On kaksi asiaa mistä ei oikeastaan pitäisi kirjoittaa, jos haluaa tulla huomatuksi. Nimittäin sää ja ruoka. Valitsen tällä kertaa ruuan. 

Kuvittelin tietäväni etukäteen että brittiruoka on syömäkelvotonta.

Olin vuosia sitten interraililla nähnyt brittiperheen lounastavan kuivalla patongilla ja sipseillä ja elin uskossa, että sillä linjalla jatketaan.

Totuus on aivan toinen. Jamie Oliverin reseptit ovat menneet perille ja ruoka Oxfordissa on lähes poikkeuksetta hyvää. Tosin The Sunday Times antoi äskettäin sapiskaa Jamie Oliverille koska tämän pasta-annos sisältää tutkimuksen mukaan enemmän suolaa kuin pari pussia perunalastuja. Tarkkoja lukuja en enää muista ja perunalastupusseja saattoi mennä pastaan enemmänkin, koska ne ovat nykyisin poikkeuksetta laatua low fat ja reduced salt. Paitsi, että tuo Jamie Oliverin syntinen pastaravintola sijaitsee vastapäätä asuntoani, kokki Oliver mainittiin myös keskustelussa, jossa ruodittiin television ja radion tiedeohjelmien tulevaisuutta. Hämmästyttävää oli se, että Jamie Oliverin ruokaohjelmasta puhuttiin terveysohjelmana.

Jamieta itseään pidetään jo kokonaisen sukupolven pelastajana. Odotan innolla milloin kansallissankarin nimen eteen ilmestyy liite Sir.

Oma collegemme Green Templeton tarjoaa hyvän lounaan opiskelijahintaan. Hintahaarukka liikkuu neljässä punnassa, riippuen siitä kuinka montaa lajia lapot lautaselle. Mikään suomalaisten tuntema yliopistoruokala se ei ole. Mikäli haluaa lounastaa collegessa, tulee ilmoittaa kasvavasta nälästään vahtimestarille kello yhteentoista mennessä. Sen jälkeen on turha yrittää ruinata mukaan.

Vahtimestari kiikuttaa lounasvieraslistan keittiöön, jotta siellä tiedetään valmistaa oikea määrä ruokaa. Ruokasali on pienehkö ja itse toimitus, ruokailu, tapahtuu sulavasti pitkissä pöydissä tarjoilijoiden hipsiessä hiljaa ympärillä keräämässä tyhjiksi syötyjä lautasia. Lounas sisältää keiton, pääruuan ja jälkiruuan.

Pääsin muutama viikko sitten vieraaksi Jesus Collegen illalliselle.

Collegen illalliset ovat normaaleja päivittäisiä tapahtumia, jotka tarjoavat opiskelijoille ja heidän vierailleen hyvää ruokaa, pöytätapoja ja ripauksen ylellisyyttä. Ystäväni, joka on tutkijana mainitussa collegessa evästi minua etukäteen välttämään farkkuja, mutta toisaalta varomaan ylipukeutumista. Ne, joilla on akateemista arvoa osoittava musta viitta, pukeutuvat illallisella viittaan.

Aloitimme sherrylasillisella ja siitä siirryimme tasan kello 19:15 ruokasaliin. Ne jotka ovat nähneet Harry Potter elokuvat tietävät, millaisesta ruokasalista on kyse. Jesus Collegen ruokasali ei ole kyseisen elokuvan kulissi, mutta hyvin paljon samanlainen kuin Christ Churchin kuuluisa Tylypahkan ruokasali.

Koska olin vieras, meidät oli asetettu korokkeelle muiden yläpuolelle.

Opiskelijat ruokailivat suoraan edessämme, me kateederilla collegen vanhimman vieressä. Tilaisuuden aluksi tämä lausui muutaman sanan, kopautti nuijalla pöytään ja sen jälkeen kuuntelimme rimpsun latinankielisiä ruokarukouksia, joiden sisällöstä luultavasti kukaan ei saanut selvää. Näiden muodollisuuksien jälkeen tarjoilijat ryhtyivät kantaman pöytään vateja. Illalliseen kuului luonnollisesti kolme ruokalajia ja viini. Letkeä ja ylen sivistynyt puheensorina täytti salin samalla kun haarukoin lammasta suuhuni.

Ruokailimme iloisesti noin tunnin, kunnes vanhin toveri keräsi helmansa ja nousi pöydästä. Se oli merkki muille: Ruokailu on päättynyt. Ei auttanut vaikka kuinka olisi halunnut kaapia suklaakakun jämiä vielä kupista, kaikki oli jätettävä ja kiirehdittävä prosessiossa ulos salista. Kuin keskiaikaisessa luostarissa, valisti ystäväni. Siirryimme takaisin aloituspisteeseen, tällä kertaa sherryn sijaan kahvia. Kerran viikossa illallinen jatkuu vielä nuuskalla, jonka college myös tarjoaa halukkaille. Ja kaikki tämä ei maksa mitään. Paitsi opiskelijoille tietysti lukukausimaksun.

Aivan joka päivä en ehkä jaksaisi syödä illallista toisten silmätikkuna. Olen tyytyväinen myös valmiiksi pakattuihin kolmioleipiin, joita pureskelen toisinaan omassa nojatuolissani päivän päätteeksi.

PS. Edessä on vielä 3.12 Green Templetonin Formal Dinner, jonne olemme ilmoittautuneet. Sen pukukoodi vaatii jo jotakin muuta kuin pikkujoulumekon.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Pekka, susi ja palohälytin - 22.03.2010
• Kuuluuko sananvapaus lehdistölle? - 16.02.2010
• One regular latte, please! - 27.01.2010
• Viherpesua - 15.12.2009
• Netti pettää - 23.10.2009