Berliiniin on helppo kotiutua. Se on rento, monikulttuurinen, alakulttuurinen. Palvelu nyt on hidasta ja byrokratiakin on tullut tutuksi, kun kaupungin julkinen sektori lakkoilee, mutta mikäs tässä on ollut odotellessa. Päivät rytmittyvät niin toisin kuin töissä Sanomatalossa.  

Tulin Berliiniin elokuun lopussa ja viivyn ensi heinäkuun loppuun. Olen Helsingin Sanomain Säätiön stipendiaattina Freie Universitätin Europäischen Journalisten-Fellowship (EJF) – toimittajaohjelmassa.

Syyskuun muistelin saksan verbien taivutusta, tutustuin kaupunkiin  ja valitsin suosikkikuppilaani, ja lokakuussa alkoivat opinnot Freie Universitätissä.  Meitä on EJF:ssä yhteensä yhdeksän toimittajaa, kahdeksan naista ja Radovan Slovakiasta. Muut tulevat Unkarista, Slovenista, Kroatiasta, Bulgariasta, Tsekistä ja Norjasta.  Ohjelma on saksankielinen, ja meillä on vapaa opiskeluoikeus kaikissa Berliinin korkeakouluissa.

EJF-ohjelmalla on myös viikoittain omaa ohjelmaa ja luennoitsijavieraita.  Erittäin etuoikeutettua siis. Lisäksi kukin tekee omaa journalistis-tieteellistä projektia. Itse tutkin, miten suomalaisissa ja saksalaisissa uutisjutuissa selitetään globalisaatiota.

Nokia päätti viime tammikuussa lakkauttaa kännykkätehtaansa Saksan Bochumissa ja siirtää tuotannon Romaniaan. Saan tuosta uutistapahtumasta hyvän aineiston tutkimukseeni. Vertailen saksalaisia ja suomalaisia sanomalehtiä ja tutkailen, millaisia poliittisia reaktioita talouden globalisaatio saa aikaan.

Tänä vuonna kuuskymppisiään juhliva Freie Universtität on yksi Saksan suurimmista yliopistoista. Opiskelijoita on noin 34 000. Parhaillaan FU iloitsee sijoittumistaan Times Higher Education -lehden World University Ranking 2008:ssa. FU on Saksan paras yliopisto humanistisissa ja sosiaalitieteissä, ja Euroopan kolmonen Oxfordin ja Cambridgen perässä. Koko lista on kiinnostavaa silmäiltävää.

FU vetää opiskelijoita tungokseen asti – ja taatusti yhtenä syynä on Berliini. Berliini elää nuorista ihmisistä. Tulijoita on vielä riittänyt: opiskelijoiden lisäksi matkailijoita, taiteilijoita, suunnittelijoita, seikkailijoita. Ja kuulemma kuutisentuhatta villisikaa. Tulijoille on ollut myös tilaa, mutta tänä syksynä on kuulunut myös uudenlaista nurinaa. Asuntoa on aikaisempaa vaikeampi löytää. On ihan tavallista joutua esittämään vuokra-asuntohaastattelussa kolmen kuukauden palkkakuittinsa ja suosittelijoiden todistukset. Kuppilan naapuripöydässä pidettiin ennenkuulumattomana sitä, että kulmillani Prenzlauer Bergissä joku pyytää asunnosta kympin neliövuokraa. Helsinkiläistä hinnat eivät silti vielä hirvitä: kanta-kaupungin vuokralla voi täällä tuplata neliönsä.

Mutta mutta, miten mahtaa käydä Berliinin, jos Eurooppa ja Saksa kärvistelevät  taantumassa pitkäänkin. Vaikka Berliini ylpeileekin sillä, että tänä vuonna kaupunki ei ota historiansa ensimmäistä kertaa velkaa, on sitä valmiiksi ihan riittämiin, 66,8 miljardia euroa. Taloustoimittajaystäväni onkin Berliinistä huolissaan:  Halpaa on kun ei ole kysyntää – ja hauskaa  voi olla vielä  jonkin aikaa, mutta miten kaupunki  pystyy  elämään ja kasvamaan ja uudistumaan olemattomilla verotuloilla?

Hyvä kysymys. Kun Initiative Neue Soziale Marktwirtschaft (INSM) kysyi tänä vuonna saksalaisyrityksiltä vetovoimaisimpia saksalaiskaupunkeja, Berliini sijoittui sijalle 50. Taakse jäivät sentään Aachen, Gelsenkirchen ja Lyypekki.  Ykkössijalla oli München.

EJF-ohjelmassa slovenialainen kollegani tutkii omassa projektissaan Berliinin galleriaelämää ja taiteilijoiden ja galleristien selviytymisstrategioita. Ikävä kyllä hänenkin lähtökohtansa on aika pessimistinen. Ei ole Berliini maineensa veroinen, vaan taiteilijoilla on täällä todella tiukkaa. Kollega Unkarista hakee tutkimusprojektissaan Berliinistä mallia Budapestin luovalle strategialle ja teollisuudelle, mutta mahtaako Berliinistä olla malliksi, joutuu hänkin kysymään. Noh, paljon ainakin yritetään, ja usein happeningit ovat varsin näyttäviä. Ensi viikolla galleriaskenen näkee kerralla koossa, kun taidemessut Art Forum Berlin ja lukuisat oheistapahtumat alkavat. 

Minun Berliinini on luova, mutkaton ja hyväntuulinen, ja se tekee kaupungista niin mykistävän mukavan. Parasta ovat sunnuntait, vähän niin kuin Helsingin Sanomissakin. Puolilta päiville brunssille. Sitten Mauerparkiin tai Arkonaplatzille kirpparille. Sitten lehdenlukua jossakin kuppilassa. Notkumista ja syysauringossa istumista. Ja maanantaina taas matkataan U-bahnilla yliopiston tohinaan.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Seminaarissa - 16.02.2009
• Terassi kylmenee - 18.12.2008
• Berliinin muurilla - 25.11.2008