Joulukuu on tuntunut ihanan rauhalliselta uutisrintamalla. En tarkoita nyt jokapäiväistä Trump-draamaa vaan pitkin syksyä eteen vyöryneiden, toinen toistaan hätkähdyttävämpien uutistapahtumien poissaoloa. Ne rytmittivät kesä- ja syyslukukausiani näin.

LACMAn valoteos on yksi Los Angelesin maamerkeistä.

Kesäkuu: Siirtolaislasten erottaminen rajalla

Muutin perheeni Yhdysvaltoihin samaan aikaan, kun viranomaiset ottivat säilöön Keski-Amerikasta maahan pyrkineitä siirtolaislapsia. Lasten erottaminen vanhemmistaan herätti raivoa Los Angelesissa, josta on matkaa lähimmälle rajanylityspaikalle Tijuanaan vain parisataa kilometriä. En ehtinyt seurata mielenosoituksia intensiivisesti, koska juoksin asuntonäytöissä ja askaroin enimmäkseen puhelinliittymien, pankkitilin, autovakuutuksen ja sähkösopimuksen parissa.

Heinä–syyskuu: Kavanaugh-saaga

Korkeimman oikeuden tuomarinimitys sai maan sekaisin kolmeksi kuukaudeksi, koska #vaalit, #Trump ja #metoo. Demokraatit pitkittivät Brett Kavanaugh’n nimitystä minkä pystyivät, toiveissaan lykätä se yli kongressin välivaalien. Syyskuussa tunnelma sähköistyi, kun kolme naista syytti professori Christine Blasey Fordin johdolla Kavanaugh’ta seksuaaliseksi ahdistelijaksi.

Koko kansakunta tuijotti livestriiminä, minä mukaan lukien, kun Blasey Ford ja Kavanaugh todistivat dramaattisissa senaatin kuulemisissa. Repivä taistelu konservatiivien ja liberaalien välillä oli jatkuvana hälynä taustalla, kun totuttelin elämään yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa. Ehdin kokea niin kesälukukauden alkuinnostuksen, loppustressin, syyslukukauden rennon startin kuin taas uuden stressipiikin, ennen kuin tämä hurlumhei päättyi nimityksen läpimenoon.

Naapurusto panosti halloweeniin.

Lokakuu: Pommipaketteja ja isku synagogaan

Lokakuu oli aivan mahdoton. Arki oli yhtä priorisointia ja to do -listan päivitystä. Suoritin robotin lailla niin vanhempainillat, sosialismi-esitelmät, css- ja jquery-kotitehtävät, kodittomien syvähaastattelut kuin karkki tai kepponen -kierroksetkin. Halloween-iltana todistimme lähikorttelissa elokuvamaista yhdeksän poliisiauton takaa-ajoa.

Tunnelmaa ei nostanut se, että meno vaalien alla kiihtyi arvaamattomaksi. Kun floridalaismies lähetti räjähdepaketteja Trump-kriitikoille ja kentuckylaismies ampui mustia ruokakaupassa yritettyään päästä sisälle mustien kirkkoon, mieleen nousi pelko, mitä kaikkea vielä tapahtuukaan ennen äänestyspäivää.

Kauan sitä ei ehditty pohtia, kun taas yksi viisissäkymmenissä ollut valkoinen radikaali iski: mies ryntäsi synagogaan Pittsburghissa ja ampui 11 ihmistä kuoliaaksi. Kyseessä oli pahin hyökkäys juutalaisia vastaan Yhdysvalloissa.

Kampuksella liput laskettiin puolitankoon.

Vaaliaamuna lähikoulun äänestyspaikalla ei ollut ruuhkaa.

Marraskuu: Karavaani, baariammuskelu ja Kalifornian maastopalot

Marraskuu eteni kriisitunnelmasta toiseen. Critical Thinking -tunnilla ei ollut pulaa keskustelunaiheista, kun uutisotsikot vaihtuivat hengästyttävää tahtia.

Uhkailu satojen hondurasilaisten siirtolaisten “karavaanista” sävytti vaalien aluspäiviä, jolloin Trump lähetti armeijan joukkoja Meksikon rajalle. Valkoinen talo levitti väärennettyä videota CNN:n toimittajasta, jolta se poisti pressipassin. Entinen merijalkaväen sotilas avasi tulen country-baarissa 60 kilometrin päässä Los Angelesista ja surmasi 12 ihmistä.

Koska suuri osa baarin asiakkaista oli nuoria, ampumistapaus kosketti USC:n kampuksella. Opiskelijat ilmaisivat gallupeissamme olevansa lopen kyllästyneitä siihen, etteivät aserajoitukset etene. Yksi uhreista oli selvinnyt hengissä vuoden takaisesta Las Vegasin verilöylystä, Yhdysvaltojen historian tuhoisimmasta yhden henkilön tekemästä joukkomurhasta, mutta kuoli lopulta toisen hullun luoteihin Thousand Oaksissa.

Superlatiiveista ei tuntunut olevan vuonna 2018 pulaa: kaikkien muistissa oli yhdeksää kuukautta aiemmin tapahtunut, kaikkien aikojen pahin lukioammuskelu Floridan Parklandissa.

Jo tässä vaiheessa pääni oli pyörällä, mutta eipä aikaakaan, kun liekkimeri riehui Malibussa. Tulenlieskat pyyhälsivät ennennäkemättömällä vauhdilla Los Angelesin kukkuloilla ja laaksoissa, myös läpi Thousand Oaksin, jossa vasta yritettiin toipua baariammuskelusta. Savu täytti ilman niin, ettei Santa Monicassakaan ollut pariin päivään asiaa ulos.

Palojen takia Los Angeles peittyi savuun.

Mitä tässä maassa oikein tapahtuu?

Tätä mietin, kun pidin tunteikkaan puheen ilmastonmuutoksesta puhetunnilla. Yritin kannustaa opiskelijoita käyttämään kestokahvikuppeja kertakäyttökuppien sijaan. Yksi nuori mies ärsyyntyi “syyllistämisestäni” niin paljon, että aikoi kuluttaa vastedes entistä enemmän muovia.

Viikkoa myöhemmin hän tuli kuitenkin kertomaan, että oli hankkinut mukin. Se oli puhekurssini hienoin hetki. Samaan aikaan valoa alkoi näkyä muutenkin tunnelin päässä: pian puolen vuoden rutistus olisi ohi. Edessä olisi ensin kiitospäivän pitkä viikonloppu, sitten joulutauko.

Kiitospäivänä pääsin ensimmäiselle oikealle lomalle edellisjoulun jälkeen. Jätin to do -listani ja suuntasin road tripille Grand Canyonille. Amerikan kansa hiljeni neljäksi päiväksi. Viikonlopun päätteeksi New York Times julkaisi jutun: “Ensimmäinen työpäivä lomaltapaluun jälkeen voi olla vaikea. Näin selviydyt siitä.”

Toiseksi viimeisellä Critical Thinking -tunnilla otimme jo rennosti.

Joulukuu: Ho ho ho!

Viime viikot Santa Monican rantakaupungin asukkaat ovat renkuttaneet “Let It Snow” -kappaletta, pukeutuneet villapaitoihin ja luistelleet ympyrässä keskellä lumihiutale-valoinstallaatioita Kalifornian auringon laskettua. Hulvattomat joulupihat ja -paidat ovat vallanneet ympäristön. Amerikkalainen jouluhuumori piristää kummasti!

Kampus on autioitunut, ja olen vääntänyt “finalseja” eli lopputöitäni kotona. Se on tarkoittanut, että olen kirjoittanut pari pitkää artikkelia, lukenut yhteen kokeeseen, tehnyt valokuvaesseen ja koodannut ja suunnitellut nettisivun. Ennen joulua mietin ehkä vielä hetken Specialized Journalism -ohjelmaan kuuluvaa gradua eli journalistista lopputyötäni. Se on jäänyt syksyn rytäkässä minimaaliselle huomiolle.

Olen varannut kahden viikon joululoman ajaksi kasan kirjoja, vaikka tiedän, etten tule koskemaan puoleenkaan niistä. Mutta jo illuusio lukemisesta rauhoittaa. Samoin rauhoittaa tunne siitä, että järkyttävät uutiset ovat takanapäin.

Tämä on vain tyyntä myrskyn edellä.

Toissavuoden stipendiaatilta Jutta Högmanderilta peritty joulukuusi.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Tunteellinen maisteri - 17.06.2019
• Rakas päiväkirja - 28.03.2019
• Parasta Los Angelesissa - 18.01.2019
• 5 innostavinta ja lannistavinta asiaa - 29.10.2018
• To stress or not to stress - 20.08.2018