Reissatessa tapaat usein ihmisiä, joille olet ensimmäinen heidän tapaamansa suomalainen. Yleensä sinulta osataan kysyä kylmästä, pimeydestä tai juopottelusta. Jos uusi ulkomaalainen tuttavuutesi on tavannut aiemmin suomalaisia tai on jopa käynyt Suomessa, kysymykset koskevat yleensä Nokiaa, talvisotaa tai juopottelua. Joka tapauksessa huomaat olevasi varsin eksoottinen tyyppi.

Tästä seuraa luonnollisesti paineita. Kaikki, mitä teet, tulkitaan ”suomalaiseksi”. Ajattelepa niitä tarinoita, jotka jätät jälkeesi.

”Kerran täällä USC Annenbergissä oli pari suomalaista, jotka…”

–lauseella olisi hyvä olla jokin muu loppu kuin ”…ja ne olivat kovia juopottelemaan”.

Tästä syystä huomaan olevani ulkomailla eri versio Pekasta kuin se räntäsateen koulima helsinkiläinen. Ventovieraille hymyillään ja uudella kotikadulla moikataan kaikkia. Myös lähikaupassa ja baarissa ollaan kivoja. Kaikki muutkin moikkaavat ja hymyilevät. Tämä tietysti kostautuu Helsinkiin palatessa: bussissa liian leveä hymy vieressä istuvalle voi aiheuttaa poliisihälytyksen ja trendibaarissa baarimikon moikkaaminen tuttavallisesti hidastaa palvelua. 

Tosin jotkin tavat olisi hyvä ottaa mukaan kotiinkin. Ulkomailla olen paljon kohteliaampi naisille, koska ainakin Kaliforniassa siitä saa palkkioksi vuolaat kiitokset ja kauniin hymyn. Keskustelutilanteessa – sukupuolesta riippumatta – en sano kovin helpolla oikeaa mielipidettäni julkisesti enkä puhu suoraan. Tätä voisi treenata myös Suomessa.  Koulussa kaikki tuntuvat kiinnittävän huomiota pukeutumiseensa – niin minäkin. Ajoin parran syksyllä useammin kuin normaalisti kolmen vuoden aikana. Omaa yleissivistystä Suomesta on ollut pakko paikata, kun välillä amerikkalaiset keskustelukumppanit ovat paljon minua paremmin perillä suomalaisesta koulu- tai terveydenhuoltojärjestelmästä, talvisodasta tai EU:n roolista. 

Toki tämä toimii myös toiseen suuntaan: täällä on paljon helpompaa jättää luvatut asiat tekemättä ja puhua muutenkin mitä sattuu.

Puolivirallisessakin tapaamisessa voi tehdä helposti oharit soittamalla viisi minuuttia ennen sovittua aikaa ja sanomalla ”en mä nyt ehtinytkään, nähdäänkö huomenna”. On vapauttavaa sanoa ääneen ytimekkäiltä kuulostavia mielipiteitä, joille ei ole keksinyt mitään perusteita. Toisten ihmisten ulkonäköön tulee kiinnitettyä ehkä liikaakin huomiota, samoin auton merkkiin ja malliin. 

Kulttuuri- ja käytöseroja pohtiessa pitää tosin muistaa, että loppujen lopuksi ne kertovat aina enemmän minusta kuin Suomesta tai Kaliforniasta. Joten tänään, Martin Luther Kingin kunniaksi pidettävä vapaapäivänä, olen epäsosiaalinen, en aja partaa ja käyn verkkarit päällä lähikaupassa hakemassa oikeaa voita tuliaisruisleivän päälle.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Gradu vaiheessa - 30.03.2010
• Syömään! - 09.02.2010
• Aurinkoinen syyslukukausi takana - 04.01.2010
• Los Angelesin liikenne on maineensa veroinen - 23.11.2009
• USC:n hakuprosessi - 25.09.2009