Lumi on Britanniassa tunnekysymys
sailakiuttu
Oli kuudes päivä sen jälkeen kun Britanniaan tuli talvi. Taas yksi luennoista oli peruttu, sillä puhuja ei päässyt lumen takia paikalle. Tällä kertaa syynä oli peruttu lento, viimeksi syynä oli auraamattomat autotiet.
Ei uskoisi, että Britanniassa sataa lunta joka talvi. Maan valtaa hysteria, kun lumentulo alkaa. Mutta ei ihme, sillä viranomaiset varoittavat lähtemästä tarpeettomasti talosta ulos. Siis esimerkiksi töihin. Kun lumisateet iskivät Oxfordiin, koulut, päiväkodit ja jopa ostoskeskukset menivät muutaman tunnin sisällä kiinni. Vanhempia pyydettiin kesken päivän hakemaan lapset pois kouluista ja päiväkodeista, joten työpaikatkin tyhjenivät.
Paikallisessa firmassa työskentelevä tuttavani kertoi, että kun lunta oli puolen päivän aikaan satanut muutaman sentin ja sääennuste lupasi lisää lunta loppupäivälle, henkilöstöjohdolta alkoi sadella varoituksia huonosta ajokelistä. Moni autoilija lähti siinä vaiheessa kotiin. Kun itse lähdin kävelemään yliopistolta kotiin loppuiltapäivästä, kaupunki oli hiljainen. Vain muutama jalankulkija sipsutteli kotia kohti kesäkengissään ja pyöräilijät muksahtelivat lumeen.
Kouluja oli pahimmillaan kiinni tuhansia päivässä koko maassa. Oppilailta jäi tärkeitä tasokokeita väliin. Lentoja peruttiin ensimmäisten päivien aikana satoja päivässä. Esimerkiksi Heathrow’n lentokentällä ihmiset joutuivat yöpymään terminaalin lattialla. Maantiet menivät pöpperöiseksi, minkä seurauksena mottiin jääneet ihmiset yöpyivät joko autossa tai hätämajoituksessa. Junia ja busseja peruttiin.
Tämä lamaantuminen huvittaa suomalaista. Olenkin yrittänyt hakea brittiläisiltä vastauksia siihen, miksi maa menee kyykkyyn joka lumisateesta. Johtaja yliopistolta oli sitä mieltä, että suurin osa ongelmista poistuisi, jos talvirenkaiden käyttö määrättäisiin lailla pakolliseksi. Tällä hetkellähän juuri kenelläkään ei ole talvirenkaita. Kova hinta hidastaa niiden yleistymistä, hän uskoo. Hän ei itsekään ole raaskinut ostaa talvirenkaita, sillä ne maksaisivat 600 euroa. “Teillä Suomessahan ne ovat varmaan halvempia, kun kysyntä on suurempaa”, hän totesi. (Katsoin Taloussanomien tekemää hintavertailua viime syksyltä, ja 600 euroa näyttää olevan keskimääräinen hinta Suomessakin).
Toiset sanovat, että lunta tulee niin vähän, että Britannian ei kannata varautua nykyistä paremmin. Jos nyt muutama päivä menee sekaisin, se on pientä verrattuna varautumiskuluihin. Mutta kannattaisiko kuitenkin laskea vielä tarkemmin, mitä vaikkapa viikon seisokki tekee kansakunnan taloudelle?
Toiset myöntävät, että haluavat kieltäytyä ajattelemasta, että sellainen vuodenaika on edes olemassa kuin talvi. (Se selittääkin osin sitä, miksi britit lenkkeilevät ja pelaavat jalkapalloa shortseissa ja t-paidassa ympäri vuoden.)
Lakimiestuttava Lontoosta uskoo, että lumi on hyvä tekosyy ylimääräisille vapaapäiville. Hän itse asuu viiden minuutin kävelymatkan päässä toimistolta, joten hän käy töissä lumesta huolimatta. Sen sijaan moni muu jäi “kotitoimistolle”. Hän seurasi huvittuneena, kun lumisateiden alkaessa naiset “laittoivat toimistolla takit mielenosoituksellisesti päälle”. Ikään kuin lumi olisi kylmentänyt ilman. Mediakin käyttää yli-ilmauksia, kuten “jäätävä lumi” ja “jäätävä sumu” raportoidessan lumen aiheuttamista ongelmista.
Emme itsekään kyllä uskaltaneet lähteä ajelemaan kesärenkailla. Ja sitä paitsi vaikka omassa autossa olisi pitävät renkaat alla, aina edessä ajavalla voi olla kesärenkaat eikä yhtään kokemusta liukkaalla ajosta. Hierojani kertoi, että jäi jumiin yksikaistaisella tiellä, kun edessä oleva auto joutui pieneen luisuun, pysäytti auton keskelle tietä ja lähti kävelemään pois. Yhtään kaupungin lumiauraa tai lumikolaa en ole kaupungin kaduilla nähnyt, suola-autoja kylläkin.
Vaikka suomalaiselle snowhow’lle olisi Briteissä edelleen tarvetta (ei välttämättä kysyntää), täytyy sanoa brittien hyväksi, että ainakin osa on suomalaisia hanakampia luomaan lunta myös pihaa kauempaa. Näin, kuinka asukkaat lapioivat yhdessä lähikatujaan paljaaksi tuntitolkulla. Lisäksi vanhempia saatetaan pyytää lastensa kouluihin lumenluontitalkoisiin.
Pakkaset jatkuivat viikon. Nyt ollaan jo reippaasti plussan puolella taas.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Sakset ja juustohöylä vai rento tunnelma? - 27.06.2013
- Neljänkymmenenviiden vuoden kaipuu Manchesteriin - 03.06.2013
- Mihin minua tarvitaan? “Eihän Suomessa tapahdu mitään.” - 02.05.2013
- ”Älkää tulko tänne, täällä sataa!” - 05.04.2013
- Kuraisia kenkiä, peiteltyä alastomuutta - 19.03.2013
- Oxford - tarunhohtoinen kupla - 19.12.2012
- Jäteneuvojan kotikäynti - 06.11.2012
- Finnishing it up - 09.10.2012