Berliinin maraton takana – toisenlainen kestävyystesti käynnissä yliopistolla
Joonas Partanen
Syyskuun viimeisenä sunnuntaina seisoin tuhansien muiden ihmisten ympyröimänä Straße des 17. Junilla. Meitä Berliinin maratonin juoksijoita oli kaikkiaan noin 47 000, maita edustettuina 150. Jokaisella oma tavoitteensa, oma tarinansa.
Kun vajaat neljä tuntia myöhemmin juoksin Brandenburgin portin läpi maaliin, kaatosateen jälkeen läpimärkänä muustakin kuin hiestä, fiilis oli huikea. Ei vain siitä, että juoksu onnistui ja tein uuden ennätykseni, vaan koko matkasta. Ja matkalla tarkoitan nyt aikajanaa ilmoittautumisesta maaliviivalle. Se aikajana oli lähes kymmenen kuukauden mittainen, sisälsi paljon työtä, paljon suunnittelua, paljon valmistautumista, itseluottamuksen ja huolen hetkiä, tunteiden äärilaitoja. Prosessi, jonka päässä odotti palkinto, mutta palkinto ei ollut vain uusi maratonennätys, vaan kaikki se, mitä olin matkan aikana kokenut ja tehnyt. Vaikka en olisi maratonpäivänä juossut metriäkään, olin varmasti tehnyt kunnolleni hyvää treenijakson aikana ja nauttinut jo siitä. Fyysistä ja toki henkistäkin pääomaa kertyi joka tapauksessa.
Lokakuun toisena maanantaina istuin sitten ensimmäisellä virallisella luennolla Freie Universitätin Henry Ford Baussa. Ympärilläni ei ollut tuhansia ihmisiä, muutama sata parikymppisen oloista kuitenkin. Yhteensä Freiessa on yli 30 000 opiskelijaa, ja kansalaisuuksiakin varmaan lähes yhtä paljon kuin maratonilla – tai siltä orientaatiopäivien aikana ainakin tuntui.
Maratonprojektin ja stipendivuoden välillä on mielestäni enemmänkin yhteistä kuin ainoastaan Berliini, vaikka ensimmäinen vaatiikin lenkillä viihtyviä jalkoja ja toinen luentosalin tai kirjaston tuolin päällä viihtyvää takapuolta. Molemmat ovat pitkiä projekteja (stipendihakemuksen tutkimussuunnitelman laatimisen ja stipendivuoden päättymisen välillä on lähes kaksi vuotta), jotka vaativat onnistuakseen valmistautumista, pitkäjänteisyyttä, tavoitteellisuutta, kalenterointia ja sopivanlaista omistautumista. Sekä tietysti motivaatiota.
Vaikka stipendivuoden on tarkoitus päättyä erinomaiseen tutkimukseen, se ei tietenkään ole ainoa asia, joka tästä vuodesta jää käteen – aivan kuten ei maratonilla lopputuloskaan. Olen vakuuttunut siitä, että stipendivuosi tulee antamaan minulle valtavasti henkistä pääomaa. Nyt on aikaa ja mahdollisuus oppimiseen, ajatteluun ja itsensä kehittämiseen.
On useita asioita, joita haluan oppia tai joissa haluan kehittyä. Yksi niistä on saksan kieli. Luin sitä koulussa yhteensä kahdeksan vuotta – laiskasti. Ylisuoritin ylioppilaskirjoituksissa pitkästä saksasta magnan, mutta sen jälkeen kieli lojui lähes 15 vuotta melko totaalisesti käyttämättömänä.
Kävin viime talvena Helsingissä työväenopiston kursseilla, ja täällä Berliinissä ehdin kolmen kuukauden ajan prepata itseäni loppukesästä Deutschakademien kursseilla. Lisäksi olen lukenut jo vuoden ajan säännöllisesti kieliopiskelijoille tarkoitettua Deutsch Perfekt -lehteä, tilannut Berliinissä parin paikallisen lehden uutiskirjeet, katsonut televisiota tekstityksellä ja tarkistellut samalla sanoja puhelimesta. Viimeisimpänä vetona aloin kuunnella yhteiskunnallisia asioita viikoittain käsittelevää Lage der Nation -podcastia.
Vaikka oma puhe on välillä kohtuullisen vaatimatonta, huomasin ilokseni ymmärtäväni luennoilla lähes kaiken (jos muuten jokaisesta luennoitsijan ”genau”-vastauksesta opiskelijalle saisi euron, rikastuisin nopeasti). Ja kun asiansa on saanut hoidettua saksaksi käytännössä paikassa kuin paikassa, voin jo nyt taputtaa itseäni hieman olalle. Berliini-vuoden aikana kielitaito kehittyy vielä varmasti. Pääsin yliopiston kielikursseilla tasokokeen perusteella B2.2.-kurssille, mihin olen erittäin tyytyväinen.
Kielen lisäksi haluan syventää osaamistani erityisesti journalistisessa liiketoiminnassa, strategisessa johtamisessa, koneoppimisessa ja tekoälyssä, sekä sosiaalisen median algoritmeissa ja toimintadynamiikassa. Ilokseni kaikkiin näihin on Freiessa kursseja tarjolla. Ensipuraisun perusteella opetus on laadukasta ja dynaamista.
Stipendivuoden alku on ollut itselleni käytännön asioiden puolesta verraten vaivaton, koska saavuin Berliiniin jo heinäkuussa, vaikka stipendiohjelma alkoi lokakuussa. Puolisoni sai täältä työpaikan viime syksynä ennen kuin olin itse saanut edes tietoa valinnastani Freieen, joten kaupunki tuli talven aikana tutuksi useilla viikonloppuvisiiteillä. Yhteisen vuokrakaksion hommasimme Halenseesta jo alkuvuodesta, joten kämppä oli valmiina odottamassa. Ehdin alkuvuodesta ja kesällä hoidella myös vaadittavaa byrokratiaa itse Saksaan muuttamisen ja yliopiston suuntaan.
Lasku elämään Berliinissä on ollut siis todellakin pehmeä – ja itse elämä Berliinissä, se maistuu. Kaupungista ja elämästä täällä, samoin kuin opiskelusta ja tutkimusaiheestani, kirjoittelen enemmän tulevissa postauksissa.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Vuosi Berliinissä on ohi – mitä kaikkea tapahtui, mitä jäi käteen ja mitä jään kaipaamaan? - 04.08.2020
- Oudoksi muuttunut stipendikevät Berliinissä – näin erilaiselta Suomen ja Saksan toiminta on koronakriisissä näyttänyt - 16.06.2020
- Berliinin kaupunginosat – betonihelvetistä ravintolakeitaisiin, turistirysistä vehreisiin idylleihin - 13.05.2020
- Ravintolavinkkejä Berliiniin – näihin paikkoihin kannattaa koronakurimuksen jälkeen suunnata syömään - 07.04.2020
- Olutmerkit ja maisemat vaihtuvat, kun matkustaa ympäri Saksaa – mutta niin vaihtuvat sekaisin olevan politiikan voimasuhteetkin - 16.03.2020
- Tältä näyttää Saksan ja Berliinin mediamarkkina – tarjontaa riittää jokaiseen arvomaailmaan - 12.02.2020
- Unohtumaton jouluelämys ja historiallinen asetelma – tällaisia ovat Berliinin futisylpeydet Union ja Hertha - 09.01.2020
- Pääkaupungin kuuma peruna ja poliittista kipuilua – syksyn huomiot Berliinistä ja Saksasta - 04.12.2019