Jutellessani seattlelaisen ystäväni kanssa valitin sitä kirjojen, artikkeleiden ja tekstin määrää, joka minun tulee joka viikko lukea. Ystäväni naurahti vähäpätöisesti ja sanoi ”You sound like your’re in highschool complaining about too much homework”.

Kurssiohjelmaani ei kuulu tänä syksynä yhdenkään tentin kirjoittaminen. Sen sijaan tulen kirjoittamaan analysoivia artikkeleita, jotka perustuvat kuluneen viikon luentoihin, kurssikirjallisuuteen kuten myös niihin lukemattomiin artikkeleihin, jotka luennoitsijat – minä vuorokauden aikaan tahansa – mailaavat opiskelijoilleen. Useimmilla kursseilla osallistujia on alle 20, joten luennoitsijat ovat hyvin perillä opiskelijoidensa tekemisistä. Luennoitsijat tietävän mistä olemme kiinnostuneita, mistä olemme kotoisin ja kuinka hyvin olemme lukeneet kurssikirjallisuuden. Vähitellen totuin myös tapaan, jossa osa kotitehtävistä koostui omien mielipiteiden ilmaisemisesta. Yhdysvaltalainen opiskelutapa keskittyy suomalaiseen verrattuna paljon enemmän keskusteluun, analysointiin ja henkilökohtaisiin mielipiteisiin.

Kaikki luennoitsijat kehottavat twiittaamaan (kotitehtävänä oli live-twiittaus Emmy Awardseista), bloggaamaan (toisella kurssi kotitehtävät kirjoitetaan kurssin yhteiseen blogiin), podcastien tekemiseen sekä totuttautua medioihin, joihin emme ole niin tottuneita. Oleellista on henkilökohtaisen tavaramerkin tai brändin rakentaminen sekä valmius toimia esimerkiksi tekstiä tuottavana toimittajana, videoiden tuottajana, radiotoimittajana ja www-sivujen tuottajana. Oleellista on myös virheiden tekeminen ja oppiminen näiden erehdysten avulla. Erehdys on ystäväsi. Erilaiset tapaamiset ja vastaanotot, joissa opitaan tuntemaan tulevia kollegoita ja työnantajia, ovat yleisiä ja networking oleellinen osa ympäröivää kulttuuria.

Eräällä suosikkikurssillani (”Critical thinking: the art and science of not getting fooled”) keskustelemme viikoittain kolmen tunnin ajan kuinka vaikeaa täydellinen objektiivisuus on ja kuinka helposti omat ennakkoluulot ja mielipiteet tiedostamatta vaikuttavat journalistin työhön. Objektiiviselle journalistille ominaista on oikeiden (jo monien) kysymysten esittäminen. Opimme kuinka kaikki muut, jotka eivät ole samanlaisia kuin me itse, muistuttavat toisiaan (sukupuoli, kansallisuus, luokka, ikä). Huomaamme, että kuulemme ainostaan sen, jonka haluamme kuulla. Kurssi vaikuttaa usein enemmän psykologialta kuin journalistiikalta. Ensimmäisen luennon aikana prof. K.C. Cole lupasi tekevän meistä loistavia paskapuhe-etsiviä (”Bullshit Detectors”). So far so good.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Rakkaudentunnustus - 07.05.2014
• Yhteisöllisen omatunnon kaupunki - 02.04.2014
• Global warming vai Climate change? - 04.03.2014
• Worse case scenario? - 28.01.2014
• Läppäristä mobiiliin - 25.11.2013
• Raskas mutta antoisa alku - 27.08.2013