Kuivaustelinettä emme saaneet autoon mahdutettua, joten se käytiin hakemassa Ikeasta 100 kilometrin päästä. Paikallinen sekatavarakauppa kyllä myy kuivaustelineitä, mutta meistä ne olivat epäkäytännöllisen harvanaruisia.

Talomme sijaitsee rakennushistoriallisesti suojellulla alueella, joten ikkunoiden vaihto on tehty lähes mahdottomaksi. Ensimmäinen yö meni kuunnellessa kadun ääniä ja katsellessa lepattavia verhoja, jonka jälkeen päätimme tiivistää ikkunan kehykset. Voi sitä hiljaisuutta, jonka solukumi meille soi – yksinkertaisista laseista huolimatta.

Vaikka ensin suunnittelimme sopeutuvamme paikalliseen tapaan pesusienen käyttöön, kiusaus oli liian suuri, kun näimme tiskiharjoja Ikeassa.

Varoituksista ja epäluulosta huolimatta imperiumin puhelinlaitos ylitti odotukset: Naapuri oli kuitannut vastaanotetuksi modeemimme päivää ennen saapumistamme ja saimme tekstiviestillä puhelinlaitokselta tiedon Ranskaan siitä, että netti oli kytketty. Töpseli seinään, ja netti pelasi. Tuttujen kotimaisten radiokanavien kuuntelu on lieventänyt kulttuurisokkia uuteen kotimaahan sopeutuessa.

Eihän niitä lentokoneella tietenkään toisi eikä paketissa lähettäisi, mutta meistä tuntui turvalliselta pakata vähän työkalujakin mukaan. Perussetti, josta akkuporakone, yleisöljy ja ilmastointiteippi ovat jo tulleet tositarpeeseen. Ymmärrämme toki, että yhdeksäksi kuukaudeksi, kalustettuun kotiin lähtevälle ei tule nämä varusteet ensimmäisenä mieleen. Puolustuksena kuitenkin sanottakoon, että vinkki ilmastointiteipistä tuli entiseltä Oxfordin-stipendiaatilta…

Ensimmäinen viikko on takana, ja koti on valmis. Saa nähdä, sullommeko paluumatkalle ensi kesänä auton täyteen brittiläistä elämäntyyliä ja välttämättömiksi muodostuneita arjen esineitä. Jo nyt harmittaa, että taloa ei kuitenkaan voi siirtää Espooseen.