Müller, Einstein ja minä
Mari Lukkari
On marraskuu ja istumme t-paidoissa Freie Universitätin kampuspuistossa Berliinin Dahlemissa. Minä ja liettualainen ystäväni Ruta tutustuimme vaihto-opiskelijoina tässä samassa paikassa kymmenen vuotta sitten. Nyt Ruta on täällä tutkijana, minä toimittajastipendiaattina. Tuntuu kummalliselta olla täällä taas.
Kymmenessä vuodessa moni asia on muuttunut: Berliinin tyhjät asunnot ovat täyttyneet ja tilalle on tullut asuntopula. Kaikki haluavat Berliiniin. Se näkyy hintatasossa. Siinä missä maksoin vaihto-opiskelijana vuokraa Neuköllnin kommuunihuoneestani 186 euroa kuussa, ovat vuokrat nelinkertaistuneet, vähintään. Asunnon etsimisestä tulikin lukuvuoden alun stressaavin episodi.
Erasmus-opiskelijana Freie Universität näytti toisenlaiselta. Nyt stipendiaattivuoden alussa meidät vietiin opastuskierrokselle yliopiston ytimeen. Modernien yliopistorakennusten keskeltä paljastui salaisuus, joka tuli aikanaan yllätyksenä myös vuosikymmeniä Freiessa työskennelleelle ohjelmamme sihteerille. Alun perin tänne Dahlemiin alettiin rakentaa ”Saksan Oxfordia”, tieteelle ihanteellista aluetta. Kauniita rakennuksia ympäröivät laajat viheralueet, tenniskentät, uima-altaat ja kasvihuoneet.
Toisen maailmansodan jälkeen Länsi-Berliini tarvitsi oman yliopiston, sillä Humbolt jäi idän puolelle. Silloin, vuonna 1948 Dahlemin tiedeparatiisista tuli Freie Universität, Berliinin vapaa yliopisto. Modernit rakennukset ovat korvanneet uima-altaat ja tenniskentät, joita nykyisin löytyy yliopistourheilupaikoista ympäri kaupunkia.
Freiessa ollaan ylpeitä ja hyvin tietoisia historiasta. Yliopiston ansioluetteloon kuuluu toistakymmentä Nobelia. Näiden nobelistien kuvat löytyvät muiden maineikkaiden alumnien ja entisten opettajien sekä professoreiden lisäksi yliopiston valtavasta aulasta. On Herta Müller. On Albert Einstein.
Viime vuoden vaalituloksella oli yllättäviä vaikutuksia myös EJF-ohjelmaan. Kun aiemmin Freieen on tullut vuosittain noin 12–14 toimittajastipendiaattia, on määrä rahoituksen kutistuttua vähentynyt puoleen. Meitä on enää seitsemän. Joukko on valikoitunut tänne tutkimussuunnitelmiensa, motivaationsa ja ansioluetteloidensa pohjalta. Työlään ja byrokraattisen hakuprosessin päässä odotti vapaus; meillä ei ole kellotettua lukujärjestystä. Kerran viikossa kokoonnumme professorimme johdolla kuulemaan eri alojen asiantuntijoita. Pöytiin ja katettu teetä, keksejä ja pienet vichy-pullot.
Vapaus tarkoittaa ohjelmassamme myös sitä, että saamme opiskella rajattomasti kaikissa Berliinin yliopistoissa. Myös Humboldtissa, joka aikanaan jäi muurin toiselle puolelle. Minulle se tarkoittaa sitä, että pyöräilen joka päivä entisen muurin raunioiden läpi. Tutkimusaiheestani on tullut täällä Saksassa valtavan ajankohtainen ja tutkimusmateriaalia on yliopistojen lisäksi koko kaupunki pullollaan. Siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Berliinin taivaan alla - 19.08.2019
- Et koskaan tiedä kuka viereesi istuu - 03.06.2019
- 83836 kuvaa – pelko ja viha ovat palanneet Saksan kaduille - 29.04.2019
- Stasin arkistoista löytyy 141 000 hyllykilometriä vakoilukansioita – haluaisitko sinä nähdä omasi? - 29.03.2019
- Tatort – joka sunnuntai yhdessä takaisin rikospaikalle - 28.02.2019
- ”Wir sind mehr!” – laajalla rintamalla rasismia vastaan - 29.01.2019
- Wir sind das Volk – me olemme kansa! - 03.12.2018