla ei tunnu olevan kunnia-asia. Paikoilleen pysähtynyt toimittaja sammaloituu.
Suomessa toimittajat julkaisevat juttujaan samalla tavalla kuin 1990-luvun alussa: välineiden rajoja ei juuri ylitetä. Multimedian, videoiden, äänen ja alkuperäisten dokumenttien julkaiseminen on Suomessa poikkeus jopa isoissa jutuissa.
Kaupallisuuteen suomalaiset toimittajat suhtautuvat yhtä lämpimästi kuin kulkutautiin. Toimitukset on erotettu kaupallisista osastoista hyvin tarkasti. Se johtaa esimerkiksi siihen, että journalistit suomessa eivät kehittele uusia tuotteita – paitsi jos sitä varten järjestetään kilpailu.
Miten tämän pitäisi vaikuttaa omaan työhöni?
Minimi: Viiden vuoden päästä teen jälleen uutta, mielenkiintoista työtä.
Maksimi: Viiden vuoden päästä olen kehittänyt kokonaan uuden journalistisen nettipalvelun, joka tuottaa voittoa ja jota on kiva tehdä.