Runsaat kolme viikkoa on vierähtänyt valmistujaisistamme. Columbian yliopiston campus täyttyi tuolloin tuhansista opiskelijoista ja heidän ylpeistä sukulaisistaan. Vaaleansinisissä kaavuissa ja tyypillisissä neliön muotoisissa päähineissä me runsaat 300 journalistikoulun vastavalmistunutta marssimme paikoillemme yhdeksän muun Columbian koulun opiskelijoiden kanssa mahtipontisen musiikin tahdittamana. Ennen varsinaisten juhlallisuuksien alkua vaaleansinisen opiskelijamassan yllä pomppoillut rantapallo symboloi tapahtuman vapautunutta tunnelmaa.

Rantapallo kiersi campusta ennen seremonian alkua.

Seremonia uhkui perinteitä. Jo kukin tittelinsä mukaisessa kaavussa paikoilleen astellut kunniaprofessori tai dekaani näytti kuin suoraan keskiajalta ison omenan vilskeeseen eksyneeltä roolipelihahmolta. Vuosikurssimme pääsi osalliseksi juhlistamaan Columbian yliopiston 261:tä valmistujaisseremoniaa, jonka avasi puheellaan opinahjon presidentti Lee Bollinger. Sen jälkeen jaettiin liuta arvonimiä ja kunnianosoituksia yliopiston entisille, menestyneille opiskelijoille ennekuin varsinainen teatterimainen osa juhlallisuuksia alkoi. Kunkin koulun dekaani astui mikrofoonin eteen ja enemmän tai vähemmän runollisesti pyysi yliopiston presidentiltä lupaa antaa opiskelijoilleen uudet tittelit. Jokaisen pyynnön jälkeen presidentti heilautti kädessä pitämäänsä paperikääröä osoituksena suostumuksesta.

Politiikan suuntautumisvaihtoehdon tytöt (ja yksi poika).

Kun oli journalistikoulumme vuoro, pidimme koko porukka kovaa meteliä ja heiluttelimme sanomalehtiä päittemme yllä erottuaksemme vaaleansinivalkoisesta massasta. Vastapäätä melunneet School of International and Public Affairs –opiskelijat olivat varustautuneet näyttävästi kymmenien eri maiden lipuin, ja ehkä kaikkein silmiinpistävimmät olivat insinööriopiskelijoiden suuret, punaiset kumivasarat, joilla innostuneet teekkarit takoivat ilmaa omalla vuorollaan.

Tässä pieni video, josta näkee tapahtuman mittasuhteet (avaa linkki).

Seremonian jälkeen, ennen journalistikoulun omien valmistujaisten alkua kävin porukoineni ensi kertaa syömässä Tom’s Restaurant –nimisessä lounaspaikassa, jossa kuuluisa Seinfeld – komediasarja aikoinaan kuvattiin. Täällä Barack Obamakin kuulemma kävi syömässä harva se kerta opiskelleessaan Columbian yliopistossa; paikka kun on vain kivenheiton päässä campukselta Broadwayllä. Räpsimme vielä muutamat kuvat muistoksi ennen kuin suuntasimme kaavuitta seuraavaan tapahtumaan. Se oli modernimman kaavan mukainen: puheita, palkintoja ja lopulta todistusten jako sekä opettajien ja dekaanin kättely lavalla. Lopuksi vielä me vastavalmistuneet ja vieraamme nostimme maljat kukin omien perheittemme kanssa koulun edessä olevalle nurmelle rakennetun teltan suojissa.

Kun kolme viikkoa tuosta päivästä on nyt kulunut, tuntuu vieläkin varsin epätodelliselta, että nyt se kaikki on ohi. Hieno, työntäyteinen opiskeluvuosi on kasassa ja jäljellä monia uusia ihmissuhteita rikastuttamaan elämää tulevaisuudessa.

Samalla kesä on hiipinyt metropoliin ja asteluvut ovat kolmenkymmen asteen kieppeillä. Olen pikkuhiljaa tarttunut jälleen freelance-hommiin ja päässyt osallistumaan NYU:n kuukauden mittaiseen summer campiin, jossa opettelen vielä käytännön taitoja, kaikkea animaatiosta koodaukseen. New Yorkin todellisuus Columbian yliopiston ulkopuolella on vihdoin päässyt avautumaan minulle aivan uudella tavalla. Kaupungin kuumat kadut sykkivät elämää. Täällä on hyvä olla ja sulatella kulunutta vuotta vielä muutama viikko ennen paluuta keskelle toivottavasti kauneinta Pohjolan kesää.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Saippuakuplia ja poliisiväkivaltaa – Tuoreimmat muistot juuri päättyneestä opiskeluvuodestani - 18.05.2015
• Pyrähdys Washington DC:hen tutustumaan amerikkalaisen demokratian kyseenalaistajiin - 17.03.2015
• Kun metropoli yhtäkkiä hiljenee… - 03.02.2015
• Runsaudenpulan aiheuttamat valinnan vaikeudet ja juuri ja juuri mukiinmenevät tulevaisuuden näkymät - 10.11.2014
• Uusi osoitteeni on Manhattan - 10.10.2014