Vääntelehdin toissayönä sängyssäni. Shanghain yöt ovat muuttuneet kesällä hiostaviksi, mutta tällä kertaa ei ollut kyse siitä. Tuskailin, koska minut oli viety shanghailaisen koulun kuumaan ja täpötäyteen luokkahuoneeseen, jossa oli tapahtumassa jotain epämiellyttävää.

Olin juuri aloittanut lukemaan Nien Chengin muistelmateosta Life and Death in Shanghai. Kirjassa Cheng, Shellin Shanghain-toimiston johtajan leskirouva ja entinen työntekijä, kertoo kokemuksistaan Kulttuurivallankumouksen aikana. Teos alkaa 50 vuoden takaa, heinäkuun alusta 1966. Silloin Cheng vietiin ensimmäistä kertaa julkiseen itsekritiikkikokoukseen, jossa syytettynä oli Shellin entinen kirjanpitäjä. Kapeilla puupenkeillä istui koulun oppilaita, punakaartilaisia ja toimiston vanhoja työntekijöitä: autokuskeja, vartijoita, konttoristeja, hissipoikia…

Kokous kesti useita tunteja. Cheng kuvaa sitä piinaavan tarkasti, niin että koko ajan jännittää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Vaikka lopulta ei nähdä fyysistä väkivaltaa, vihan, nöyryytyksen ja pelon tunteet ovat käsinkosketeltavia. Työyhteisöissä on aina katkeria ihmisiä. Sellaisista ihmisistä tuli Kulttuurivallankumouksen aikana vaarallisia.

Kuluneen lukuvuoden aikana en ole ollut Fudanissa yhdelläkään kurssilla, jossa ei olisi jollain tavalla käsitelty Kulttuurivallankumousta. Olen kuullut siitä lukuisia selityksiä, jotka liittyvät Maon valtataisteluun, kommunistisen puolueen sisäisiin skismoihin ja hysteeriseen Mao-kulttiin.

Mutta se suurin kysymys, mikä sai ihmiset – jopa perheenjäsenet – kääntymään toisiaan vastaan ja käyttämään väkivaltaa, oli vailla järkevää vastausta ennen kuin tutustuin Lynn T. White III:n tutkimukseen Policies of Chaos. Siinä White osoittaa, että väkivallan syyt löytyivät poliittisista käytännöistä, joilla kansaa oli kontrolloitu sen jälkeen kun kommunistit ottivat vallan 1949. White mainitsee erityisesti kolme käytäntöä, joiden yhteisvaikutus kasautui vähitellen.

Ensimmäinen käytäntö oli ihmisten jakaminen kahteen kastiin leimoilla. Hyviä ihmisiä olivat työläiset, talonpojat, sotilaat ja puoluevirkailijat, huonoja oikeastaan kaikki muut. Leimat loivat ryhmäidentiteettiä ja määrittelivät ihmisten elinmahdollisuuksia. Hyvällä leimalla sai erilaisia etuja ja oikeuksia, perhe sai enemmän ruokakuponkeja ja lapset pääsivät alemmin pistein yliopistoon.

Toinen käytäntö oli riippuvuussuhde pomosta, sekä koulussa että työpaikalla. Kommunistisessa Kiinassa ihmisen paikka oli tarkkaan määritelty. Hän ei juuri voinut itse vaikuttaa olosuhteisiinsa, paitsi tulemalla toimeen ylempiensä kanssa.

Kolmantena syynä White pitää aiempia kampanjoita, joilla valtio oli joukkoistanut ihmiset ilmiantamaan tuttaviaan ja nimeämään sosialismin vihollisia. Kampanjat legitimoivat väkivallan käytön ja loivat pelon ilmapiiriä.

Se joukko, joka otti Kulttuurivallankumouksessa vallan omiin käsiinsä, ei ollut missään nimessä yhtenäinen. Mutta yhteistä oli, että joukossa oli paljon katkeria, tukahdutettuja, peloteltuja ja vihaisia nuoria aikuisia. Kaikki heistä eivät myöhemmin ymmärtäneet, mitä oikein oli tapahtunut, vaan kuvasivat kokemusta kuin olisivat heränneet pahasta unesta.

Minulle on parhaiten jäänyt mieleen eräs nainen, joka esiintyy kuusituntisessa klassikkodokumentissa China – A Century of Revolution. Nainen puhuu siitä, kuinka Kulttuurivallankumous oli hänelle ja hänen luokkatovereilleen mahdollisuus irtautua vanhemmista. Sitten hän alkaa muistella luokkatoveriaan, jonka isoisä omisti kangaskaupan eli oli kapitalisti.

Eräänä päivänä luokkatoverit päättivät mennä kritisoimaan isoisää. Nainen oli myöhässä ja kun hän saapui paikalle, isoisä oli hakattu kuoliaaksi. Miehen pää oli turvoksissa ja mustelmilla.

”En silloin juurikaan ajatellut asiaa, koska vastaavaa tapahtui noihin aikoihin paljon”, nainen kertoo dokumentissa. ”Mutta vuosia myöhemmin ajattelin sitä usein ja halusin löytää vastauksen. Kysymys oli hyvin vaikea. Se kuului: jos en olisi ollut myöhässä, mitä olisin tehnyt? Olisinko hakannut häntä?”

Nainen ei ole koskaan pystynyt vastaamaan tähän kysymykseen.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Heippa Shanghai - 13.06.2016
• Tapaus Mao - 10.05.2016
• Sen kerran kun petyin - 11.04.2016
• Akseli, Kake, Topi ja Tassu - 08.03.2016
• Helppohan tässä on huudella - 13.01.2016
• Big in China - 07.01.2016
• Neljäs tequila - 03.12.2015
• Postikortin sisällä - 28.10.2015
• Äkillisen synnytyksen äärellä - 21.09.2015