Tiedämmekö me, mitä me teemme?
Jecaterina Mantsinen
Toimittajilla on usein melko yksinkertainen kuva työstään. Me julkaisemme ajankohtaista ja paikkansapitävää tietoa, koska ihmisten pitää saada tietää, mitä maailmassa tapahtuu. Jos täytyy tarkentaa, vastaukseksi saa löyhän puheenvuoron sananvapaudesta ja demokratiasta. Niitä harvoin kukaan kyseenalaistaa, mutta tiedämmekö me oikeasti, mitä me teemme?
Opiskelen tämän lukuvuoden Aarhusin yliopistossa Constructive Institutessa, missä tarkoitukseni on tarkastella rikosjournalismin vaikutuksia. Lähtökohtani ovat melko hyvät, sillä suomalainen rikosuutisointi on verrattain laadukasta ja vastuullista. Se, mikä monen maan uutisissa on arkipäivää, olisi Suomessa ylilyönti.
Meillä on kuitenkin samanlaisia ongelmia kuin muuallakin. Nimittäin, ihmisten käsitys rikollisuuden kehityksestä on vääristynyt. Kun asiaa viimeksi mitattiin vuonna 2017, suomalaisista 70 prosenttia luuli väkivallan lisääntyneen. Tanskassa vuonna 2016 vastaavanlaiseen kyselyyn vastanneista yli puolet ajatteli, että rikoksia tapahtuu enemmän kuin ennen. Englantilaisista ja walesilaisista noin 80 prosenttia arvioi vuosina 2018-2019 rikollisuuden lisääntyneen. Tämä siis samaan aikaan, kun länsimaissa useissa rikoslajeissa on pitkän aikaa havaittu laskua.
Mitä luvuista pitäisi ajatella? Ainakaan journalismi ei ole onnistunut välittämään oikeaa kuvaa rikollisuuden kehityksestä. Toki ihmisten rikoskäsityksiin vaikuttaa moni muukin tietolähde, kuten viihdeteollisuus, sosiaalinen media ja vaihtoehtoiset tietolähteet. Selvää kuitenkin on, että uutismedian toimintalogiikat ovat osa ongelmaa.
Oma ongelmansa on yksittäisiin, usein lajissaan vakavimpiin ja poikkeuksellisimpiin rikostapauksiin keskittyminen. Ne pitää tietenkin uutisoida, mutta mitä käy, jos ihmiset alkavat pitää niitä tyypillisinä rikoksina ja muodostavat käsityksensä kokonaisrikollisuudesta niiden perusteella? Pohdittavaa on myös siinä, millä tavalla lähestymme rikostilastoja. Kuinka usein poliisin tilastoista uutisoidessamme muistamme mainita, että tietoon tullut rikollisuus ei ole sama asia kuin todellinen rikollisuuden määrä? Että ilmoitusalttiuteen vaikuttaa moni asia lainsäädännön muutoksista ja viranomaiskontrollin tehokkuudesta aina yhteiskunnalliseen ilmapiiriin? Että toisissa rikostyypeissä lähes kaikki teot tulevat viranomaisten tietoon ja toisissa valtaosa jää ilmoittamatta? Ja että rikosilmoitusten määrän lisääntyminen voi olla hyvä uutinen? Poimimmeko rikoskatsauksista aina vain kuvaajien aallonharjat ja uhkaavalta vaikuttavat trendit, mutta unohdamme selvittää, onko nousu kokonaiskuvassa merkittävä?
Hengästyttävä määrä kysymyksiä. Vielä tätä kirjoitusta luonnostellessani ajattelin, että lopettaisin niihin, mutta kiitos tanskalaisten tutkijoiden, voin todeta, että toivoa on! Palaan tutkimukseen lokakuun blogissa.
Lähteet:
Justitsministeriets Forskningskontor, Denmark “Danskernes Opfattelse af Kriminalitet”
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin katsaus ”Väkivallan kokemus ja rikostiedon lähteet”
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin katsaus ”Rikollisuustilanne 2019”
Office of National Statistics, United Kingdom “How much do you really know about crime?”
Office of National Statistics, United Kingdom “Crime in England and Wales: year ending March 2019”
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- ”Rakentavat ehdotukset” Ukrainan sodan uutisointiin tuntuvat todellisuuden hämärtämiseltä ja paljastivat naiiviuden suhteessa Venäjään - 05.04.2022
- Georgialaisille Ukrainan sota on kohtalon kysymys, sanoo maan yleisradion ulkopolitiikkaan erikoistunut toimittaja – ”Pelko siitä, että me olemme seuraavana, on yhä todellisempi” - 02.03.2022
- Pelkään, että järkevin ja hyödyllisin mediakritiikki jää antamatta - 01.02.2022
- Välittääkö media parhaan mahdollisen totuuden rikollisuudesta? - 03.01.2022
- Tanskalaisten lippusuhde - 01.12.2021
- Rikoksiin liittyviä vääriä käsityksiä on mahdollista korjata - 02.11.2021