Englannissa suhteet ovat korttipeliä
Heini Maksimainen
Opiskelukaverini kaivaa lompakostaan käyntikortin. Läpyskään on painettu yliopiston logo, ja sen alla komeilee kaverini nimi. Valkoinen kartonki hohtaa iltapäiväauringon valossa.
“Olivathan nämä aika kalliita”, hän myöntää ja ojentaa korttia, jotta voin tutkia sitä tarkemmin.
“Kuinka kalliita?” kysyn, kun käännän kortin ympäri.
“Nelisenkymmentä puntaa”, hän sanoo.
Kauhistun: 40 puntaa! Siis lähes 50 euroa! Pahvinpaloista!
Olemme olleet Oxfordissa vasta muutaman viikon, enkä tuolloin vielä ymmärrä, että yliopiston logolla varustetut kortit saattavat hyvinkin olla 50 euron arvoinen sijoitus.
Niitä ovat nimittäin olennainen osa taiteenlajia, jota kutsutaan verkostoitumiseksi.
***
Olen kuullut kolmen kuukauden aikana lukuisia kertoja ilmaisun “a good networking event”. Se on tapahtumalle vähintään yhtä hyvää mainosta kuin sanapari “free wine”.
Aluksi en ymmärtänyt, miksi minun pitäisi kiinnostua “hyvistä verkostoitumistilaisuuksista” tai käyntikorttien jakelemisesta, sillä muistin yhä entisen työpaikkani logolla varustetut kortit, joita käytin työsuhteeni aikana kahdesti.
Totuus valkeni, kun aloin järjestää marraskuussa tutkimushaastatteluita. Laadin brittiläisen ylikohteliaita sähköpostiviestejä, liitin mukaan tutkimussuunnitelmani ja painoin lähetä-nappia.
Ensimmäisenä päivänä ei tapahtunut mitään.
Toisena päivänä päivitin sähköpostilaatikkoani vartin välein.
Viikon päästä aloin laatia uusia, yhtä brittiläisen kohteliaita muistutusviestejä.
Lopulta sain pari vastausta: “Kiitos viestistä, mutta olen nyt kiireinen.”
***
Britanniassa olen vähitellen alkanut ymmärtää, että Suomen pienuudessa on hyvätkin puolensa. Suomessa useimpien ihmisten kännykkänumeron saa käsiinsä muutamassa minuutissa. On ihan tavallista, että julkkiksella on julkinen numero ja hän vastaa tuntemattomasta numerosta tuleviin puheluihin. Täällä taas voi juhlia jo sitä, että onnistuu kaivamaan käsiinsä ihmisen työsähköpostiosoitteen ja saamaan parin muistutusviestin jälkeen kahden lauseen “ei kiitos” -vastauksen.
Puhelinnumeroita ja myöntäviä vastauksia kyllä saa, mutta siihen tarvitaan suhteita. Jo se auttaa, että tuntee jonkun, jonka tuntee jonkun, joka tuntee jonkun. Kun viestiin liittää “sain yhteystietosi Hannahilta” -tyyppisen lauseen, vastausprosentti kohoaa kummasti.
65 miljoonan asukkaan maassa suhteet eivät kuitenkaan synny suomalaiseen tapaan itsestään. Niitä pitää tietoisesti solmia, ja paras keino siihen on se, jota varten yliopisto myy 50 euron käyntikortteja.
Olen oppinut opiskelukavereiltani olennaisen säännön: jos olet samassa tilassa potentiaalisesti hyödyllisen ihmisen kanssa, käytä tilaisuus hyväksesi. Opiskelukaverini jäävät usein luentojen jälkeen saliin ja vaihtavat luennoitsijan kanssa kohteliaisuuksia ja käyntikortteja.
Aluksi luulin, että se on heille jotenkin luontevaa. Ajattelin, että nyt vain ovat parempia verkostoitujia kuin kaltaiseni keskivertosuomalainen, joka tuntee itsensä huijariksi lähestyessään ihmisiä hyötymistarkoituksessa. Sitten googlailin vinkkejä hakusanoilla “networking tips”. Eräs brittiläinen toimittaja vertasi nauttineensa uransa alussa cocktail-tilaisuuksista yhtä paljon kuin hammaslääkäristä.
Vähitellen minäkin olen oppinut väijymään paneelikeskusteluiden puhujia ja marssimaan heidän luokseen. Small talkini ei ehkä ole kaikkein sujuvinta, mutta se on toiminut. Olen tähän mennessä hankkinut tutkimukseeni seitsemän haastateltavaa, joista vain yhden olen tavoittanut ilman minkäänlaisia suhteita.
Voi olla, että minusta kehittyy vuodessa ammattimainen verkostoituja. Hyvä alku on ainakin se, että pari viikkoa sitten tilasin paketillisen käyntikortteja.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- 10 vinkkiä, joiden avulla kirjoitat parempia terveysjuttuja - 13.09.2017
- Tällaista on elämä Oxfordin akateemisessa kuplassa - 24.07.2017
- Rakasta lähimmäistäsi ja hänen tukkimaansa lavuaaria. Viisaudet, jotka oivaltaa, kun elää yli 50 kämppiksen kanssa. - 19.05.2017
- Kolme asiaa, joista toimittajat puhuvat juuri nyt (ja joista yksikään ei ole valeuutiset) - 18.04.2017
- Journalismi on kuin ravinto: pikaruuan jälkeen kaipaa jotain kypsyteltävää - 03.03.2017
- Nyt muodissa: naistenlehti, joka käsittelee politiikkaa - 08.02.2017
- Luennoitsija, kerro minulle tarina - 05.12.2016
- Oxford-syndrooma - 31.10.2016