Viikko sitten juhlin lopputyön valmistumista ystävän kotitalon katolla Astoriassa. Tuntuu, että siitä on vuosi.

Kaikki alkoi, kun kiinalainen opiskelukaverini palasi Wuhanista New Yorkiin tammikuun alkupuolella. Fiksuna ihmisenä hän eristi itsensä kahdeksi viikoksi, vaikka kukaan ei sitä vaatinut. Helmikuun alussa hän sanoi näkevänsä New Yorkissa kaikki samat merkit kuin Wuhanissa vuodenvaihteessa: viruksesta puhuttiin, mutta kukaan ei varsinaisesti muuttanut mitään arjessaan. Hän muistutti, että Wuhanissa edettiin ’normaalista’ täydelliseen eristämiseen kuudessa viikossa.

Järkeni hyväksyi ajatuksen, että turistivirtojen ja tiiviin asumisen New York varmasti ottaa koronaosuman. Mutta mielikuvitus ei pysynyt mukana. Voisiko New York edes olla olemassa ilman keskiyön ruuhkia, museojonoja, teattereita, täysiä baareja ja ylibuukattuja konsertteja?

Keskustelustamme on nyt seitsemän viikkoa. New Yorkin koulut, ravintolat ja Broadwayn teatterit on suljettu. Ihmiset on patistettu etätöihin. Yliopisto toimii vain virtuaalisesti.

Yliopiston kahvila oli auki vielä viime viikolla. Maaliskuun puoliväli on yliopistolla normaalisti lukuvuoden kiireisintä aikaa.

New Yorkin pinnan alla värisee paniikki. Olen miettinyt, johtuuko se siitä, että 9/11-iskujen tunnelmat ovat palanneet paikallisten mieleen. Tai siitä, että New Yorkiin on sijoitettu niin paljon katastrofielokuvia. Nyt kun kaikki täällä on muuttunut kerrasta, ihmiset ehkä alkavat uskoa toiseen ääripäähän. Tai siis, kun kerran Broadway, Comedy Cellar, MET ja Apollo-teatteri on suljettu, niin kai myös Empire State Building voi romahtaa ja zombiarmeija ryömiä esiin metrosta?

Eikä pidä nauraa. Haavoittuva New York on pelottava ajatus, vaikka zombeja vastaan ei toivottavasti tarvitse taistella. Jotkin ongelmat tapaavat tällä korostua ainakin neljästä syystä.

1) Raha. New Yorkissa asuminen ja tänne muuttaminen on kallista. Monelle se on ollut kauaskantoinen päätös, johon voi liittyä vaikkapa kuusinumeroinen opintolaina.

2) New Yorkissa on paljon erilaisilla statuksilla olevia asukkaita. Nyt on paljon väliä sillä, oletko virallisesti newyorkilainen, amerikkalainen, siirtolainen, ulkomaalainen vai mikä. Myös kielivähemmistöjä on valtavasti, mikä vaikeuttaa tiedon levittämistä.

3) Amerikkalainen terveydenhuoltojärjestelmä, jota harva ymmärtää ja johon ehkä vielä harvempi täysin luottaa.

4) Kriisitilanteissa ohjeet ovat ristiriitaisia, koska niitä tulee sekä kaupungin, osavaltion että valtion tasolta. Vielä toissapäivänä (18.3.) kuvernööri Andrew Cuomo suorastaan kehotti kaikkia ulkoilemaan. Pelkään, että tällä menolla edessä on totaalinen ulkonaliikkumiskielto.

Time Square oli maanantai-iltapäivänä puolityhjä.

”Mikset vain lähde” on epäreilu kysymys

Columbian yliopisto on pyytänyt kandivaiheen opiskelijoita lähtemään kampukselta, paljolti siksi, että he asuvat yleensä kahden hengen huoneissa. Meille maisteriopiskelijoille samaa kehotusta ei ole annettu. Siitä huolimatta kadullani on muuttoautoja yhtä paljon kuin keväällä tänne tullessa. Ne amerikkalaiset, jotka voivat palata koteihinsa, lähtevät.

Ulkomaalaiset opiskelukaverini sen sijaan ovat yhä enimmäkseen täällä. Se johtuu juuri aiemmin mainitsemieni ongelmien kasautumisesta.

Ensinnäkin, opiskelijajoukko on todella kansainvälistä ja tällä hetkellä on vaikeaa matkustaa. Ugandalaisella opiskelukaverillani oli jo lentolippu, mutta sitten Uganda ilmoitti eristävänsä kaikki maahantulijat hotelliin näiden omalla kustannuksella. Eristyksen hinta on noin 1500 dollaria.

Kashmirilainen opiskelukaveri taas kokee vuoden sisään jo toisen kriisin. Hänelle kävi syksyn aika selväksi, että paluu Kashmiriin on poliittisen tilanteen vuoksi mahdoton. Jos haluaa tehdä toimittajan töitä, on asuttava muualla, koska tietoliikenne on alueella enimmäkseen katki ja paikalliset mediat joko siirretty tai lakkautettu. Hän voi puhua sukulaisilleen silloin kun he pääsevät matkustamaan rajan yli paikkaan, jossa netti tai puhelin toimii. On suorastaan kohtalon ivaa, että nyt ystäväni on itse eristyksissä täällä.

Kaksi viikkoa sitten kampus oli vielä normaalisti auki. Nyt kirjastokin on kiinni.

Kaikki vaikeudet eivät liity matkustamiseen. Jos Yhdysvaltoihin haluaa jäädä töihin, on riskialtista lähteä pois maasta nyt, kun ei ole varmaa, koska tänne pääsee takaisin. Viisumit päättyvät kuukauden tai pari valmistumisen jälkeen. Sen jälkeen on jäätävä maahan odottamaan vuoden kestävää, 600 dollaria maksavaa vastavalmistuneiden työlupaa (opt), jota on haettava nyt. Maahan voi olla kevään valmistumispäivän jälkeen vaikea päästä takaisin opiskelijaviisumilla. Ja jos täällä ei ole, opt:tä ei saa.

Kolmanneksi on itse opiskelu. Kurssimaksuista ei luultavasti jousteta, vaikka lähiopetus on vaihdettu virtuaaliseen, ja tapahtumat peruttu tai muutettu verkkoversioiksi. Haluaako siis tehdä näitä kymppitonnien opintoja aikaeron takia pelkästään öisin? Haluaako lähteä mahdottoman matkan päähän opettajista ja kurssikavereista, jos esimerkiksi 2-3 henkilön tapaamiset ulkosalla olisivat mahdollisia? Ja kykeneekö opintoihin keskittymään paremmin kotona vai eristyksissä New Yorkissa?

Siinä on monta asiaa mietittäväksi. Itse päätin myös toistaiseksi jäädä. Siitä, että moni täällä on samassa tilanteessa, on hurjasti apua. Samainen kiinalaisystävä jätti juuri ulko-ovensa taakse minulle pussillisen maskeja ja välipaloja. Maskeja ei nyt tahdo saada täältä, mutta Kiinassa niitä on taas tarjolla.

Ehkä sittenkin take-away margarita

Se kriiseistä. Loppublogin haluan pyhittää innostaville kuulumisille, sillä niitäkin on.

Ensimmäisenä ja tärkeimpänä se, että kevään kurssit ovat olleet aivan huikeita. Vaikka opetuksen taso on tähänkin asti enimmäkseen vakuuttanut ja tuottanut paljon uusia ideoita, kevät on ollut tajunnanräjäyttävä. Algoritmit! Infosodan metodit ja tiedon verifiointi!! Ennusteiden rakentaminen ja informaation leviämisen logiikka! Yhdysvaltain kahtiajaon historia! Mahtavat kurssit ovat osasyy siihen, että haluan jäädä. Tuntuu kuin silmät aukeaisivat joka päivä uudestaan, enkä halua menettää siitä mitään. Harmittaa vain, että en voi omistaa koko postausta vaikka sille, miksi on olennaista muistaa, että sama algoritmi ei voi sekä ennustaa että selittää. Mutta aion kirjoittaa siitä vielä.

Toinen hieno juttu on, että lopputyö todella on valmis. Se käsittelee rakentamaani datasettiä suurvaltajohtajien matkustamisesta 2000-2020. (Kuvittelin, että aihe olisi aina ajankohtainen; eiväthän presidentit ja valtiojohtajat koskaan lakkaa matkustamasta. Paitsi nyt.)

Kolmas innostava asia on uusi simppeli etäpiristysideani. Yksi etäopiskelun harmituksista on se, että enää opiskelukavereihin tai tuttuihin ei voi törmätä sattumalta kampuksella. Kommunikaatio rajoittuu helposti joko läheisiin ystäviin tai valtavien chattien huutokuoroihin. Ei tule syytä jäädä juttelemaan vaikka puolitutun brasilialaisen kanssa tai päädyttyä tekemään ryhmätyötä Bloombergin entisen kampanjatiimiläisen kanssa. Entä jos videopalaveri arpoisi vaikka viisi sattumanvaraista ihmistä seuraksi kahvitauolle? Tulisi mahdollisuus puhua muista asioista kuin juuri niistä, joista suunnittelee ja säilytettyä yhteys laajempaan yhteisöön kuin läheisimmiksi tulleisiin. Samalla saisi päiviin ainakin jotain uutta jännitystä.

Ja nyt palaan viimeisen kerran kiinalaiseen ystävääni, koska mietin, miten häntä voisi piristää. Hänen kämppäkaverinsa ei enää suostu siihen, että kumpikaan poistuu kotoa. Ei edes takapihalle. Kukaan ei saa myöskään tulla asuntoon sisään. Kämppis on todella ahdistunut, ja ystäväni haluaa yrittää rauhoittaa häntä. Mutta täysi, määräämättömän ajan ulkonaliikkumiskielto on raskas, kuten Espanjassa ja Ranskassa jo tiedetään (tosin ystävä ei pääse ulos edes lupalapun kanssa). Olen keksinyt tähän mennessä kaksi piristysideaa: nämä kahvitauot, jos saamme tuon arvontamekanismin toimimaan ja cocktailit, joita New Yorkin baareista voi nykyään tilata kotiinkuljetuksena.

Jos teillä on lisää ideoita, kuulen mielelläni!  Samoin jos New Yorkin eristyselämästä on kysyttävää, vastaan mielelläni. Näyttää siltä, että jatkossa aikaa on enemmän, vaikka koulutyömäärä on yhä vain iso. Paljon voimia kaikille!

Lähiravintolaan ilmestynyt lakana.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Kaikki, mitä opin algoritmeista, olisi pitänyt kertoa jo peruskoulussa - 27.05.2020
• New York - kaupunki, jossa kymmenet tuhannet nukkuvat kadulla, mutta jossa kukaan ei töni - 23.01.2020
• Ajattelu hoidetaan sitten omalla ajalla! - 06.11.2019
• “Stressaaminen kannattaa aina” ja muita neuvoja työpaikan löytämiseen - 19.09.2019
• Nämä kymmenen asiaa kertovat, että olen muuttunut hiukan newyorkilaiseksi – ja seuraavat viisi siitä, että en ole - 23.07.2019
• Uusia alkuja, vääriä ajoituksia – eli yhdysvaltalainen viesti journalistiopiskelijoille - 28.05.2019