Taistelu muurista jatkuu

11.03.2013
In: Berlin

jukkavahti

Jukka Vahti opiskeli Berliinin Freie Universitätissä lukuvuoden 2012 - 2013.

Ilta oli jännittävä, suorastaan maaginen, ja niin oli sen lopputuloskin.

Berliinin muurin ja samalla DDR:n väkivaltakoneiston murtuminen 23 vuotta sitten marraskuun yhdeksäntenä päivänä oli kansalaisyhteiskunnan väkivallaton voimannäyte totalitaarista kyttäysyhteyskuntaa vastaan.

Berliinin kaduille, Brandenburgin portin liepeille ja lopulta myös muurin päälle kerääntyneiden ihmisten into, odotus ja samalla epävarmuus tulevasta ovat aistittavissa illan tapahtumista kertovissa videopätkissä ja aikalaiskertomuksissa.

Niitä katsoessa on varsinkin näin muutaman kuukauden Berliinissä asumisen jälkeen helppo liikuttua ja samalla hämmästellä sitä, kuinka vähän aikaa noista tapahtumista on kulunut.

Tosin nyt, maaliskuussa 2013, kansa on jälleen kaduilla Berliinin muurin vuoksi. Siinä missä 23 vuotta sitten marssittiin muurin kaatamiseksi, nyt osoitetaan mieltä muurin jäljellä olevien osien säilyttämisen puolesta.

Viikko sitten sunnuntaina aurinkoisena iltapäivänä yli 6 000 ihmistä osoitti mieltään kaupunkia halkovan Spree-joen rantamilla, niin sanotun East Side Galleryn luona.

East Side Gallery on lähes puolitoista kilometriä pitkä, pisin jäljellä oleva yhtenäinen pätkä Berliinin muuria, jonka noin 120 graffititaiteilijaa on maalannut täyteen värikkäitä ja kantaaottavia teoksia.

Galleria on sekä Berliinin toiseksi suosituin turistikohde että konkreettinen muistutus neljännesvuosisata sitten päättyneestä saksalaisten kahtiajaosta.

Nyt osia muurista halutaan purkaa, koska lujaa vauhtia keskiluokkaistuvien Friedrichshainin ja Kreuzbergin kaupunginosien välille halutaan rakentaa kävelysilta Spree-joen yli.

Siltaa enemmän ihmisiä kismittää joen penkalle suunniteltu luksuskerrostalo kovan rahan asuntoineen, joiden vuoksi muuria pitäisi purkaa vielä hieman enemmän.

Suunniteltu tornitalo nousisi itäpuolelta katsottuna muurin taakse, entiselle saksojen väliselle rajavyöhykkeelle, jota kutsuttiin tiukan vartioinnin vuoksi myös ”kuoleman kaistaleeksi”.

Berliini ja erityisesti sen itäpuoli on edelleen yhtä suurta rakennustyömaata. Omilla kotinurkillani Friedrichshainissa muutos on ollut jopa viimeksi kuluneiden viiden kuukauden aikana hämmästyttävä: julkisivuremonttien aalto on muuttanut kokonaisia kadunpätkiä graffitintäyteisistä ja rumanjännittävistä betonikortteleista vaaleansinisen, keltaisen ja vihreän sävyissä hillityn charmikkaasti kiiltäviksi keskiluokkaisten lapsiperheiden unelmakohteiksi.

Samaan aikaan asuntojen hinnat ja vuokrat ovat nousseet monissa osissa Berliiniä ennätyksellisen nopeasti. Niin nopeasti, että entisten asukkaiden on täytynyt hiljalleen muuttaa sivummalle. Kehitys on toki tuttu lukuisista suurkaupungeista ympäri maailmaa.

Friedrichshainiinkin on nousemassa useita kokonaan uusia kerrostaloja, jotka valmistuttuaan todennäköisesti kiihdyttävät hintojen nousua entisestään.

Ainakin paikallisten lehtien tulkinnan mukaan East Side Galleryn mielenosoituksissa onkin kyse paitsi paikallisten rakennushankkeiden vastustamisesta, myös tavallisten berliiniläisten kyllästymisestä sivustaseuraajan osaan. Kuten punavihreä TAZ-lehti asian uutisjutussaan ilmaisi, ”kyse on jälleen kerran siitä, kenelle kaupunki oikein kuuluu”.

Vaikka mielenosoitusten ja tapahtumien mittakaava on tyystin erilainen, niin ihmiset protestoivat nyt ainakin osin samasta syystä kuin 1989: koska he kaipaavat enemmän vaikutusmahdollisuuksia omaan elämäänsä.

Samalla East Side Galleryn taistelu taitaa koskea sitäkin, kenelle historia kuuluu. Luksusasuntojen rakennuttajan näkökulmasta kun talon suunniteltu sijainti taitaa tarjota jokinäköalan lisäksi toisenkin myyntivaltin: tontin synkkä mutta jännittävä menneisyys kuoleman kaistaleen osana ja idän ja lännen kylmän sodan aikaisena rajapintana tuskin ainakaan laskee mahdollisten tulevien asuntojen arvoa.

Itselleni tosin tornitalo rajavyöhykkeellä tuo mieleen erään iloisen italialaisseurueen, jonka näin kymmenen vuotta sitten pitävän piknikkiä Etelä-Saksassa Dachaun keskitysleirin alueella kuumana kesäpäivänä, mukavasti muurin varjossa.

Mutta se on hieman eri tarina.

 

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

2 COMMENTS

  1. Jaakko Stenhäll

    ”Samaan aikaan asuntojen hinnat ja vuokrat ovat nousseet monissa osissa Berliiniä ennätyksellisen nopeasti. Niin nopeasti, että entisten asukkaiden on täytynyt hiljalleen muuttaa sivummalle. ”

    Onko sinulla jonkinlaista käsitystä, kenelle arvonnousu osuu? Kuinka suuri osa berliiniläisistä omistaa asuntonsa – olen ymmärtänyt, että Saksassa tämä on paljon Suomea harvinaisempaa.

  2. Jukka Vahti

    Hei, huomasin kommenttisi vasta nyt, kiitos siitä.

    En ole kovin paljon otsikkotasoa ja muutamaa lehtijuttua tarkemmin perehtynyt täkäläisten asuntomarkkinoiden dynamiikkaan, mutta päivittäin kadulla kävellessä näkee, kuinka kaikkialla vanhaa korjataan ja uutta rakennetaan. Ja asuntoja kaupataan isoilla mainoslakanoilla noiden rakennuskohteiden seinillä.

    Mutta kysymyksesi on hyvä, ja voisin oikeastaan selvitellä tuota vielä vähän tarkemmin. Berliinissä varmaan harvempi omistaa asuntonsa kuin Saksassa keskimäärin, täällä kun on melko paljon boheemimpi meininki keskimäärin kuin esimerkiksi jossain Baijerissa. Ehkä siksi myös moni kovan rahan rakennushanke herättää täällä voimakkaampia reaktioita kuin jossain muualla.

    Ja juu, omistusasuminen on Saksassa (alle 60 prosenttia saksalaisista) harvinaisempaa kuin suomalaisten keskuudessa (yli 70 prosenttia suomalaisista), ainakin jos nämä kaksi, paikallisten pankkikonsernien tekemää, selvitystä viime vuodelta pitävät paikkansa.

    http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2012/04/24/asuminen-on-liian-kallista-paitsi-omani/201228023/310

    http://de.nachrichten.yahoo.com/fast-60-prozent-der-deutschen-wohnen-im-eigenheim-112935382.html

Leave a Comment