“Jos tuntuu siltä, että olen nero ja todellakin ansaitsen opiskelupaikan Oxfordissa, jotain on vialla. Kaikki täällä epäilevät itseään ja omia kykyjään, se on ihan normaalia” opasti akateemisen kirjoittamisen opettaja kurssini viimeisellä kokoontumiskerralla.

Usko omiin kykyihin voi todella olla koetuksella huippuyliopiston kuplassa. Kun soutujoukkueen treeneissä harjoittelee soututekniikkaa neurotieteen post-doc-tutkijan kanssa, pikkujouluissa juttelee kantasolututkimuksen haasteista ja edellä mainittu akateemisen englannin opettaja on suorittanut myös teologian tohtorin tutkinnon Cambridgessä, alkaa huijarisyndrooma toden teolla nostaa päätään. Oma tutkimusaihe alkaa tuntua väistämättä typerältä puuhastelulta ja vuoden seikkailua akateemisessa maailmassa toimittajastipendiaattina alkaa vähätellä jokaiselle keskustelukumppanille.

Green Templeton Collegen soututreeneissä.

Onneksi syndrooman kampittamiseen keinot löytyvät samoista paikoista kuin sen syntykin.

Collegen soututreeneissä oppii sen, että soutamaan – ja  varmasti myös tutkimaan aivoja – oppii harjoittelemalla. Ensimmäisellä ja toisella kerralla on vaikea muistaa uusia termejä ja olla putoamatta veteen. Seuraavilla kerroilla kaikki sujuu jo helpommin. Vähitellen huomaa tekevänsä rutiinilla asioita, jotka aluksi olivat täyttä hepreaa (siis kirjaimellisesti: soutusanasto on aivan omanlaisensa).

Emme ole yksin. Myös Michelle Obama kärsii huijarisyndroomasta.

Pikkujouluissa eräs Oxfordissa väitöskirjaa tekevä tutkija taas totesi, että oman vajavaisuuden hyväksyminen on avain siihen, että huippuyliopistossa jaksaa opiskella ja tehdä töitä. Viime vuonna tehdyn kyselyn mukaan 43 prosenttia Oxfordin yliopiston opiskelijoista koki, että yliopisto-opiskelulla on ollut kielteisiä vaikutuksia mielenterveyteen ja 22 prosenttia katui hakeutumistaan yliopistoon.

Vaikka itsensä on ympäröinyt huippuakateemikoilla ja kilpailulla rahoituksesta ja julkaisuista, on osattava myös höllätä, sillä stressaantuneena elämä on vielä kurjempaa.

Akateeminen kirjoittaminen puolestaan on opettanut sen, että aloittaminen on tärkeintä. Kurssin parasta antia on oppi siitä, että vaikka akateemisen tekstin tuottaminen on välillä vaikeaa, tärkeintä on silti vain kirjoittaa, lukea, korjata kirjoittamaansa – ja kirjoittaa lisää.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Oxfordista, haikeudella - 01.07.2019
• Näin matkailet kuin paikallinen Oxfordissa: 5+1 vinkkiä - 22.05.2019
• Sadan kirjaston kaupunki - 22.03.2019
• Brexit: kun kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu - 05.02.2019
• Kahvitauolla Clintonin kanssa - 23.10.2018