We want you to feel possible. Haluamme, että tunnette olonne mahdolliseksi.

Näin professorini tervehti minua ja 21 muuta maisteriohjelmani opiskelijaa sähköpostissaan alkukesällä.

Alan vähitellen tajuta, että lauseeseen kiteytyy jotain olennaista yhdysvaltalaisen huippuyliopiston kulttuurista ja käytännöistä.

Etelä-Kalifornian yliopiston USC:n kampus sijaitsee kolmisen kilometriä Los Angelesin keskustasta lounaaseen. Yliopisto on perustettu vuonna 1880.

Aloitin elokuun alussa vuoden mittaisen maisteriohjelman Los Angelesissa Etelä-Kalifornian yliopistossa (USC). Opiskelupaikkani Annenberg School for Communication and Journalism valittiin kesällä USA Todayn vertailussa Yhdysvaltain parhaimmaksi journalismikouluksi. Kärkisijaan vaikutti esimerkiksi valmistuneiden palkkataso.

Itse listaan Annenbergin parhaimmiksi puoliksi kolme ihan muuta ilmiötä.

1. Opettajat tutustuvat opiskelijoihinsa.

Ennen opintojen alkua professori pyysi meiltä jokaiselta lyhyen esittelytekstin ja kasvokuvan. Vaatimattomana suomalaisena en tajunnut, että tekstin tarkoitus oli kertoa mieleenpainuva tarina: mitä haasteita on tähän mennessä selättänyt ja mikä on se intohimo, joka puskee uralla eteenpäin.

Hämmästyin, kun tajusin vierailevienkin luennoitsijoiden lukeneen esittelyt. Yksi oli jopa opetellut nimiämme etukäteen.

Luentotaukojen aikana professori tulee usein juttelemaan ja kyselemään kotiutumisesta Los Angelesiin. Hän saattaa myös täräyttää: miksi juuri sinä olet täällä?

Tästä kaikesta syntyy vaikutelma, että opettajat pitävät opiskelijoita tulevaisuuden yhteistyökumppaneinaan. He kaivavat esiin opiskelijoiden erityislahjat ja kiinnostuksen kohteet, jotta voivat ohjata nuoret kyvyt parhaimpien asiantuntijoiden luo.

2. Vaatimustaso on huikea, mutta sen ylittämisessä autetaan.

Ensimmäiset kolme viikkoa kävin johdantokurssia joka arkipäivä aamuyhdeksästä iltakuuteen. Lähes kaikkeen opetettavaan liittyi kotitehtäviä, jotka tuli palauttaa seuraavana aamuna yhdeksältä.

Kun henkinen korkeushyppyteline on viritetty kolmeen metriin, opettajat eivät vetäydy kammioihinsa vaan valmentavat opiskelijat yltämään parhaimpaansa. Johdantokurssin aikana jokainen meistä ideoi ja toteutti kolmen minuutin videodokumentin. Kun haastatteluja alettiin tehdä eri puolilla kaupunkia, mentor-opettajat lähtivät naapurustoihin mukaan takapäivystäjiksi. Kesken videoprojektin yksi opiskelukaverini mursi autokolarissa kätensä, jolloin professori järjesti hänen avukseen opiskelijoiden työryhmän. Kun video sitten valmistui yhteistyön tuloksena, koko ryhmä sai reippaat aplodit.

Läpinäkyvyyden nimissä opettajan pitää kertoa jokaisesta tehtävästä, millä kriteereillä se arvioidaan. Käytännössä myös individualismi jyrää, ja opettaja muotoilee kritiikkinsä kunkin opiskelijan lähtötason mukaan. Usein palaute koostuu kysymyksistä: ”millä perusteella valitsit tämän näkökulman”, ”kerro lisää prosessistasi”.

3. Opiskelijoiden yhteistyötä edistetään kaikin tavoin.

Opettajat tekevät jatkuvasti huomioita siitä, mitä asiantuntemusta porukasta jo löytyy ja mitä me opiskelijat voisimme opettaa toisillemme.

Kun kesäkuussa lähetin professorille ensimmäisen opintosuunnitelmani, hän soitti perääni Suomeen ja keskusteli kurssivalinnoistani puoli tuntia. Samalla hän pohti ääneen, mitä yhteisiä kiinnostuksen kohteita minulla voisi olla opiskelukavereideni kanssa ja keihin kannattaisi erityisesti tutustua. (Puhelun lopuksi hän tiesi myös mieheni ammatin ja siskoni asuinpaikan – ne tulivat esiin kuin luonnostaan jutustelun lomassa.)

Kaikki Specialized Journalism -maisteriohjelmani 22 opiskelijaa ovat naisia. Ryhmästä 18 on yhdysvaltalaisia, ulkomaalaisia on itseni lisäksi kiinalainen, intialainen ja kolumbialainen.

 We want you to feel possible.

Verkostoitumisen rohkea edistäminen ja opettajien valmentava ote ei vaadi välttämättä lisää rahaa. Kysymys on asenteesta: kiinnostuksesta, kuuntelemisesta ja innostamisesta. Ymmärrän toki, ettei massaluentoja pitävä ja tutkimusrahoituksesta kamppaileva suomalaisprofessori voi opetella kaikkien opiskelijoidensa nimiä. Mutta mikä estää luomasta mahdollisuuksien ilmapiiriä pienryhmäopetukseen?

Annenbergin journalismiopinnoissa kannustava ilmapiiri syntyy sekä opiskelukulttuurista että itse kurssisisällöistä. Opetus todella tähtää siihen, että valmistumisen jälkeen löytyisi töitä. Akateemisen tutkimusgradun sijaan maisteriohjelman lopuksi tehdään journalistinen työ, jonka ideointivaiheessa jo kysytään, missä mediassa sen voisi julkaista. Keväällä järjestetään Monetization and New Media -kurssi, joka rohkaisee pohtimaan oman osaamisen myymistä ja markkinointia.

Kannustavaa ilmapiiriä tarvitaan journalismissa nyt kipeämmin kuin koskaan. Toimittajien työpaikkojen määrä tulee Yhdysvalloissa putoamaan 13 prosenttia vuosien 2012–2022 välillä, liittovaltion työmarkkinaviranomainen ennustaa. Silti innostuksen aistii. Moni professori puhuu siitä, ettei kukaan ole vielä määritellyt, mitkä ovat uutistuotannon tai tarinankerronnan uudet digitaaliset muodot. Ne pitää keksiä. Ne saa keksiä.

”Vaikealta tuntuu” -asenteen sijaan täällä törmää päivittäin ”mahdolliselta tuntuu” -ajatteluun. Annenbergin uusien opiskelijoiden tervetuliaispäivänä osallistujille jaettiin aurinkolasit, ”koska journalismin tulevaisuus on niin häikäisevä”.

Annenberg edellyttää, että kaikilla journalismiopiskelijoilla on käytössään kannettava tietokone. Keväällä tehdyn kyselyn mukaan 99 prosentilla opiskelijoista on sellainen jo valmiina.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Mikä arvo on journalismilla? — Lue ainakin nämä 8 juttua - 18.06.2015
• Journalismi muuttui live-tapahtumaksi, joka myy salit loppuun - 29.05.2015
• Uskontojournalismin kurssi opettaa, miten päästä jumalapuheen taakse - 14.04.2015
• Jos sitä vähän unelmoisi - 27.02.2015
• "Ymmärtäminen muistuttaa seksiä" – tiedejournalismin oppeja Kaliforniasta - 02.01.2015
• Los Angelesissa postinumero kielii elämäntyylistä – ja ihonväristä - 26.11.2014
• Saanko esitellä: Viisi kontaktia - 30.09.2014