Wannsee. Jo nimellä on paha kaiku. Täällä, Wannseen Konferenssissa, tehtiin päätös juutalaisten joukkotuhosta. Toisen maailmansodan jälkeen natsisymbolit kiellettiin Saksassa, mutta niitä näkee taas kaikkialla, jopa täällä. Niitä löytyy siltojen alta, liikennemerkeistä, sähkökaapeista ja rakennusten seiniltä. Äärioikeiston ja oikeistopopulismin kasvaneen suosion myötä rasistiset merkit ovat yleistyneet myös graffiteissa ja tarroissa.

– Se oli vuonna 1986 kun näin tässä “Vapaus Rudolf Hessille” -tarran. Se oli teipattu liikennemerkkiin, jonka ohi kuljin töihin. Kun palasin, tarra oli siinä edelleen. Pysähdyin, hengitin syvään ja revin tarran pois. Huh, miten hyvältä se tuntui. Ja tuntuu edelleen, Irmela Mensah-Schramm kertoo.

Kun nousen hänen perässään rappuset viidenteen kerrokseen, tuntuu vaikealta uskoa, että edessäni kipuava nainen on 73-vuotias. Ja ihmisoikeusaktivisti. Ulkonäkönsä puolesta hän voisi olla joulupukin muori tai isoäitini. Niin suloiselta hän näyttää.

Irmela on kutsunut minut kotiinsa Wannseehen. Astumme sisään ja seuraan häntä kirjahyllyjen luokse. Siellä on siisteissä riveissä 109 kansiota täynnä kuvia rasistisista ja oikeistopopulistisista tarroista ja graffiteista. Yhteensä 83836 kuvaa.

Irmela Mensah-Schramm.

– Nämä kuvat olen ottanut viimeisten 12 vuoden aikana. Aina kun näen tällaisen tarran tai graffitin, otan valokuvan. Vasta sitten revin tarran tai maalaan graffitin päälle toisen. Kukkia ja sydämiä hakaristien sijaan, Irmela nauraa.

Aina kun tämä 73-vuotias menee ulos, on hänellä repussaan spraymaalipurkki ja kynsilakanpoistoaine. Poliisitkin suhtautuvat kuulemma hänen toimiinsa yleensä suopeasti. Mutta kerran harrastuksesta seurasi sakkoja. Toista tuhatta euroa. Lopulta sakot maksettiin kolehdilla, jonka Irmelalle tukensa ilmaisseet ihmiset olivat keränneet.

– Minun täytyy tehdä jotain, koska näen joka päivä enemmän äärioikeistolaisia, rasistisia merkkejä kaikkialla.

Voiko tämän perusteella väittää, että rasistiset graffitit ja tarrat ovat lisääntyneet? Kun joku on keskittynyt tarkkailemaan jotain erityistä jo vuosikymmeniä, alkaa näitä merkkejä nähdä kaikkialla. Juuri niin tapahtuu esimerkiksi kukkien kanssa: mitä enemmän kukkia tuntee ja osaa nimetä, sitä enemmän niitä näkee ympärillään.

– Totta, mutta oikeiston nousun voi tosiaan nähdä graffiteissa ja tarroissa, kertoo Gabriele Rohman. Hän on johtanut vuodesta 1997 lähtien nuorisokulttuuriarkistoa.

– Rasistiset, äärioikeistolaiset ja oikeistopopulistiset sanomat ovat viimeisen vuosikymmenen aikana yleistyneet. Ja antisemitistiset salaliittoteoriat.

Ei ole yllätys, että nämä teemat ovat yleistyneet myös graffiteissa. Vanhoilla ideoilla on nyt uudet vaatteet. Se tarkoittaa esimerkiksi vuosisadasta toiseen kerrottujen antisemitististen salaliittoteorioiden yleistymistä graffiteissa.

Uusi oikeisto on coolia ja verkot ulottuvat maan jokaiseen kolkkaan

Oikeisto pyrkii aggressiivisella viestinnällään tavoittamaan ihmiset, erityisesti nuoret. Se käyttää häpeilemättä elementtejä pop-kulttuurista. Jokaiselle löytyy jotain. On oikeistorockia, oikeistopunkkia, oikeistometallia, oikeistopoppia ja jopa oikeistorappia, ei väliä vaikka se on alun perin mustien musiikkia.

Tämä uusi oikeisto, ”Neue Rechten” on coolia. Puhutaan natsi-hipstereistä, nipstereistä. He eivät ole enää kuulapäitä, kaljuja miehiä. Pilottitakkien ja Dr. Martens -kenkien sijaan nipsterit pukeutuvat kalliisiin vaatemerkkeihin kuten Thor Steinar. Näissä vaatteissa on uusia, pieniä symboleita, joita ei heti tunnista natsimerkeiksi. Juuri nämä salaiset symbolit ja antisemitistiset salaliittoteoriat näkyvät myös graffiteissa.

Oikeisto, die Rechten, on noussut. Vuoden 2017 jälkeen avoimesti rasistinen oikeistopopulistipuolue Alternative für Deutschland (AfD), Vaihtoehto Saksalle, on ollut maan kolmanneksi suurin puolue. Yhdessä kansallissosialistisen NPD:n kanssa nämä puolueet ajavat ulkomaalaisvihamielisiä kampanjoita ja politiikkaa. Sitä samaa tekee äärioikeisto kaduilla. Kuuluisin äärioikeistolaisista ryhmittymistä on „Nationalsozialistischer Untergrund”, NSU. Ryhmä murhasi 10 ulkomaalaistaustaista ihmistä. Vuosikausien terrorismin jälkeen kolmihenkinen ryhmittymä saatiin lopulta kiinni: kaksi johtajista tappoi itsensä ja kolmas, Beate Zschäpe, tuomittiin viime kesänä elinkautiseen vankeuteen.

Pian tuomion julkistamisen jälkeen olemassaolostaan ilmoitti uusi äärioikeistolainen ryhmä, „Revolution Chemnitz“. Lehdistötiedotteessaan se kertoi NSU:n olleen vain alkua. Ja siltä se myös näyttää; tänä päivänä äärioikeistolainen hämähäkinseitti ulottuu kaikkialle – äärioikeistolaisia toimijoita löytyy yhteiskunnan rakenteista ja erilaisia äärioikeistolaisia ryhmittymiä toimii ympäri maata. Eikö historiasta ole opittu mitään?

”Tilanne Saksassa on nyt monimutkainen ja vaikea”

Oikeistopopulistit, erityisesti AfD-poliitikko Bernd Höcke valittavat, että ainoa aihe koulujen historianopetuksessa on holokausti. Samaan aikaan huomattava osa saksalaisista nuorista sanoo, ettei tiedä oikeastaan mitään holokaustista. Die Zeit-aikakauslehti raportoi, että kouluista löydetään yhä useammin hakaristien kuvia.

Tämä ei ole uutta Irmelalle. Hän on käynyt pitämässä työpajoja monissa kouluissa ja löytänyt hakaristejä myös itse.

– Ongelma on se tapa, jolla opettajat puhuvat kouluissa holokaustista ja natseista. Että miten kamalaa kaikki oli. Sitä eivät koululaiset pysty ottamaan vastaan, Irmela pohtii. Hänen mielestään tämä kerrontatapa tulisi muuttaa.

– Minä yritän aina herättää ja aktivoida koululaiset.

Työpajoissaan Irmela näyttää koululaisille kuvia oikeistograffiteista ja hänen tekemistään vastagraffiteista. Oppilaat piirtävät myös omat graffitinsa. Työpajan päätteeksi he tekevät kävelyretken ja keskustelevat yhdessä.

– Löydämme hakaristejä. Viime kerralla myös eräs opettaja tuli työpajan jälkeen kertomaan minulle, ettei aiemmin ollut nähnyt näitä merkkejä ja symboleita. Hänen mielestään koulupiha näytti erilaiselta työpajan jälkeen. Juuri se on työpajojeni päämäärä, Irmela iloitsee.

Myös nuorisokulttuurin arkistosta tehdään kouluvierailuita. Heillä on mukanaan kirjoja, tarroja ja julisteita, joissa aiheena ovat äärioikeisto, rasismi ja ulkomaalaisvihamielisyys.

Gabriele Rohmanin mielestä tilanne Saksassa on nyt monimutkainen ja vaikea. Kaikissa osavaltioissa on erilaiset opetussuunnitelmansa. Eikä vain se, vaan eroja on myös koulujen välillä. Se kuinka paljon ja miten holokaustista puhutaan, on edelleen paljon opettajasta kiinni.

– Ei se ole niin, että nuoriso olisi poliittisesti jotenkin oikeistolaisempaa kuin edeltävät sukupolvet. He ovat tulosta meidän päätöksistämme. Me olemme heidät kasvattaneet. Ja nyt kun melkein kaikki holokaustin kokeneet ovat kuolleet, olemme vastuussa siitä, kuinka holokaustista, kansallissosialismista ja antisemitismistä uudelle sukupolvelle puhutaan ja kuinka kertoa mitä tehdä, jos kuulee tai näkee sellaista puhetta ja käytöstä.

Viime joulukuussa julkaistun selvityksen mukaan suurin osa juutalaisista kokee antisemitismin vahvistuneen EU-maissa. Haastateltujen osalta lukema oli peräti 89 %. Missään muualla kuin Saksassa ei kuitenkaan yhtä moni ole kokenut antisemitismiä henkilökohtaisesti arjessaan. Haastatelluista peräti 41 prosenttia kertoi kokeneensa antisemitismiä itse viimeisen vuoden aikana. Viimeisen viiden vuoden aikana juutalaisvihamielisyyttä oli kohdannut jopa joka toinen, yli 52 prosenttia vastaajista.

Vihamielisyyden kohteena eivät ole pelkästään juutalaiset, vaan myös ulkomaalaistaustaiset ihmiset.

– Melkein joka päivä kuulen rasistisia kommentteja, kuten mene takaisin sinne mistä tulitkin tai jotain ihonväriini liittyvää, kertoo Alice, nuori nainen, johon tutustuin Berliinissä. Hän on tutkija, kotoisin New Yorkista ja ihonväriltään musta.

– Olen jo tottunut huuteluun, mutta en siihen, ettei kukaan sano tai tee mitään. Se sattuu.

Irmela nyökyttelee, kun kerron hänelle Alicesta.

– Juuri se on meidän ongelmamme Saksassa, hän toteaa.

On aina vaikeaa ottaa ensimmäistä askelta. Mutta ei Irmelalle. Tietysti hän on tehnyt myös sen, puuttunut tilanteeseen, monta kertaa. Kun hän kuulee rasistisia sanoja, hän nousee ylös. Siitä alkaa joskus positiivinen lumipalloilmiö.

Uusin esimerkki löytyy parin viikon takaa. Irmela istui bussissa, jossa eräs vanhempi mies alkoi nimitellä tummaihoista nuorta.

– Menin siihen väliin, että mitä sinä sanoit? Jos et nyt lopeta tuollaisia puheita, saat nousta ulos tästä bussista.

Bussia kuljettanut nainen oli tilanteen tasalla. Hän ajoi bussin tien laitaan, pysäytti ja avasi oven.

– Tuijotin miestä suoraan silmiin. Hän kääntyi ja käveli ulos. Takaikkunasta näin miten hän takoi nyrkillään ilmaa. Me jatkoimme matkaa.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Berliinin taivaan alla - 19.08.2019
• Et koskaan tiedä kuka viereesi istuu - 03.06.2019
• Stasin arkistoista löytyy 141 000 hyllykilometriä vakoilukansioita – haluaisitko sinä nähdä omasi? - 29.03.2019
• Tatort – joka sunnuntai yhdessä takaisin rikospaikalle - 28.02.2019
• ”Wir sind mehr!” – laajalla rintamalla rasismia vastaan - 29.01.2019
• Wir sind das Volk – me olemme kansa! - 03.12.2018
• Müller, Einstein ja minä - 09.11.2018