Viime kuukausien aikana minulta on jälleen lukemattomia kertoja kysytty, että mistä olen kotoisin. Usein omaa vastaustani seuraa tyhjä katse sekä hämmentävä jatkokysymys: “Oh…how’s Finland?” Mites Suomi? Sinällään ennakoitava kysymys tuntuu aina tulevan hieman puun takaa. Kysymys muistuttaa lehdistön aina itsenäisyyspäivän tienoilla kaduntallaajille esittämää kestosuosikkia: mitä itsenäisyys sinulle merkitsee? Pohdin jälleen omaa vastaustani kotimaan itsenäisyyspäivän uutisointia seuratessa.

Olen viettänyt suurimman osan aikuisiästäni asuen ulkomailla. Vuosien myötä olen oppinut arvioimaan omia ajatuksiani. Kun kymmenen vuotta sitten lähdin ensimmäisen kerran Suomesta mennäkseni lukioon Intiaan, oli lähestymistapani erilainen.

Vuonna 2003 harmitti, että ihmiset luulivat Nokian tulevan Japanista. Nykyisin suurin osa tietää Nokian olevan Suomesta. Samalla minä hiljaa mietin, että ehkä olisi parempi, jos vain luulisivat sen olevan Japanista. Aiemmin tunsin tarvetta olla pienen maani epävirallinen suurlähettiläs. Kun lähes neljän vuoden ajan olin ainoa suomalainen yhdysvaltalaisessa yliopistossani, koin, että vastausteni Suomi-aiheisiin kysymyksiin oli oltava imartelevia tai vähintäänkin informatiivisia.

Sittemmin olen lakannut otsa rypyssä kertomasta ihmisille, että sauna on muuten sitten suomen kielen sana ja että Angry Birdsit ovat Suomesta, tai että suomalainen talvitakki on paras talvitakki, joulupukista puhumattakaan. Tai siitä, että Suomessa on naisilla tasa-arvo ja lapsilla hyvä koulutus. On se hieno äitiyspakkauskin ja upeaa kulttuuria. Vastaan kysyjille, tai kerron silloin, kun se aiheeseen sopii. Muutoin olen huomannut, että ei ketään oikeastaan kiinnosta minun koti-ikäväni.

Toimittajakoulussa mietin, mitä tarinoita voisin Suomesta tai suomalaisuudesta kirjoittaa. Mitä ovat ne tarinat, jotka ovat mielenkiintoisia – tai joihin jokainen voi samaistua? Se, että jokin asia on suomalainen, ei sinällään ole uutinen. Minun taustani ei välttämättä tarkoita, että minulla on erikoislaatuista sanottavaa esimerkiksi suomalaisesta koulutuksesta. Se, mikä Suomen rajojen sisällä tuntuu ainutlaatuiselta, voi esimerkiksi yhdysvaltalaisesta näkökulmasta vaikuttaa jokseenkin tavalliselta tai yksinkertaisesti kaukaiselta. Toisaalta mielestäni tavalliset asiat voivatkin kiinnostaa muita. Viime aikoina monet hyvät ulkomailla julkaistut jutut – vaikkapa se BBC:n artikkeli äitiyspakkauksista – ovat olleet ulkopuolisten kirjoittamia.

Sitä paitsi, omasta erinomaisuudesta kirjoittaminen on hieman tylsää. Jos sille polulle lähtee, on pystyttävä vastaamaan myös vaikeisiin kysymyksiin: nähtävä se toinen puoli. Se puoli, joka joskus tulee vastaan, kun asiaan perehtyneet eri maalaiset kaverit yllättäen kyselevät suomalaisesta masennuksesta, pimeydestä, kouluammunnoista, maahanmuutosta, perheväkivallasta tai vaikkapa aseviennistä.

Hiljattain törmäsin hauskaan blogiin nimeltä Depressing Finland. Sitä selaillessa tuli outo koti-ikävä. On mahtavaa, kun välillä nauretaan omalle vakavuudelle. Blogissa joku oli löytänyt sanomalehtileikkeen 6-vuotiaasta Emiliasta. Leikkeessä on jälleen esitetty klassikkokysymys: Mitä Suomi merkitsee sinulle? Emilia katsoo tuimana kameraan ja vastaa: “Ei mitään.” Emilia oli ehkä oivaltanut kysymyksen absurdin luonteen. Se, että kysymykseen ei osaa välttämättä vastata, ei tarkoita etteiköaiheesta olisi jotakin sanottavaa. Kysymys on kaikessa yksinkertaisuudessaan liian monimutkainen.

“How’s Finland?” Nykyisin vastaan lyhyesti. Olen todennut, että tavallaan minun oloni täällä on vastaus itsessään. Olen tavallisen pohjoissuomalaisen perheen tyttö ja olen saanut mahdollisuuden käydä kouluja ja kasvaa rauhallisessa maassa. Jos etsit amerikkalaista unelmaa, muuta Suomeen – vai mites se monessa ulkomaalaisessa mediassa hiljattain siteerattu ajatus menikään?

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Katso ympärillesi, Y-sukupolvi - 05.05.2014
• Tämä ohjelma televisioidaan, mutta missä on televisio? - 11.02.2014
• New Yorkin ihmiset - 18.10.2013
• Kuuleeko sosiaalinen media – täällä monitaitoinen toimittaja - 19.08.2013