Kevätlukukausi Berkeleyssä on alkanut ristiriitaisissa tunnelmissa. Samaan aikaan kun uutiset Suomesta maalailevat loppua koko journalismikunnalle, täällä on pitänyt (saanut) päättää, opiskellako visuaalista journalismia, multimediakokonaisuuksien tuottamista, datajournalismia, narratiivista kirjoittamista vai mediataloutta. Vai ehkä kaikkia? Tuo oli nimittäin loppusuoralle karsittu lista J-Schoolin kymmenistä kevätlukukauden kursseista, ja tuntuu mahdottomalta pudottaa niistä enää yhtäkään. Joulun jälkeen aika tuntuu hupenevan käsiin, ja samoin syksyä leimannut kevyen irrallinen fiilistely. Pitikö täältä joku journalismin tulevaisuus tuoda tullessaan?

Päätän kahlata ensimmäisen viikon läpi osallistuen kaikille viidelle kurssille. Ehkä joku osoittautuu muita turhemmaksi.

Visuaalisen journalismin professori ilmoittaa heti aluksi, että jos joku sai hänestä syksyllä mukavan kuvan, se muuttuu nyt.

“Yksikin tärähtelevä videoklippi, kellertävä valkotasapaino tai sössitty audio – hylätty. Älkääkä enää koskaan tulko esittämään juttuideaa, jossa ei ole koukuttavaa päähenkilöä, tarinaa, tunnetta, konfliktia, yllätystä ja yleismaailmallista teemaa!”

Hah, äkäinen intohimo asioihin on vähintään yhtä viihdyttävää kuin syksyn kiltimpi versio. Olisin varmasti onnellisin, jos voisin koko kevään uppoutua vain tähän.

Epäluuloisemmin silmäilen kirjoillaan ja tutkivilla jutuillaan ruokaguruksi nousseen Michael Pollanin kurssimateriaalia. Amerikkalaista ruokateollisuutta pöyhivien ajankohtaisten teosten lisäksi listalta löytyy pitkä rivi muinaismuistoilta näyttäviä tekstejä, kuten George Orwellin essee Politics and the English Language, 1946, ja Strunk & Whiten ensi kertaa 1918 ilmestynyt kielenviilausopas The Elements of Style. Olen valinnut Pollanin kurssin, koska haluan perehtyä maailman ruuantuotannon ongelmiin, mutta kolmetuntisessa workshopissa vaikutun ennen kaikkea hänen terävästä ja syvällisestä otteestaan aikakauslehtikirjoittamiseen. Jos onkin ollut puoli vuotta kiva olla editoimatta yhden yhtä juttua, rinnassa läikähtää lämpimästi, kun aletaan ruotia ensimmäistä tekstiä. Luettuani Orwellin päätän naulata miehen teesit työpaikkani sermiin. Tällekin kurssille on siis palattava. Varmistukseksi varaan tunnilla kiertävästä listasta oman kokkausvuoron. (Evästä luvassa joka viikko!)

Datajournalismin kurssille päätin ilmoittautua sen jälkeen, kun kuultelin syksyllä Investigative News Networkin digitaalista johtajaa Lisa Williamsia. “Sitaattijournalismi ei enää toimi. Tarvitaan kovia todisteita. Data on se, jolla maailmaa nyt muutetaan”, hän sanoi.

Ja dataa maailmassa riittää enemmän kuin koskaan. Kuka siitä kaikesta kaivaisi olennaisen esiin, elleivät toimittajat? Olen kuitenkin selvinnyt elämässäni tähän asti ilman Exceliä, ja epäilen, että jos jostakin vielä livistän, niin tältä kurssilta. Kunnes kuuntelen ensimmäisen iltapäivän Pro Publican T. Christian Milleriä, joka ensin kiittelee oppilaitaan rehellisyydestä (taulukkolaskentaohjelmat eivät ole kovin monen amerikkalaisjournalistinkaan hallussa) ja kaivaa sen jälkeen erilaisista tilastoista niin kiinnostavia ja yllättäviä juttuaiheita, että unohdan jo pyöritteleväni numeroita. Rusinana pullassa hän lupaa, että kaikki työ kurssilla tehdään oppituntien aikana. Ei kotiläksyjä! Ei huolta.

Toisin on Online news packages –kurssilla, jonka kotitehtävät jo ennen ensimmäistä tuntia vievät monta päivää. Työmäärä ja pari uutta koodauskieltä hirvittävät, mutta jos perinteinen aikakauslehtijuttu voidaan nykyään esittää vaikkapa näin, voisinko tosiaan sivuuttaa koko aiheen?

http://media.commercialappeal.com/mlk/index.html

http://zombies.epicmagazine.com/story/5937

http://www.nytimes.com/projects/2013/gun-country/

http://www.insidedisaster.com/experience/Main.html

Sitten on vielä Entrepreneurial journalism, jossa pitäisi pohtia, kuka nämä kaikki mahtavat journalistiset tuotokset rahoittaa ja miten. Ei ihan epäoleellinen kysymys sekään. Kurssin opettaja on itse Piilaakson bisnesenkeli, eikä hänellä riitä ymmärrystä journalisteille, jotka eivät halua ajatella taloudellisia realiteetteja. Kevään aikana jokaisen täytyykin rakentaa oma journalistinen liiketoimintasuunnitelmansa. Ja mitä ihmettä, joka ikisellä opiskelijalla on jo jokin idea kehitteillä. Pitchaukset alkavat ensi viikolla. Liian kiinnostavaa skipattavaksi, tämäkin.

Keväästä on siis tulossa intensiivinen. Onneksi olen jo oppinut jotain käytännöllisiltä amerikkalaisilta:

1. Avasin avoimen linkkikirjaston www.delicious.com/maijahenriikka, jonne tallennan kaikki oleelliset artikkelit ja nettisivut, joihin palata myöhemmin. Tiedän myös, kenen linkkikirjastoja selata, kun olen hukassa.
2. Mihinkään ei pidä ryhtyä nälkäisenä.
3. Parhaat jutut syntyvät yhdessä. Myös vapaa-ajalla.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Miltä tuntuu palata kotiin? - 03.06.2014
• Ei kultaseni, se ei ole luomua - 30.04.2014
• Äitiydestä ja muista puuhasteluista - 27.03.2014
• Yhtä urheilua - 03.03.2014
• Syksy kuvina - 19.12.2013
• Kuinka suojaat tietokoneesi ja muita jekkuja lehdistönvapauden mallimaassa - 20.11.2013
• Yksi vuosi, kaksi koulua - 15.10.2013
• Aikakauslehdestä leikkuupöydälle - 13.09.2013