Lokakuu lehdistönvapauden maailmassa on pitänyt sisällään muun muassa maltalaisen toimittajan murhan autopommilla, venäläistoimittajan puukotuksen moskovalaisen radiokanavan studiossa ja sarjan oikeudenkäyntejä Turkissa.

Kiireestä huolimatta laitoimme käyntiin mielenkiintoisen sivuprojektin. Päätimme kartoittaa valeuutisten levinneisyyttä, hyväksikäyttöä, vaikutusta ja itse määritelmää eri EU-maissa. Yhdeksi maista valikoitui Suomi.

Suomalaismediassa keskustelu valeuutisista ja disinformaatiosta kävi parin viime vuoden aikana kuumana muun muassa Yhdysvaltain presidentinvaalien, brexitin ja suomalaisten valeuutissivustojen nousun takia. Huomionarvoista on, että valtavirran mediassa päädyttiin usein samaan loppupäätelmään: Valheita on aina ollut ja tulee olemaan, ja Suomi on kyllä vastustuskykyinen disinformaatiolle. Lukeehan meillä suuri osa kansasta vielä postiluukusta pudotettavia paperilehtiä. Kyselyt toisensa perään ovat näyttäneet, että luottamus perinteiseen mediaan on korkealla, siitäkin huolimatta, että disinformaation ja sen myötä vihapuheen ja ideologisten jakolinjojen määrä näyttää paisuvan.

Valeuutisten ja disinformaation osalta suurin kohu ja päivittely on jo ohi, mutta niiden vaikutusta mediaympäristöön ja julkiseen keskusteluun on ehditty tutkia aivan liian vähän.

Tietenkään asia ei ole näin yksinkertainen. Otetaan kaksi muuta esimerkkiä, Puola ja Tsekki.

Puolassa hallitseva Laki ja Oikeus (PiS) on käytännössä musertanut vapaan media ja ottanut julkiset tiedotusvälineet haltuunsa. Puola oli itsenäistymisensä jälkeen itäblokin mallimaita median suhteen, ja sen ajateltiin olevan vastustuskykyinen nykyisenlaiselle mielipidevaikuttamiselle. Osa puolalaisista on jo luovuttanut television suhteen, sillä sieltä näkee hallituksen hyväksymää propagandaa. Etenkin nuoremmat siirtyvät sosiaaliseen mediaan, ja kaikkein tärkeimpänä on Facebook. Haastattelemieni asiantuntijoiden ja toimittajien mukaan puolalaisten todellisuus on jakautunut kahtia tiedonvälityksen suhteen, ja tämä näkyy kaikkialla yhteiskunnassa. Jokaisesta herkästä aiheesta – maahanmuutosta, abortista, katolisesta kirkosta, hallituksesta – on kaksi täysin vastakkaista näkökulmaa.

Jos Puola on esimerkki poliitikkojen liian suuresta vallasta mediakentässä, Tsekissä näkyy toisenlainen kehitys. Tutkimusten mukaan jopa joka neljäs tsekkiläinen lukee ja luottaa disinformaatiouutislähteisiin. Suosituin tällainen verkkosivusto, Parlamentní Listy, kerää  jopa kahdeksan miljoonaa vierailijaa kuussa. Ja tämä vain 10 miljoonan asukkaan maassa. Vastikään maan vaalit voittanut miljardööri, ANO-puolueen johtaja Andrej Babis, omistaa itse useamman mediayrityksen ja on perustanut jopa oman faktantarkistussivustonsa (jossa tietenkin pyritään ”korjaamaan” jokainen uutinen, joka näyttää Babisin huonossa valossa).

Eivätkä ongelmat lopu tähän; valeuutissivustot keräävät Tsekissä paljon rahaa, eikä kukaan tiedä ihan tarkkaan kuinka. Osa tuloista tulee suurista lukijamääristä ja mainoksista, mutta osan on arveltu tulevan eri reittejä Kremlistä asti. Huomionarvoista on, että salaliittoteorioihin alussa keskittyneet svustot ovat hiljalleen siirtyneet tukemaan kaikessa uutisoinnissaan Venäjän hallinnon virallista linjaa ja mustamaalaamaan sen vastustajia.

Vastavetona Tsekin hallitus perusti sisäministeriön alaisuuteen eräänlaisen valeuutisten ”iskuryhmän” tammikuussa. Vuoden mittaan operaatio on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä, sillä se on muutaman tuhannen seuraajan Twitter-tilillään onnistunut kumoamaan vain muutaman valeuutisen.

Mitä tästä kaikesta voi siis päätellä? Tsekki ja Puola, joissa molemmissa oli aiemmin poikkeuksellisen kukoistava itsenäinen media ja vankka tahto demokratiaan ja itsenäisyyteen, osoittautuivat molemmat herkiksi ilmiöille, jotka ovat mahdollisia vain äärimmäisen verkottuneessa informaatioyhteiskunnassa. Näin on käymässä useissa maissa EU:n ulkorajoilla, ja niin tulee jossain määrin käymään myös maissa, jotka vielä tuntevat olonsa itsevarmoiksi. Valeuutisten ja disinformaation merkitystä ei toki kannata liioitella, valheita todella on ollut aina ja tulee olemaan jatkossakin. On kuitenkin syytä harkita uusia muotoja, joissa niitä voidaan yleisölle tarjoilla.On itsestäänselvää, että jokainen taho poliittisista puolueista vieraisiin valtioihin ja ideologisiin ryhmiin käyttää ilmiötä hyväkseen, sillä se on edullista ja helppoa. Tätä sopii odottaa myös Suomen seuraavissa vaaleissa.

Toimittajien ja mediatutkijoiden näkemyksiä valeuutisista sekä mahdollisia ratkaisuja ilmiöön tullaan julkaisemaan International Press Instituten verkkosivuilla loppuvuoden ajan.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Summauksena vuodesta: Silmukka kiristyy, mutta vieläkö medialla on toivoa? - 10.01.2018
• Seuraava vuosi on ratkaiseva lehdistönvapaudelle Itä-Euroopassa - 05.12.2017
• Toimittajia uhkaillaan nyt enemmän kuin koskaan, eikä Suomi ole poikkeus - 02.10.2017
• Hiljaa virtaa Tonava, ainakiin Wieniin saakka - 31.08.2017
• Turkissa alkoi näytösoikeudenkäynti lehdistönvapautta vastaan – ja täällä minä istun toimistolla - 31.07.2017