Viime viikko oli Yhdysvalloissa taas surullinen. Ensin poliisi ampui lyhyen ajan sisällä kaksi mustaa miestä, sitten Micah Johnson -niminen mies surmasi Dallasissa viisi poliisia.

Olen tällä hetkellä New Yorkin Columbian yliopistossa järjestettävällä tutkivan journalismin kesäkurssilla, joten seurasin tapahtumia ja niiden mediassa nostattamia reaktioita tavallista lähempää.

Tapahtumat herättivät amerikkalaiset toimittajat jälleen kysymään, vaikuttaako ihonväri edelleen siihen minkälaisen kohtelun ihminen poliisilta saa. Washington Postin tilastojen mukaan poliisi on ampunut tänä vuonna jo 123 mustaa yhdysvaltalaista. Viime vuoden elokuussa samainen lehti taas laski, että mustat ovat poliisin surmatilastoissa yliedustettuina. Mustia miehiä on noin 6 prosenttia kansasta, mutta poliisin tappamista aseettomista ihmisistä heitä oli 40 prosenttia.

Tilastoja tarkastellessa kannattaa kiinnittää huomio siihen, kuka ne on tuottanut. Koska FBI ei vielä viime vuonnakaan pystynyt toimittamaan koko maata koskevia tilastoja, katsoi Washington Post tarpeelliseksi kerätä yhteiskunnallisesti merkittäviksi arvioimansa tiedot itse yksittäisiltä poliisiasemilta. Tilastot ovat siis näyte tutkivien journalistien sinnikkyydestä.
Tietopyynnöt ja asiakirjalähtöinen tutkiva journalismi olivat myös kesäkurssimme ensimmäisen viikon puheenaihe. Kurssin sääntöjen mukaan luentojen sisällöstä ei saa kertoa yksityiskohtaisesti verkossa, mutta yleisluonteisesti voin todeta, että kurssin luennoitsijoina toimineet yhdysvaltalaiset huipputoimittajat toistivat lähes poikkeuksetta yhtä ohjetta: ajattele asiakirjojen kautta. Tutkivan jutun arvo määrittyy sen mukaan mitä se pystyy todistamaan ja asiakirjojen todistusvoima on usein suuri.
Asiakirjalähtöinen ajattelu tarkoittaa sitä, että tutkiva journalisti pyrkii heti juttuprosessin alussa miettimään, minkälaisia asiakirjoja ja dokumentteja juttuaiheesta voisi olla olemassa. Monesti niitä on yllättävänkin paljon. Meidän kaikkien elämää on dokumentoitu hyvin tarkasti eri viranomaisten tietokantoihin ja julkisuuslakiin nojaamalla toimittajat voivat saada suuren osan näistä tiedoista haltuunsa.

Luennoilla korostettiin myös sitä, että toimittajat ovat yleisön palvelijoita. Meillä on siis velvollisuus ottaa selvää siitä, mitä yleisön kannalta merkittäviä tietoja jää tai jätetään pimentoon. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan mielestäni pitää esimerkiksi Washington Postin kokoamia ammuntatilastoja. Kun yleisö ja päätöksentekijät voivat pohjata ajattelunsa uskomusten sijaan faktoihin, todellisen muutoksen mahdollisuudet kasvavat.

Erilaisten työkalujen ja metodien opettamisen lisäksi kurssin luennoitsijat ovat pyrkineet purkamaan tutkivaan journalismiin liitettyä mystisyyttä. Lopulta tutkiva journalismi on nimittäin hyvin arkipäiväistä – sitä, että toimittaja katsoo haastateltavien lausuntojen taakse, purkaa numerot osiin ja epäilee helppoja selityksiä.

Vaikka monet kuuluisimmista tutkivan journalismin projekteista ovat olleet kuukausien ja vuosien mittaisia selvityksiä, tutkivaa journalismia voi tehdä myös hektisessä uutistoimituksen rytmissä.

Kyse on ennen kaikkea asenteesta. Ja siitä, että ei luovuta.