Reuters-instituutti näyttää aurinkoisessa kevätasussaan kuin uudesti syntyneeltä. Takapihalla juoksee vastaan seitsemän kuukauden ikäinen koiranpentu Coco, jonka ohjaajamme Meera Selva on tuonut mukanaan. Se on ikionnellinen, kun se pääsee juoksentelemaan ihmisten kanssa ja saa maharapsutuksia.

Niin: eläimetkin ovat onnellisia, kun sulkutila vihdoin päättyy.

Kauppakassit ja ihmisjoukot – kaksi piristävää näkyä sulkutilan jälkeen.

Kolmen kuukauden Suomessa odottelun, useiden lomakkeiden täyttelyn, kolmen koronatestin, muutaman viranomaisen puhelun ja kahdeksan päivän karanteenin jälkeen olen vihdoin Englannissa ja vapaa liikkumaan. Ehdin juuri parahiksi: viime viikolla elämä liikahti hitusen lähemmäs normaalia, kun terassit, kaupat ja kuntosalit avasivat ovensa. Jopa pääministeri Boris Johnson lupaili kansalle, että hän on heti ensimmäisenä iltana nostamassa tuoppia kanssamme.

Johnsonin lausahdus kuvastaa tunnelman muutosta, joka Englannissa näkyy selvästi. Ihmiset hymyilevät kaduilla eivätkä enää ohita toisiaan synkeinä ja kiireisinä. Rokotuksetkin etenevät: jo puolet aikuisista on saanut ainakin ensimmäisen annoksen. Tartunta- ja kuolinluvut ovat painuneet ennätyksellisen alas.

Takana on Reuters-instituutin historian ensimmäinen lukukausi, joka pidettiin alusta loppuun kokonaan virtuaalisena. Tässä vaiheessa Zoom-kokouksiin on jo sen verran rutinoitunut, että kokemuksesta selvisi apaattisella olankohautuksella. Ei tilanne tietenkään optimaalinen ollut, mutta saimmepa ainakin opiskella ja tutustua toisiimme edes etänä.

Piknikeistä pidetään kiinni, vaikka sää ei sallisi.

Reuters-instituutille emme pääse vieläkään, paitsi takapihalle. Kuuden hengen kokoontumissääntökin on vielä voimassa, eli kenenkään kodissakaan emme saa tavata. Teemme siis jotain perienglantilaista eli menemme piknikille. Ja toiselle. Ja kolmannelle. Huhtikuun viikonloppuina kyykimme välillä nurmikolla viiden asteen lämmössä ja raekuurossa, mutta emme hevillä luovuta. Jälkikäteen osa tosin valittaa, että tunto ei ollut palata sormenpäihin.

Lopputyön valmistumisen kannalta siunaus on, että myös yliopiston kirjastot aukesivat. Kun on näpytellyt tekstiä monta kuukautta lähinnä epäergonomisella keittiönpöydällä tai sängyllä ja tuijotellut samoja seiniä, tuntuu hyvältä päästä taas nauttimaan taas kirjaston ylväästä hiljaisuudesta. Samalla saa kokea edes hitusen Oxfordin kampuksen taikaa.

Kanaalin varsi on jokaisena vuodenaikana yhtä kaunis.

Hallitus pitää edelleen yliopistoja jännityksessä. Liveopetus saa ehkä vihreää valoa toukokuun puolivälissä eli samaan aikaan, kun pubit ja ravintolat aukeavat. Pitkittäminen on herättänyt laajaa vastustusta opiskelijapiireissä. Me jäämme odottelemaan Oxfordin yliopistolta tarkempaa linjausta.

Mutta niin kauan kuin on kahvia ja koiranpentuja eikä taivaalta sada rakeita, mikäs näissä piknikeissä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Onnelatarinan kääntöpuoli - 07.06.2021
• Onko pandemian jälkeen innovaatioita? - 04.03.2021
• Brexit ja muita pikkujuttuja - 07.01.2021
• Vain kävely on tärkeää - 02.12.2020
• Myrskyn silmässä   - 29.10.2020