Käteni hikoilivat. Spottivalo kuumensi lavaa jonka taustalla odotti powerpoint-esityksen ensimmäinen liuska. Katsomo odotti hämärässä paneelin alkamista. 

Istuin katsomossa mutta oloni oli varmasti tuskaisempi kuin yhdelläkään esiintyjällä. Tämä oli ensimmäinen multimediakeikkani pienelle paikalliselle nettiuutiskanavalle, jolle työskentelen vapaaehtoisesti San Franciscossa opintojeni tueksi.

 Pesti oli vasta alkanut. En ollut ehtinyt perehtyä videokameran sekä digitaalisen, radiotyöntekijöiden käyttämän nauhurin hienouksiin kun minut jo viskattiin tälle keikalle yksin, aitoamerikkalaiseen Hyppää ja ui -tyyliin.

Tehtäväni oli palata paneelista mukanani hyviä valokuvia, kattava juttu sekä videokuvaa tyylikkään multimediakipaleen leipomiseen. 

Laitteiden kanssa temppuillessa muistiinpanojen pitäminen oli vaikeaa, ja pari mahdollisesti tärkeää pointtia meni ohi. Palasin toimitukseen mukanani pätkä täysin käyttökelvotonta videonauhaa, pari perusvalokuvaa ja välttävät muistiinpanot. 

Ensikokemukseni multimediatoimittajana oli siis painajaismainen. 

Tarpoessani toimitukseen kaipailin päiviäni kirjoittavana freelancerina sekä keikkojani ammattilaiskuvaajan kanssa. Oi niitä aikoja, kun lehtiö, kynä, kasettinauhuri ja perusläppäri riittivät työvälineiksi! 

Koulullamme UC Berkeleyssä olen oppinut uskomaan, että pelkkä kirjoitustaito ei enää riitä toimittajalle. Pitää hallita monta välinettä, etenkin jos haluaa pärjätä freelancerina. Pitäisikö jo vaihtaa alaa, mietin synkkänä. 

Multimediatoimittajana tarvitsisin kalliita laitteita, videokameran mikrofoneineen, kunnon kameran, tietokoneen joka kestää raskaan editointiohjelman sekä tietysti itse editointiohjelman lisukkeineen.

Lisäksi tarvitsisin paljon, paljon harjoitusta sekä ainakin kolme lisäraajaa jotta voisin tehdä kaiken yksin. 

Joka tapauksessa keikka oli ohi ja joku paketti saatava aikaiseksi. 

Aamulla kerroin uutispäällikölle haluavani syventyä tarkemmin paneelin aihepiiriin, 70-luvun San Franciscossa vaikuttaneeseen latinonaisten taideliikkeeseen – ja näin sain aikaa kuvata lisää materiaalia. 

Paketista tuli monella tapaa puutteellinen ensitekele, mutta olosuhteisiin olen siitä aika ylpeä. Se on nähtävillä tässä. Videon voi katsoa klikkaamalla oikealla olevaa apinan kuvaa. 

Tuon kokemuksen jälkeen olen oppinut jo paljon ja hauiskin on kasvanut laitteita paikasta toiseen raahatessa. Ei auta itku kapitalistisilla markkinoilla.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• "Hippiyliopisto" lakkoili budjettileikkauksia vastaan - 20.11.2009
• Journalismin tulevaisuus kuuluu Superihmisille - 05.11.2009
• Kalifornian Lyyti alkoi kirjoittaa - 10.09.2009