Koraani kännykkääsi, ole hyvä
Satu Vasantola
Facebook-feedini mainokset ovat muuttuneet radikaalisti tämän kevään aikana. Vielä talvella minua kehotettiin liittymään brittiarmeijaan ja lataamaan aivan uudenlainen deittiappi, vain lesboille. Nyt mainoslistalla ovat sovellukset Koraani kännykkääsi, Löydä lähin moskeija ja Luotettavat musliminannyt.
Joskus joulukuussa päätin, että käytän tänä keväänä aikaa siihen, että yritän oppia ymmärtämään islamia. Jotain hämärästi tuonkaltaista suunnittelin joskus Suomessakin. Se jäi, mutta täällä islam tulee lähelle aivan eri mittakaavassa kuin Suomessa: uutisissa, yliopistolla, kadulla, koulussa. Lapseni paras ystävä on uskonnollisesta muslimiperheestä ja moni hänen opettajistaan on muslimi. Äkkiä perheessämme keskustellaan siitä, miten ystävä jaksaa matikankokeissa, kun paasto laukaisee hänellä helposti päänsäryn. Teinin ei vielä tarvitsisi paastota, mutta hän tahtoo. Saan tarkat raportit siitä, miten ruokailut suunnitellaan ja ajoitetaan.
All?hu Akbar, Jumala on suurin. Neljästä panelistista kaksi aloittaa osuutensa ylistämällä. Istun kuuntelemassa panelia aiheesta Naiset, miehet ja uskonto. Panelisteista yksi puhuu lempeällä äänellä Jumalan hyvyydestä ja sopusoinnusta ihmisten kesken. Naisia ja miehiä hän ei mainitsekaan. Toinen ilmoittaa, että hän ei tiedä mitään islamista, mutta feministitutkijana hän on sitä mieltä, että panelin otsikko on väärä, sillä sukupuolia on enemmän kuin kaksi ja tällainen ihmisten luokittelu sukupuolen perusteella pitää yllä epätasa-arvoa. Kolmas, sharian tutkija on sitä mieltä, että sukupuolet ovat kyllä tasa-arvoisia, mutta niin kovin erilaisia ja siksi naisilla ja miehillä on myös eri tehtävät.
Löytyikö sopua? Ei. Entä ymmärrystä toisten ajattelua kohtaan? Ehkä ei kovin paljon. Silti olin iloinen, että tällainen keskustelu järjestettiin, että edes yritettiin ymmärtää toisten ajattelua. Ja siitä, että islamseminaariin kutsuttiin feministitutkija. Kutsuisivatpa viidesläisetkin.
Panelisteista kiinnostavin oli juristi, joka määritteli itsensä tutkijaksi, muslimiksi, feministiksi ja aktivistiksi. Hän vaati tasa-arvoa avioeroon ja muihin perheoikeusasioihin, mutta julisti samalla, että tasa-arvo ei tietenkään tarkoita sitä, että miehillä ja naisilla olisi täsmälleen samat oikeudet ja velvollisuudet. Jäi osittain epäselväksi, mitä se sitten tarkoittaa. Hänellä oli kuitenkin panelin paras (ja ainoa) konkreettinen ehdotus: jotta naisten asema paranisi, sharian tulkitsijoiden ja feministien pitäisi keskustella ja yrittää päästä sopuun esimerkiksi avioeroon ja lasten huoltajuuteen liittyvistä käytännöistä.
Kevään aikana olen istunut islamilaisen runouden kurssilla (tarjolla muun muassa kauniita ja rohkeita keskiaikaisia persialaisia runoja lesborakkaudesta), Boko Haram –luennolla ja poliittisen islamin seminaareissa. Ja niin kävi kuin aina jotain uutta opetellessa: lähinnä olen oppinut tajuamaan, kuinka vähän tiedän.
On todella outoa tajuta, että vuosi sitten minulla ei ollut yhtäkään muslimiystävää. Nyt onneksi on, useita. He ovat keskenään todella erilaisia, tietenkin. Yhdelle uskonto on tärkeää, ja hän pyrkii paastoamaan ja rukoilemaan – ei sääntöjen mukaan, mutta vähän sinne päin. Toinen on ateisti, mutta kutsuu kuitenkin itseään muslimiksi, ettei äidille ja isälle tulisi paha mieli, ja vielä enemmän siksi, että kokee kuuluvansa islamilaiseen kulttuuripiiriin. Kolmas yhdistää arjessaan kätevästi yksinhuoltajuuden, näyttävän uran, feminisimin ja uskonnollisuuden.
Yksi asia heitä yhdistää. He ovat turhautuneita ja surullisia siitä, miten yksipuolinen kuva islamista median kautta välittyy. Toimittajia on tietysti turha syyttää siitä, että käsittämättömän raakoja terroritekoja perustellaan uskonnolla, mutta sitä meiltä toimittajilta voi hyvin kysyä, onko islamilla mediassa juuri muita kasvoja kuin terrorismin ja sodan kasvot. Koska todellisuudessa sillä on. Jos ne muut kasvot jäävät varjoon, islamin pelko ja maahanmuuttovastaisuus – jotka tuntuvat kulkevan aika pitkälti käsi kädessä – saavat rauhassa jatkaa kasvuaan.
Kevään parhaat opit ovat vielä tässä vaiheessa päässä aika sekalaisena kokoelmana. Ainakin tällaista on matkaan tarttunut. Luennoilta se, mikä uutisista usein unohtuu: siihen, että joku tekee uskonnon nimissä terrori-iskun (olipa se uskonto sitten islam, kristinusko tai mikä muu hyvänsä), tarvitaan todella paljon muutakin kuin uskontoa. Pakistanilaiselta opiskelukaveriltani olen oppinut, missä päin Pakistania nainen voi kulkea farkuissa ja t-paidassa, milloin kannattaa pistää huntu päähän. Syyrialaiselta ystävältä, miten sekalaiset syyrialaiset kapinallisjoukot saavat rahoitusta. Kuulemma helposti. ”Saudi-Arabiasta saa rahaa, kun kasvattaa parran, lännestä, kun sanoo ajavansa naisten ja vähemmistöjen oikeuksia”, hän kertoi. Lapseni koulun tupakilpailujen tanssijoukkueet näyttivät konkreettisesti, miten vähän huntu haittaa showtanssia.
Eniten arjen islamista opetti kuitenkin tyttäreni Afganistanista Englantiin muuttanut ystävä, joka on kertonut paastostaan, liikunnastaan, koulustaan Afganistanissa ja siitä, mitä hän tekee, jos löytää kadulta rahaa. Mitäkö? Antaa hyväntekeväisyyteen.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- 9 vinkkiä Oxfordiin lähtijöille - 07.05.2015
- Nalle ja niukka nyökkäys - 18.03.2015
- Kauhistuneet kirurgit - 04.02.2015
- Unelmakoulu - 29.12.2014
- Hidasta oppia - 01.12.2014
- Joku muu, mikä? - 29.10.2014
suosittelen kuuntelemaan myös eri näkökulmaa.. emertus professori Berard luis kertoo eri tarinaa kuin lee roy johon referoit. https://www.youtube.com/watch?v=7KePJz28_GY