Chopper-happy people
KariRintakoski
Täällä Los Angelesissa lennellään innokkaasti helikopterilla.
Tästä sain muistutuksen taas tänään, kun lueskelin kurssikirjaa yliopistolla puun katveessa. Havahduin ihmettelemään, miksi nuo aamupäivän kopterit pörräävät niin pitkään juuri minun kohdallani.
Vastaus löytyi paikallisen televisiokanavan verkkosivuilta: suora lähetys naapurikorttelin yläpuolelta kertoi, että pankkirosvot olivat kaahanneet kaupungin pohjoispuolelta Santa Claritasta meille etelään, porhaltaneet poliisiautot perässään (ihan niin kuin televisiossa) yliopistoalueen sivuitse ja jumiutuneet itse aiheuttamaansa ruuhkaan.
Olivat heitelleet kahmalokaupalla seteleitä kadulle hämmennystä aiheuttaakseen. Rosvot nimettiinkin saman tien Robin Hood -ryöstäjiksi
Ilmassa päivystivät siis uutiskopterit ja poliisikopterit ja oliko vielä muitakin – taas ihan kuin televisiossa. Ainakin viisi kappaletta yhdellä silmäyksellä. Suomessa hyvä jos yhden kopterin joskus näkee maatalousnäyttelyssä puolustusvoimain osastolla.
Jos jossain päin Amerikkaa ollaan trigger-happy eli liipasinsormi herkässä, ollaan täällä Los Angelesissa chopper-happy eli innokkaasti ilmassa.
Helikopterit lentelevät tauotta mitä erilaisimmista syistä ja usein ilman syytäkin. Jos uutiskoptereilla ei ole muuta puuhaa, lentävät ne liikennettä kuvaamassa. Ilmassa ovat omilla asioillaan tietenkin myös rajavartijat, piirikunnan sheriffi ja kaupungin poliisi eli mainehikas LAPD. Jos ei muusta syystä, niin voimannäytön merkeissä.
Ilmatila on koptereita piukassa, kun sekaan tunkevat yksityiset
kyytiläiset: julkimot ja elokuvahenkilöt matkalla lentoasemalta Malibuun taikka Hollywoodista lentoasemalle sekä liike-elämän edustajat papereita allekirjoittamaan tai presidenttiehdokkaita tuki-illastamaan.
Viimeksi mainittuun liittyy hauska sattumus, joka päättäköön tämän tällä kertaa. Istuva presidentti oli saapunut kaupunkiin jälleen yhdelle varainkeruuillalliselle. Maaliikenne oli sekaisin matkalla lentokentältä herrasväen asuinalueelle ja ilmatila suljettu tukihenkilön puutarhan ympäriltä useiden mailien säteellä.
Yksi onneton pienkoneen lentäjä ei noteerannut lentokieltoaluetta, koska radio sattui olemaan kiinni. Aika pian vanha Cessna sai seurakseen kaksi suihkuhävittäjää. Niillä on kaupungin päälle parin minuutin vasteaika. Varmaankin hiukan säikähtänyt ja mielessään ehkä kiroilevakin lentäjä saateltiin läheiselle lentokentälle, missä viranomaiset ottivat hänet vastaan.
Turvallisuusuhkaa ei enää ollut, ja syy radiohiljaisuudellekin löytyi.
Lentäjän penkin takaa löytyi kilokaupalla huumeita, joiden kuljettamisen rosvot olivat valinneet harvinaisen kehnon ajankohdan.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Vahtikoirapaja - 05.06.2013
- Terveisia Santa Monicasta - 07.05.2013
- Autopia - 03.04.2013
- Merry Study Break - 02.01.2013
- Maan kansainvalisin yliopisto - 28.11.2012
Hyvinhän se kuulostaa alkaneen. Tsemppiä!
Melkoista meininkiä! En ole koskaan törmännyt tämänkaltaiseen tarinaan, eli ammattitaitoa on napata näppärästi uudesta elinpiiristä tämmöinenkin leimallisuus; meikäläisittäin jännä ilmiö, vaikka paikallisille arkisen olennainen. Meillä pörräilevät vain hyttyperhokärpälintuset, mutta toisenlaisiakin ilmatiloja on, nyt senkin tiedän!