Rosenstrassen rohkeat naiset
Kira Gronow
Juutalaisen seurakunnan naiskanttorilla on viisi korvarengasta ja kantava ääni. Hän rykäisee ja aloittaa laulun hepreaksi. Seisomme hyytävässä viimassa Rosenstrassen muistomerkin luona. Patsas esittää itkeviä naisia ja lapsia. Se on omistettu niille saksalaisnaisille, jotka aloittivat mielenosoituksen Gestapon toimia vastaan maaliskuun alussa 1943.
Pieni joukko näiden naisten jälkeläisiä sekä toimittajia ja historioitsijoita kokoontuu tänne joka vuosi muistelemaan Rosenstrassen tapahtumia. Tilaisuus on hyvin liikuttava. Kanttori räpyttelee kosteita silmiään.
Rosenstrassen naisten tarina on ainutlaatuinen natsi-Berliinin historiassa. Kaikki alkoi siitä, kun Joseph Goebbels lupasi, että Berliini tulee olemaan “juutalaisvapaa” huhtikuuhun 1943 mennessä, Hitlerin 54-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Helmi-maaliskuun vaihteessa alkoivat massapidätykset. Kaikki kaupungin jäljellä olevat juutalaiset kerättiin yhteen ja kuljetettiin keskitysleireille.
Juutalaisten joukossa oli useita satoja miehiä, jotka olivat naimisissa ei-juutalaisten saksalaisnaisten kanssa. Tähän asti natsit olivat jättäneet heidät rauhaan, mutta nyt heidätkin pidätettiin. Nämä miehet kuljetettiin Rosenstrasselle, jossa sijaitsi juutalaisyhteisön hallintorakennus.
Kun vaimot saivat tietää, minne miehet oli viety, he alkoivat kerääntyä talon ympärille. Naisia tuli lisää ja lisää. Vähitellen naisjoukosta alkoi kuulua huuto, joka voimistui: Antakaa meidän miehemme takaisin!
MIelenosoitus jatkui viikon, päivin ja öin. Joukossa oli myös lapsia ja muutama mies, jotka protestoivat juutalaisten vaimojensa puolesta. Välillä SS-miehet ajoivat väkijoukon pois, mutta naiset tulivat paikalle yhä uudestaan. Pidätetyt miehet kuulivat talon sisälle naisten epätoivoisen huudon ja itkun, näin on myöhemmin kerrottu.
Naiset rohkaistuivat entisestään. Eräänä päivänä he eivät enää juosseet SS-miesten käskystä pois vaan huusivat sotilaille, että te olette murhaajia. “Luulimme, että nyt he ampuvat meidät”, eräs paikalla ollut nainen on myöhemmin kertonut. “Muistan, että sinä päivänä oli niin kylmä, että kyyneleet jäätyivät kasvoilleni.”
Lopulta tapahtui ihme. Goebbels päätti, että miehet vapautetaan. Niinpä juutalaismiehet pääsivät takaisin kotiin. He saivat viralliset ruuanostokortit ja työluvat. Miehet elivät sodan loppuun asti Berliinissä – vaimojensa ansiosta.
“Nämä naiset olivat todella rohkeita, heitä ei voi kuin ihailla”, sanoi Bezirksbürgermeister Christian Hanke, joka piti muistotilaisuudessa puheen.
Myöhemmin on pohdittu, olisiko sillä ollut vaikutusta juutalaisvainoihin, jos tavalliset saksalaiset olisivat yhteisvoimin ja useammin vastustaneet niitä. Surullista on, että niin ei juuri tapahtunut. Sitä hienompaa on ajatella Rosenstrassen naisia, jotka uskalsivat nousta väkivallattomaan vastarintaan.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Goodbye Lenin, goodbye natsi-Saksa - 29.07.2016
- Viisi museota, joissa et ole käynyt - 26.07.2016
- Ilta idolin (ja natsitelevision) seurassa - 10.06.2016
- Tutkiva journalisti paljasti valerabbin - 11.05.2016
- Mitä keskitysleirivankien lapsista tuli isona? - 27.04.2016
- Paras paikka Berliinissä - 29.02.2016
- Muistaako kukaan Sally Wischiä? - 01.02.2016
- Frohe Weihnachten - 17.12.2015
- Berliini vrs. Helsinki - 05.11.2015