New Yorkissa on kaunis, kylmä talvipäivä. Lensin tänne anivarhain tänä aamuna New Orleansista, jossa olin viettämässä talvilomaa. Muutaman päivän loma venyi yli viikon mittaiseksi, koska paluulento peruttiin torstaisen talvimyrskyn takia. Lentoyhtiö lähetti asiasta kaksi sähköpostia, joista ensimmäisessä perui lennon ja toisessa ilmoitti uuden lennon ajankohdan. Samassa ajassa Columbian yliopiston “Emergency Management Operations Team” lähetti viisi sähköpostia lumitöiden etenemisestä kampusalueella.

Lumimyrsky iski torstaina. Sunnuntaihin mennessä Emergency Magement Operations Team oli saanut lumityöt tehdyksi kampuksella.

Amerikkalaiset ovat onnistuneet aivopesemään pitkiin lomiin tottuneen suomalaisenkin nopeasti työkulttuuriinsa. Viittä päivää pidempi loma alkoi jo herättää levottomuutta ja kaipuuta kotiin Bronxiin, missä tiesin koulutöiden odottavan. Yliopiston luentotauko on kuukauden mittainen, mutta sinä aikana on useimpien kerättävä reportaasiaineisto lopputyötä varten. Sen vuoksi koulukaverini ovat parhaillaan eri puolilla maailmaa: Bangladeshissa, Pohjois-Irlannissa, Palestiinassa, Keniassa, Utahissa, Intiassa, Kentuckyssa, Louisianassa. Minun lopputyöni kertoo ilmastonmuutoksesta ja New Yorkista, joten olen Columbian hiljaisella kampuksella.

Tulin tänne lämmittelemään. Journalismikoulun seitsemän kerrosta ovat autiot mutta hohkaavat lämpöä. Toisin on kotona Bronxissa, jossa yksi patteri huoneeni nurkassa puhaltaa lämpönsä suoraan huonosti eristetyistä ikkunoista harakoille. Kylmä oli myös ravintolassa, jossa söin äsken lounaan. Pipo päässä.

Viime päivinä olen Facebookissa nähnyt monien jakavan Sitran “elämäntapatestiä”, joka antaa arvion yksilön hiilijalanjäljestä asumisen, ruokailutapojen ja kulutustottumusten perusteella. Testi tuli  mieleen, kun aamulla seisoin liian pitkään kodin ainoassa lämpimässä paikassa: suihkussa. Siinä asettuivat talon rakenteet ja tämän yksilön valinnat yhdessä luontoa vastaan.

Kirjoitan tätä tietokoneluokassa, jonka kaikki 18 tietokonetta ovat päällä, näytötkin. Samanlaisia luokkia on tässä rakennuksessa ainakin viisi. Koneet olivat päällä myös tapaninpäivänä, jolloin olin täällä viimeksi. Silloinkaan en nähnyt ketään muuta koko rakennuksessa. Luulen, että ne ovat olleet päällä koko joulukuun puolivälissä alkaneen tauon ajan. Kuten myös 24/7 ennen sitä.

New York on rannikkokaupunki. Ilmastonmuutoksen ennustetaan nostavan täällä merenpintaa vielä keskimääräistä enemmän. Esimerkiksi Coney Islandin ja Queensin Rockawaysin sanotaan jäävän kokonaan veden alle. Nyt niissä asuu yli 100 000 ihmistä. Parhaiten turvassa ovat kuolleet. Monet kaupungin hautausmaista ovat kukkuloilla. Koulumatkallani kipuan aina Harlemista ylämäkeen Morningside Heightsin kukkulalle, jolla kampus sijaitsee. Sijainnin ansiosta Columbian Emergency Management Operations Teamin ei tarvitse jatkossakaan lähetellä sähköposteja tulvavahingoista.

Lopputyöhöni olen haastatellut monia ihmisiä, jotka ovat kertoneet tarinansa viiden vuoden takaisesta Sandy-myrskystä. Silloin vesi valtasi katuja, kellareita, metrotunneleita.

“Automme kellui pois”, kertoi yksi.

“Avasin baarini ulko-oven, ja vesi syöksyi kadulle,” kertoi toinen.

“Olin kaksi viikkoa jumissa makuuhuoneessani ilman sähköä ja lämpöä. Oli niin kylmä, niin kylmä”, kertoi vanha nainen, joka melkein kuoli aliravitsemukseen myrskyn jälkeen.

Silti kukaan heistä ei halunnut muuttaa pois myrskyn jälkeen. Kaupunkilaiset ja kaupunki noudattavat samaa filosofiaa, korjasivat vahingot, jos korjasivat, ja jatkoivat eteenpäin. Build it Back oli (monin tavoin epäonnistunut) ohjelma, joka antoi kaupunkilaisille rahaa talojensa korjaamiseen ja suojaamiseen Sandyn jälkeen. Haastatteluissa asiantuntijat ovat pudistelleet ohjelmalle päätään. Ongelma on jo nimessä: ehkä haavoittuville alueille ei pitäisi rakentaa mitään takaisin. Olisi parempi vetäytyä tulva-alueilta.

Tänäaamuna näin lentokoneesta alueet, jotka kärsivät tulvissa Sandy-myrskyssä viisi vuotta sitten. Nyt vesi oli paikoin jäässä.

Vetäytymistä ei ole näköpiirissä, päinvastoin. Kuten maailman muissakin satamakaupungeissa, New Yorkin rannat muuttuvat koko ajan houkuttelevimmiksi. New York on kiinteistösijoittajien kaupunki, ja rannikoilla on vielä tilaa rakentaa. Lyhyen tähtäimen voitot menevät ilmastonmuutokseen varautumisen edelle. Eivätkä vain voitot vaan myös kaupunkilaisten kodit, muistot, unelmat.

Ymmärtäähän sen. Kun aurinkoisena päivänä seisoo tulva-alueella ja katsoo kohti Vapaudenpatsasta, ei tee mieli lähteä mihinkään. Eikä moni pitkään aikaan varmasti lähdekään. Ihmiset ovat sopeutuvaisia, kaupungitkin. Yksi haastateltavani näytti kuvan juna-asemasta, jolta hän lähtee aamuisin New Jerseyn puolelta töihin New Yorkiin. Kerran kuussa, nousuveden aikaan, merivesi nousee jo nyt kiskoille.

“Niin ei varmasti ollut 1906, kun asema rakennettiin”, haastateltava totesi.

Mikä on ratkaisu? Siihen aikaan kuukaudesta juna ei aja laiturin päähän asti vaan pysähtyy kuivalle maalle.

Se on vähän kuin suihkussa lämmittely, kun talon eristys ei toimi.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• - 21.05.2018
• Valeuutisten valeyleisö - 04.04.2018
• Vihatut luuserit - 08.02.2018
• “I’m not gonna harweyweinstein you” - 21.11.2017
• En ole niin fiksu kuin luulin olevani - 08.09.2017