Äkillisen synnytyksen äärellä
Antti Järvi
Eräänä päivänä Shanghaissa menin Bundin alueella sijaitsevaan Rockbund Art Museumiin. Syynä ei ollut vain kiinnostus kuvataiteeseen; ulkona oli 30 astetta lämmintä ja pakahduttavan seisova ilma, sisällä ilmastointi.
Museossa oli esillä kiinalaistaiteilija Chen Zhenin näyttely. Chen syntyi 1955, muutti kolmekymppisenä Shanghaista Pariisiin ja loi siellä kansainvälisen maineen 1990-luvulla. Ura jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Chen kuoli syöpään vuonna 2000.
Rockbund Art Museumin ylimmässä näyttelykerroksessa roikkui katosta vaijereilla valtava, yli 20 metriä pitkä lohikäärme. Otuksen päänä oli kasa toisiinsa takertuneita polkupyöränrunkoja ja vartalona useita satoja (ellei tuhansia) polkupyörän sisäkumeja. Kun tarkasti katsoi, niiden pintaan oli kiinnitetty pieniä mustia yksityisautoja. Hetkessä kumit muuttuivatkin moottoriteiksi.
Chen oli antanut teokselleen nimen Precipitous Parturition, eli äkillinen synnytys. Lohikäärme olikin siis emo, joka pyöräytti maailmaan nelipyöräisiä.
Tahti, jolla polkupyörät ovat vaihtuneet autoihin, on kieltämättä ollut nopea: vuonna 1990 Kiinan teillä liikkui noin 6 miljoonaa autoa, tänä päivänä vähintään 120 miljoonaa autoa.
”Tosin jos kiinalaisilla olisi autoja yhtä paljon kuin yhdysvaltalaisilla, meillä olisi täällä lähemmäksi miljardi autoa”, muistutti opettajamme Urbanization and Development in China -kurssilla.
Se on yksi kursseista, jotka olen aloittanut Fudanin yliopistossa sen jälkeen kun muutin Kiinaan kolme viikkoa sitten. Eri kursseilla olen heti alkuun joutunut toteamaan, että maan mittakaavassa ja sen nopeassa muutoksessa riittää sulattelemista.
Oikeastaan luvut huimaavat päätä. Esimerkiksi:
1960-luvulla kiinalaiselle naiselle syntyi keskimäärin kuusi lasta. Runsaat kymmenen vuotta myöhemmin lasten lukumäärä oli pudonnut lähes kahteen.
Vuonna 1982, kun yhden lapsen politiikka oli otettu käyttöön, Kiinassa tehtiin 9 miljoonaa aborttia, seuraavana vuonna 12 miljoonaa ja sitä seuraavana 14 miljoonaa.
Kaupungistumisen vauhdista kertoo se, että vuonna 1990 noin 26 prosenttia kiinalaisista asui kaupungeissa – tänä päivänä 55 prosenttia. Täällä Shanghaissa asui viisitoista vuotta sitten 16 miljoonaa ihmistä. Nyt asukkaita on 24 miljoonaa.
Yksi heistä olen tämän lukuvuoden ajan minä. Asun Changningin kaupunginosassa pienessä yksiössä, joka sijaitsee talon 18. kerroksessa. Asunnon ikkunasta näkyy harmaa, horisonttiin jatkuva kerrostalojen meri. Myös autot – ne jotka lohikäärme synnytti – ovat läsnä yötä päivää, sillä alhaalla kumisee kahdeksankaistainen kehätie.
Tuntuu perin lohdulliselta, että minulla on vielä yhdeksän kuukautta aikaa ottaa mittakaavoja haltuun.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Heippa Shanghai - 13.06.2016
- Kysymyksiä vailla vastausta - 06.06.2016
- Tapaus Mao - 10.05.2016
- Sen kerran kun petyin - 11.04.2016
- Akseli, Kake, Topi ja Tassu - 08.03.2016
- Helppohan tässä on huudella - 13.01.2016
- Big in China - 07.01.2016
- Neljäs tequila - 03.12.2015
- Postikortin sisällä - 28.10.2015