Ei auta: maski naamalle
Katarina Baer
Mitä tästä pitäisi ajatella? Siis tästä Kiinan Wuhanista löytyneestä uudesta koronaviruksesta. Kuinka paha epidemia on edessä? Sitä minä ja sadat miljoonat muut Kiinassa asuvat ihmiset nyt mietimme.
Luin viruksesta ensimmäisen pikku uutisen vuoden vaihteessa. Piti avata kännykän karttaohjelma ja tarkistaa, missä Wuhan sijaitsee. Puolen vuoden Kiinan-oleskeluni aikana olin sentään kuullut tuon nimen aiemmin. Kyse on ”normikaupungista” täällä Kiinassa: 11 miljoonaa asukasta. Verkossa julkaistujen kuvien perusteella Wuhanissa on paljon tornitaloja kuten lukemattomissa muissa kiinalaisissa miljoonakaupungeissa.
Karttaa katsoessa Wuhan näyttäisi olevan lähellä Shanghaita, mutta on se kumminkin 700 kilometrin päässä.
*
Ensimmäisten viikkojen aikana tihkuneiden tietojen valossa vaikutti, että virus leviää hitaasti eikä se ole kovin tappava. Aika moni tosin ehti mietiskellä, pimittävätkö Kiinan viranomaiset tietoa ja kaunistelevat tilastoja taas kuten edellisen tappavan virusepidemian, Sars-epidemian, aikana vuosina 2002-2003.
Hypistelin kotiimme satunnaisina ostoksina päätyneitä hengityssuojamia lähinnä talven surkean ilmanlaadun tähden. Mies toi kerran venttiilillä varustettuja rautakaupasta. Toisen kerran lapset halusivat kuviollisesta ja paksusta puuvillakankaasta tehdyt. Niitä myydään joka paikassa, kuin Xylitol-purkkapusseja Suomessa.
Haitallisia pienhiukkasia mittaava ilmanlaatuindeksi on ollut pitkin tammikuuta yli kahdessasadassa Shanghaissa, Helsingissä enimmäkseen alle kymmenessä.
Kävelemme pojan kanssa aamuisin vajaan kilometrin matkan koulubussin pysäkille. Turhamaisuutta tai laiskuutta ehkä, mutta maskit ovat pysyneet kaapissa, vaikka aamuruuhkan turvottamassa ilmassa talsiminen ei ole herkkua. Tuntuu kuin haarukoisi keuhkoihinsa jotain epämääräistä tötinää.
Pitäisikö siis nyt kumminkin alkaa käyttää vai ei? Pitäisikö komentaa lapset käyttämään?
*
Olin eilen kylässä kiinalaisen ystäväperheen luona. Teinitytär oli vilustunut ja piti filtteriä kasvoillaan. Pelottaa, hän mumisi maskinsa takaa ja sanoi koko ystäväpiirinsä puhuvansa uudesta viruksesta. Äiti ja isä eivät olleet moksiskaan.
En ole ainoa hengityssuojaton shanghailainen. Kiinan megacityssä tehdään runsaat kymmenen miljoonaa metromatkaa päivässä, mutta pitkien metrojunien käytävillä seisoskellaan yleensä vieri vieressä coolisti ilman maskia, eleettömänä, hajuttomana, kuin ei oltaisikaan, omaa ruutua tuijottaen.
Kotimatkalla ystävien luota jotain oli kuitenkin tapahtunut. Kertaakaan en ollut nähnyt niin paljon suojainten verhoamia kasvoja kuin eilen.
Vielä viime perjantaina ilmoitettujen tartuntojen määrä oli viidessäkymmenessä, mutta nyt virallinen lukema on moninkertaistunut yli neljäänsataan. Kuolemantapauksissakin on raju nousu, vaikka uhrien määrä on yhä pieni.
Tänään hengityssuojain vaikuttaisi olevan jo joka toisen shanghailaisen kasvoilla. Jopa taksikuskit ovat vetäneet suojaimen kasvoilleen.
*
Kiinan sosiaalisessa mediassa risteilee kuvia erilaisista suojainvirityksistä. On kuvaa kaasunaamarissa metromatkaansa taittavasta, on otosta viisi suojainta päällekkäin kasanneesta matkustajasta. Keskustelu käy kuumana siitä, millainen suojaimen pitää olla, ettei virus pääse läpi. Mahtaako asiasta olla tehtykään vedenpitävää tutkimusta? Joka tapauksessa filtterit kuuluvat olevan loppu niin kioskeista kuin apteekeista.
Meidän perhe tulee viikon päästä talvilomalle Suomeen. Kauhuskenaario on se, että joku meistä sairastuu tavalliseen räkätautiin, jää kuumeisena kiinni lentokentän kuumemittauksissa ja joutuu karanteeniin sairaalaan tutkimusten ajaksi. Kuljemme siis vastedes naamarit naamalla, ja toivomme parasta.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Toimittaja, tämä kannattaa korona-aikoina tietää hyväksi tietopankiksi osoittautuneesta The South China Morning Postista - 12.05.2020
- Etäopiskelusta tuli uusi normaali - 31.03.2020
- ”Älä vain palaa Kiinaan vielä, se on vaarallista” - 14.02.2020
- Ihmiset, opetelkaa kieliä - 09.12.2019
- Skannauta kasvosi, saat ilmaiset vessapaperit - 23.10.2019