Toimittaja, tämä kannattaa korona-aikoina tietää hyväksi tietopankiksi osoittautuneesta The South China Morning Postista
Moni toimittaja taisi tuntea kuin nyrkin puristuksen mahassaan Hongkongissa syksyllä 2015. Kiinalaisen jättiläisyrityksen uutisoitiin olevan ostoaikeissa kaupungissa journalismin kentällä. Maailman suurinta verkkokauppaa pyörittävä Alibaba halusi ostaa Hongkongin englanninkielisen journalismin lippulaivan ja koko Aasian johtaviin englanninkielisiin sanomalehtiin kuuluvan The South China Morning Postin.
Hongkongissa ilmestyvä ja silloin 113-vuotias The South China Morning Post (SCMP) tunnettiin korkeatasoisesta journalismistaan ja kriittisestä, jopa aggressiivisesta suhtautumisesta Kiinan poliittiseen järjestelmään. Miten sen kaiken kävisi, kun Kiinan yritysmaailman kärkiyhtiö Alibaba omistaisi lehden? Selvää oli, ja on, että yksikään yhtiö ei ole Kiinan yritysmaailman huipulla ilman, että se toimii nöyrästi kommunistipuolueen ehdoilla.
***
Kaupat sinetöitiin seuraavana keväänä. Uusi omistaja Alibaba poisti SCMP:n maksumuurin, ja siitä lähtien koko lehden tuotanto on ollut ilmaiseksi luettavissa verkossa. Alibaban perustaja ja yhtiölle iloiset kasvonsa antanut Jack Ma myönsi lehdelle haastattelun. Se ei tainnut vähentää toimittajien vatsankipristelyä.
Ma toivoi ”puolueetonta ja tasapainoista” journalismia. Hänen mielestään SCMP:n piti tarjota lukijoilleen ”rehtiä mahdollisuutta ymmärtää, mitä Kiinassa tapahtuu, ei pelkästään rehtiä mahdollisuutta Kiinalle”. Hän peräänkuulutti Kiinasta näkökulmaa, joka poikkeaisi niin Kiinan virallisesta kuin länsilehdistönkin tarjoamasta näkökulmasta.
Tavoitteeksi Ma asetti sen, että SCMP:stä tulisi Alibaban tarjoaman teknologian ja resurssien avulla globaali mediatalo. Moni alkoi kylmä hiki otsalla odottaa merkkejä, joista uuden omistajan vaikutus näkyisi.
***
Manner-Kiinassa mediakenttä on presidentti Xi Jinpingin aikana ajettu henkitoreisiin autoritäärisin ottein. Työkalupakissa on sosiaalista manipulointia, mielivaltaisesti tulkittavia lakeja, sensuuria ja itsesensuuria. Puolue on tehnyt tiukennuksia askel askeleelta. Vuodesta 2013 lähtien hallitus alkoi vaatia toimittajilta testin suorittamista pressikortin uusimisen edellytyksenä. Testin tarkoituksensa on varmistaa, että toimittajakunta tiedostaa ja ylläpitää aiempaa paremmin ”marxilaiset journalistiset arvonsa”, The New York Times kertoo. Viime vuonna testi yhdistettiin sovellukseen, josta kaikkien puolueen jäsenten kuuluu opiskella Xin ajatuksia.
Niin ikään vuonna 2013 Kiinan oikeuslaitos totesi, että rikosoikeudellinen vastuu ”riidan haastamisesta ja ongelmien lietsonnasta” koskee myös internetissä julkaistua sisältöä. Aiemmin syyte koski lähinnä mielenosoitusten järjestämistä ja lehtisten jakamista. Ensikertalainen voidaan tuomita viiden vuoden vankeuteen lain rikkomisesta.
Vuonna 2016 Xi julisti ääneen, että valtionmedian, siis maan suurimpien viestimien, tehtävänä on toimia puolueen äänitorvena. Yksityisessä omistuksessa oleva lehdistö tekee toisinaan rohkeaa journalismia, ainakin autoritäärisen järjestelmän huomioon ottaen. Sellaiset jutut sensuuriviranomaiset kuitenkin poistavat nopeasti verkosta ja jakelusta kuten koronakevään aikana on nähty.
Toimittajat ilman rajoja -järjestön ylläpitämässä toimittajien vapautta mittaavassa 180 maan vertailussa Kiina oli viime vuonna sijalla 177. Vankeudessa Kiinassa oli viime vuonna 48 toimittajaa, kertoo Committee to Project Journalists -järjestö.
Hongkong on merellinen miljoonakaupunki. Kuva: Kalle Koponen.
Ensimmäinen merkki hongkongilaisen The South China Morning Postin Kiina-mielisistä toimista tuli vielä samana omistajanvaihdoskesänä 2016. Lehti julkaisi vangitun ihmisoikeusaktivisti Zhao Wein haastattelun, jossa tämä ilmoitti katuvansa tekojaan. Haastattelu vaikutti vahvasti puoluekoneiston järjestämältä ja Zhaon katumus pakotetulta. Nousi äläkkä. Lehti ei vaatimuksista huolimatta paljastanut, kuinka haastattelu oli järjestynyt.
Samana syksynä SCMP lopetti kiinankielisen tuotantonsa ja lakkautti verkosta kiinankielisen arkistonsa. Vaikka mediatalo oli juuri saanut omistajakseen yhden maailman arvokkaimmista yhtiöistä, se perusteli päätöstä taloudellisilla syillä.
Vuonna 2018 The New York Times teki SCMP:stä kriittisen jutun. Juttuun haastateltujen arvostelijoiden mukaan (joidenkin myös talon sisältä) lehdestä on tullut Alibaban omistajuuden myötä osa Kiinan ”pehmeiden keinojen” valikoimaa propagandan levittämisessä. NYT:n jutun mukaan SCMP julkaisee runsaasti Kiina-myönteisiä artikkeleita.
Sekin kannattaa mainita, että arvostelijoiden mukaan lehti tekee huomiota herättävän paljon juttuja omistajayhtiöstään Alibabasta.
Lehden puolustajat taas ovat huomauttaneet, että jo edellinen omistajanvaihdos vuonna 1993 herätti sananvapauden puolustajissa vastaavanlaisen pelonsekaisen ahdistuneisuuden. Silloin omistajaksi tuli malesiankiinalainen miljonääri Robert Kuok. Ja mitä järkeä olisi ajaa alas sitä, mikä lukijoille viestimessä on kaikkein tärkeintä, nimittäin luotettavuutta?
SCMP:ssä työskenteli vuonna 2018 NYT:n mukaan 350 toimittajaa, joista 40 manner-Kiinassa. NYT:n mukaan lehti on rekrytoinut ”ahmien” toimittajia BBC:n ja NYT:n kaltaisista medioista.
***
Aloin lukea SCMP:ia syksyllä 2019 Shanghaihin muuttaessani, ja tänä koronakeväänä siihen on tainnut tutustua moni muukin länsitoimittaja. Jos lehteä vertaa sen kilpailijaan Hong Kong Free Pressiin, huomaa eron. Selvästi pienemmän budjetin Hong Kong Free Press on räyhäkämpi ja arvostelee Kiinaa kovemmin. Mutta jos ei vertaile, voi yksinkertaisesti vaikuttua The South China Morning Postin suuresta, laadukkaasta juttutuotannosta ja kovasta uutispidosta.
Oman näppituntumani mukaan mikään alueen – Hongkongin ja manner-Kiinan – uutistapahtumista ei ole jäänyt katveeseen, vaan toimitus on seurannut kaikkea olennaista tarkasti, oli kyse Hongkongin protesteista ja tulevaisuudesta tai koronakriisistä. Vaikka SCMP julkaisi Zhao Wein haastattelun jälkeen vielä toisen mielipidevangin kyseenalaisen ja pahennusta herättäneen haastattelun, niin laajasti ottaen toisinajattelijoiden katoamiset ja vankeustuomiot ja muut esiin tulevat vääryydet saavat journalististen kriteerien mukaisen normaalin käsittelyn.
Toimitus ei näytä karttavan muitakaan Kiinalle ”herkkiä” aiheita. Akateemisen vapauden kaventaminen ja journalistisen pelikentän supistaminen, uiguurien sulkeminen leireihin, valvontateknologian ulottaminen yhä syvemmälle ihmisten elämään ja sosiaalinen peukalointi – niistä kaikista SCMP raportoi avoimesti.
Ei siis ihme, että lehteä siteerataan varsin laajasti länsilehdistössä ja että sen kiinankielisen saitin sulkemista pidettiin Kiinan johdon hännystelynä. Mutta ovat minunkin kulmakarvani nousseet lehteä lukiessa. SCMP nimittäin julkaisee häpeilemättömän Kiina-mielisiä kolumneja muuten kovatasoisessa kolumnivirrassaan.
Hieman yllättyneenä luin hiljan päätoimittaja Tammy Tamin listaa toimituksen uutisvoitoista ja kuumimmista jutuista liittyen koronakriisiin. Lista oli varsin vaatimaton. Jos nyt alkaa muistella todella kuumia Kiina-juttuja – eikä pelkästään koronakriisiin liittyviä juttuja –, niin iso osa niistä taitaa olla julkaistu muualla; vapaan maailman medioissa, joilla on sananvapauskysymyksissä vahvimmat selkänojat.
Mutta onko Alibaban Jack Ma onnistunut mahdollisessa piiloagendassaan eli siinä, että olisi saanut minut suhtautumaan Kiinaan aiempaa myönteisemmin? Eipä ei, päinvastoin. Kiitos siitä, kollegat SCMP:ssa.
Lukijatutkimukseenne en kyllä osallistu. En, vaikka lupaattekin käsitellä tietojani mitä luottamuksellisimmin.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006357746.html
https://www.nytimes.com/2018/03/31/world/asia/south-china-morning-post-hong-kong-alibaba.html
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Etäopiskelusta tuli uusi normaali - 31.03.2020
- ”Älä vain palaa Kiinaan vielä, se on vaarallista” - 14.02.2020
- Ei auta: maski naamalle - 22.01.2020
- Ihmiset, opetelkaa kieliä - 09.12.2019
- Skannauta kasvosi, saat ilmaiset vessapaperit - 23.10.2019
