Juutti vai juntti?
Petter Lindberg
Neljän kuukautta Århusissa saattaa olla hieman liian lyhyt aika herättää uinuva tanskalaisminäni tai edes oppia ymmärtämään kaikkia noita vivahteita ja tapoja, joita vuosisadat ovat tanskalaisiin perinteinä iskostaneet.
Mutta jotain olen sentään oppinut ja moni asia onkin ollut harvinaisen tuttu, kuten että kahvia ryystetään usein ja hartaudella ja että tutut tupakka, alkoholi ja korkea verenpaine ovat myös tanskalaisten yleisimmät kuolinsyyt.
Arvomaailmamme kiertyvät yhteisen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ympäri, ja koulutus ja terveydenhuolto ovat korkealla tasolla. Olenkin viime viikkoina usein ajatellut lämmöllä tuota toimivaa terveydenhuoltoa ja sen ilmentymää hammaslääkäri Jette Schlütteriä, joka ammattitaidolla loihti minulle uuden takahampaan kun entinen halkesi. Nykyään Tanska on minussa kielen, uuden tiedon ja kokemusten lisäksi tuossa konkreettisessa uudessa hampaassa.
Paljon asioita meitä siis yhdistää, mutta eroja tietysti löytyy. Olen huomannut, että den lille forskell – se pieni ero saattaa tulla vastaan mitä merkillisimmissä paikoissa ja tilanteissa, kuten mediateorian luennolla, maailman suosituimmasta lautapelistä puhuttaessa.
Miksi Monopoli Tanskassa on nimeltään Matador? Siihen eivät tanskalaisetkaan aina tunnu tietävän vastausta, mutta ilmeisesti tanskalaiset tekivät oman version suositusta pelistä jo 30-luvulla, jonka jälkeen molempia pelejä on pelattu rinnakkain.
Monet muut eroavaisuudet ilmenevät niinkin arkisessa asiassa kuin ruuassa. Miksi lihapullat syödään täällä currykastikkeen kera? Miksi makkara on edelleen punainen, vaikka väriaine taidettiin kieltää jo 90-luvulla? Miksi täällä ei ymmärretä pullan päälle? Miksi kuivahiivaa tai valmista vaniljakastiketta on kaupasta turha etsiä ja miksi torstaisin ei syödä hernerokkaa?
Syitä näihin eroihin voikin etsiä historiasta, tottumuksista ja mieltymyksistä, ja ehkä myös sattumalla on ollut osuuteensa siihen, että ruokakulttuurimme eroavat jonkin verran toisistaan.
Punainen makkara on maukas ja currykastike ihan ok, mutta myönnettävä on, että juntti sisälläni joskus protestoi ja huutaa rokkaa ja ruisleipää. Suomesta tuodut kuivatut herneet tulivatkin tarpeeseen, kun tanskalaiset opiskelutoverini kinusivat minulta suomalaista perinneruokaa.
Yhtenä keskiviikkoiltana keitin viidelletoista juutille hernekeittoa ja paistoin vielä pannarit päälle. Sanoivat pitävänsä keitosta ja joku näki jopa keitossa suomalaisuuden ilmentymän.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Kotimaa kutsuu - 31.05.2021
- Dannebrogen - lippujen lippu - 26.04.2021
- Finnebyen - pieni pala Suomea - 26.03.2021
- Kun tapasin Elviksen - 02.03.2021
- Laskiaispullan syvin olemus - 01.02.2021
- Sisua, Mette! - 08.01.2021
- Viisitoista valetta vuorokaudessa - 27.10.2020
- Miehemme Tanskassa - 05.10.2020
- FinnFellow ja Fellow Finn! - 08.09.2020
Bra jobbat!