Skannauta kasvosi, saat ilmaiset vessapaperit
Katarina Baer
Aluksi se nauratti. Ensimmäinen majapaikkamme Shanghaissa oli Airbnb-asunto isohkolla ”compoundilla” eli muurilla aidatussa kerrostalojen ryhmässä. Nuo kuusitoistakerroksiset tornit eivät ole hienoja, vaan nuhjuisia. Yhtä kaikki, korkea muuri ja sen päällä kulkevat sähköaita ja piikkilanka erottavat ne ympäristöstään eli lähiökaduista pikkupuoteineen ja ruokakauppoineen.
Ei siinä vielä mitään. Se mikä meissä herätti epäuskoista hörinää, oli kasvojentunnistuslaitteet. Asukkaat eivät pääse sisään eivätkä ulos oman kotikorttelinsa kummastakaan portista näyttämättä naamaansa kameralle.
Tunnistuslaitteiston lisäksi porteilla päivystävät vartijat kellon ympäri. He kontrolloivat vierailijoiden kulkua tarkastamalla henkilöpaperit ja selvittämällä, millä asioilla nämä liikkuvat.
Niin, Kiina satsaa valvontaan, ja se satsaa valvontateknologiaan. Uiguurien asuttama Xinjianin maakunta läntisessä Kiinassa on tullut tunnetuksi viranomaisten toteuttamasta ennen näkemättömästä kontrollista. Mutta Shanghai? Kiinan portti länteen ja globaaleille markkinoille?
Kansalaisten valvonta Kiinassa on samaan aikaan vimmaista ja huomaamatonta. Kun sitä alkaa havainnoida, ei voi olla hätkähtämättä.
*
Iso kuva maailman suurimpiin lukeutuvasta kaupungista on karu. 27 miljoonan asukkaan Shanghai koostuu alussa kuvaamani kaltaisesta tornitalovarvikosta. Jokaisen mättään ulkoreunat on varusteltu kaikenlaisella roinalla kuten piikkilangalla, lasimurskeella, lautapaikkauksilla, sähköaidoilla, voimakkailla valaisinrivistöillä, vartijoilla, puomeilla, kameroilla, kasvojentunnistuslaitteilla.
Siis ihan tavallisten ihmisten tavalliset asuinalueet. Joka puolella.
Nyt asumme Shanghaissa toisaalla, mutta piikki- ja vanerikyhäelmien lisäksi tämänkin taviskortteliston yllä roikkuu raskaana huipputeknologiaa. Lähiostariltamme on matkaa kotiimme 900 metriä. Tuolla kadunpätkällä on satakunta valvontakameraa. Kameroita on siis keskimäärin yhdeksän metrin välein.
Pienemmissäkin risteyksissä näkee usein pari tusinaa eri suuntiin tähystävää linssiä. Ja kun istuu taksin penkillä sininen Ikea-kassi kainalossa kiitämässä pitkin ohitustietä, tuntee jatkuvan salamavälähdysten räiskeen naamallaan.
Turha mainitakaan metroasemien valvontakameratiheikköjä. Niiden katveessa tapahtuu myös käsilaukkujen ja reppujen läpivalaisu.
*
Entä junamatkat? Rautatieasemilla matkatavarat läpivalaistaan kahdesti, ensin asemalle tultaessa, sitten junaan noustaessa. Määränpäässä pääsee asemalta ulos vasta, kun on syöttänyt jo kaksi kertaa tarkastetun matkalippunsa vielä yhteen lukulaitteeseen.
Unohtaa voi rautatiereissunsa kokonaan, jos on jättänyt henkilökorttinsa kotiin. Iso osa Kiinassa asuvista saa ylipäänsä matkustaa asuinpaikkansa ulkopuolelle vain sillä edellytyksellä, että ilmoittaa kohteensa poliisille talonnumeron tarkkuudella. Jopa opinahjot kuten Fudanin yliopisto ovat alkaneet vaatia opiskelijoiltaan raportointia näiden matkoista.
*
Kaiken raudan ja sen kätkemän softan lisäksi shanghailaisia valvovat myös lukuisat vartijat ja poliisit. Parin poliisin miehittämiä valvontakojuja on siellä täällä, samoin kadunvarteen pysäköityjä poliisiautoja.
Minut poliisi on pysäyttänyt kerran. Pyöräilin huomaamattani paikassa, missä ei olisi saanut.
Kuvittelisi, että kaupunkitilassa on joitain yksityisiä alueita, joihin Kiina ei halua asentaa valvovaa silmäänsä. Väärin.
Yleisessä käymälässä Shanghain sydämessä Renmin Guang Changilla eli Kansanaukiolla ei pääse asioilleen ohittamatta kasvojentunnistuslaitetta. Naamataulunsa skannauttava palkitaan ilmaisella vessapaperilla.
Oma lukunsa on kansalaisten digielämän valvonta. Siitä voi lukea esimerkiksi täältä.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005941130.html
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005586057.html
https://www.theatlantic.com/international/archive/2018/02/china-surveillance/552203/
Mainittakoon, että länsimaalaistenkin someryhmissä Wechatissa (vastaa Whatsappia) ryhmien vastuuhenkilöt muistuttavat säännöllisesti, että Kiinan valtion vastaisia viestejä tai muuta epäilyttävää ei saa julkaista.
*
Miltä tämä sitten tuntuu? Joku voi sanoa: epätodelliselta. Joku toinen: kuin suurelta avovankilalta. Joku kolmas: valvontaan tottuu. Yleinen hokema on, että Shanghai on yksi maailman turvallisimmista kaupungeista. Se on helppo uskoa.
Huumeiden käyttäjiä tai muita laitapuolen kulkijoita ei notku missään. Syrjäytyneitä ei näy. Kaiken päälle shanghailaiset ovat tavattoman huomaavaisia ja ystävällisiä ihmisiä.
Julkinen puhe kuitenkin pitää huolen siitä, että valvonta tuntuu tarpeellisilta. Yliopisto esimerkiksi lähettää opiskelijoilleen varoituksia taskuvarkaista ja puhelinhuijauksista ja muistuttaa tämän tästä sääntöjen noudattamisesta ja omasta turvallisuudesta huolehtimisesta. Junien kuulutuksissa kehotetaan kunnioittamaan lakia ja varoitetaan kunnioittamatta jättäviä seuraamuksilla eli junapoliisin rangaistuksilla. Katujen varsilla on aidoissa ilmoituksia, joissa kansalaisia neuvotaan aktiivisesti kitkemään joukosta pahuus ilmoittamalla epäilyttävistä henkilöistä poliisille.
Vaurauden imuun päässeet shanghailaiset ovat vapaita ostamaan uusia kännykkämalleja ja istumaan Starbucksissa särpimässä lattea, mutta joka päivä, kun he poistuvat kotoaan muurin takaa, heistä tallentuu kymmeniä ellei satoja digitaalisia jälkiä big datan kerääjän tarpeisiin.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Toimittaja, tämä kannattaa korona-aikoina tietää hyväksi tietopankiksi osoittautuneesta The South China Morning Postista - 12.05.2020
- Etäopiskelusta tuli uusi normaali - 31.03.2020
- ”Älä vain palaa Kiinaan vielä, se on vaarallista” - 14.02.2020
- Ei auta: maski naamalle - 22.01.2020
- Ihmiset, opetelkaa kieliä - 09.12.2019
Olipa hämmästyttävää tietoa! Mihinkähän kokemukseen/tietoon tuollainen vahtiminen perustuu? Todella tärkeää saada tällaista kokemusperäistä tietoa!
Kiitos tästä eilisestä vinkistä blogitekstiin. Hyvin kuvattu tilanne, tsemppiä Shanghaihin!