Hei, me blogataan!
Tarkoitus oli alkaa pitää säännöllisesti ikiomaa blogia. Oli tarkoitus kirjoittaa huomioita ajasta ja asiasta. Piti luoda persoonallinen kanava, josta osallistun keskusteluun ja jaan omaa osaamistani ja ajatuksia.
Ja mitä sitten tapahtui? Hienosti rakennettu blogisivu jämähti kuherruskuukauden jälkeen opintojen ja elämän ruuhkaan. Perhe ehtikin jo alkaa mulkoilla mielenosoituksellisesti tietokoneen ruutuun liimautunutta äitiä. Kurssitöihin ja gradun valmisteluun voisi käyttää helposti kaiken liikenevän ajan. Kun jostain täytyy tinkiä, höylä osuu blogiin.
Entä palatessa työelämään? Onko sitten aikaa pitää säännöllisesti blogia ja pohtia journalismin murrosta? Jos ei, onko minulla aikataulun hahmottamisen ongelmia? Voisihan ajatuksia lurauttaa blogiin ikään kuin matkan päältä, kuten Facebookin päivityksiä.
USC:n erikoisjournalismin kurssilla meitä opiskelijoita kehotetaan pitämään blogia. Se on ensi askel jokaisen digitaalisen toimittajan uralla. Liity ympärivuorokautiseen keskusteluun! Rakenna oma brändisi! Älä pihtaa tietoa! Jakamalla saat! Voimaannu ryhtymällä omaksi julkaisijaksesi ja kustantajaksesi! Näin asiantuntevat digitoimittajat neuvovat.
Olen kuunnellut monia inspiroivia uuden median toimittajia, jotka on rekrytoitu huipputehtäviin mediatalojen monimedian kehitysosastoille, joissa on hurmaannuttu toimittajan blogin ilosanomasta. Joku menestyy konsulttina, toinen mediatuottajana omassa nettiyrityksessä. Jotkut ovat perustaneet oman nettilehden.
Kurssillamme kerrottiin, että Yhdysvaltain uutistoimitusten työpaikkojen määrä on kutistunut kolmanneksen kuluneen vuosikymmenen aikana. Amerikkalaisten toimittajien on löydettävä ansaintakeinoja, kun työpaikat haihtuvat.
Kokosin menestyneiden toimittajien kultaiset blogineuvot ranskalaisiksi viivoiksi. Ole lukijakeskeinen, ei kirjoittajakeskeinen. Kerro itsestäsi tarpeeksi paljon, mutta vähän. Kirjoita ytimekkäitä tekstejä. Ole persoonallinen.
Ja siihen olenkin jämähtänyt. Tuskailen yhä kahden yksinkertaisen kysymyksen kanssa. Mistä toimittaja kirjoittaa henkilökohtaisessa blogissaan työkseen tekemiensä juttujen lisäksi? Ja ketä kiinnostaa toimittajan mielipide?
Minulle jäi käsitys, että luennoitsijamme pitivät blogia markkinapaikkana, jossa mainostat omaa osaamistasi ja brändiäsi. Erityisesti freelancerille oma blogi voi olla kullanarvoinen markkinatori. Journalismin työpaikkojen pelätään vähenevän reilusti Suomessakin. Jo nyt moni valmistuva toimittaja päätyy tuotantoyhtiöihin harjoittelijaksi lounasseteli-palkalla. Eli brändää itsesi ennen kuin on myöhäistä.
Olen alkanut kysellä täällä Los Angelesissa tapaamiltani printtimedian menestyviltä toimittajilta, pitävätkö he blogia. Hyvin usein vastaus on ei. Yliopistolla vieraillut New York Timesin kolumnisti kirjoittaa juttunsa lehteen ja ne julkaistaan automaattisesti lehden nettisivuilla. Ison teknologialehden free-toimittajakin pyöritteli päätään. Hän luottaa vakaaseen suhteeseen toimituksen kanssa. Sitä paitsi, milloin sitä ehtisi aistimaan elämää, ideoimaan juttuja ja seuraamaan lapsen kasvamista, jos juttukeikkailun päälle vielä ylläpitäisi omaa blogia, hän mietti. Kysymys onkin, mitä sitten, jos toimittaja jää tyhjän päälle, kun kontaktit ja työtehtävät vähenevät?
Teknologiaguru ja USC:ssa tämän vuoden vieraileva innovaattori Jaron Lanierkin jarruttaa sosiaalisen median sisältöhuumaa. Syksyllä luennollaan hän muistutti, kuinka Facebook on nokkelasti saanut miljoonat ihmiset tuottamaan ilmaista sisältöä mainosareenalle.
Lanier jakoi Huffington Post –nettilehden blogaajat kolmeen kategoriaan. Ylimpänä ovat asemansa saavuttaneet kirjoittajat – asiantuntijat, jotka tuovat esille oman näkökulmansa. Toinen ryhmä on markkinoijat, esimerkiksi kirjaansa mainostava blogaaja. Kolmannessa ryhmässä ovat aloittelijat, jotka pyrkivät luomaan nimeä.
Hänen mielestään toimittajien haasteena on lisäarvon luonti jatkuvassa blogikirjoittelussa toimittajan työn päälle. Lanier väittää, että menestyneimmillä kirjoittajilla on aikaa ja tilaa ajatella. He eivät työskentele liukuhihnalla. Menestyneimpien ei myöskään tarvitse olla koko ajan esillä. Näin hän huomasi itsekin, kun hän vetäytyi kirjoittamisesta joksikin aikaa leikkimään pienen lapsensa kanssa.
No, aion silti rakentaa omaa pientä leikkikenttääni, blogiani pikku hiljaa. Siellä voi sitten halutessaan ja ehtiessään kertoa tarinoita tai keskustella journalismin edistyksestä, mutta paineita säännöllisyydestä en aio vielä ottaa. Blogirutiineihin hirttäytymisen sijaan toimittajana panen paukkuja erityisesti monimedian tutkiskeluun.
Minua kiinnostaa se, millaisia uusia kerronnan ja interaktiivisuuden mahdollisuuksia monimediateknologia tarjoaa niille tarinoille, joita on tärkeä kertoa. Uusi teknologia tuo luovuutta ja mielekkyyttä toimittajan työhön, jos se ei latistu pelkäksi tekstin ja kuvan syöttämiseksi nettisivuille.
Myös yhdestä asiasta olen yhtä mieltä luennoitsijamme, monimediatuottaja Koci Hernandezin kanssa. Tulevaisuus kuuluu niille, jotka ovat vielä valmiit likaamaan kätensä. Yhäkin.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Sairaalakierros Kaliforniassa - 05.05.2011
- Hyväntekijöiden radioaalloilla - 18.02.2011
- IPad-journalismin jäljillä - 01.12.2010
- Journalismia Los Angelesissa - 31.08.2010
Erittäin hyviä pointteja, Kirsi.
Kriittistä keskustelua tarvitaan ja se alkaa varmaankin nyt nostaa päätään kun sosiaalinen media on ajettu sisään ja ryhdytään miettimään kaikesta tuosta kivasta itselle koituvia hyötyjä.
Olemme yrittäjäpiireissä keskustelleet esimerkiksi presentaatiomateriaaliemme jakamisesta ilmaiseksi SlideSharessa, missä toinen kokee sen hyväksi markkinoinniksi jo tehdyn työn päälle, kokee toinen umpihulluksi jakaa omaa tuotostaan verkossa ilmaiseksi. Ilmaisuus on suuri ongelma, kun kaikilla palveluntarjoajilla ei ole mahdollisuutta kiertotienesteihin vaikkapa Facebookin ym tapaan ja kuluttajat alkavat tottua kaiken ”ilmaisuuteen”.
Mainitsemasi ajankäyttö on myös suuri ongelma. Eri kanaviin uppoaa kaikki aika minkä niille antaa, olipa sitten sisällön tuottaja tai sen kuluttaja. Eikä liukuhihnalta tosiaan työnnetä luovaa sisältöä kovinkaan helposti.
Toisaalta, millaisia uusia toimintatapoja toimitukset voisivat löytää sosiaalisen median toimintamaailmasta? Voisivatko lukijat olla mukana rakentamassa juttua ja miten projekti koordinoitaisiin? Millaiset luottamussuhteet hankkeeseen tarvittaisiin ja miten mahdollinen palkkio jaettaisiin?
Marko, tuo materiaalin jakaminen ilmaiseksi onkin tosi mielenkiintoista. Yhdysvalloissa journalismikoulutuksessa uskotaan tiedon jakamiseen ilmaiseksi.
Meille kerrotaan, että koko arsenaaliaan ei kannata blogissa näyttää. Esimerkiksi kouluttajan ei kannata ladata koko koulutuspäivänsä sisältöä verkkoon, jos hän ansaitsee sillä.
Mutta toisaalta presentaatiot toimivat myös osana CV:täsi. Asiasta kiinnostuneet yritykset ja organisaatiot huomaavat, että blogaaja on perehtynyt aihepiiriin ja harrastaa sitä.
Blogaaja ottaa osaa ja edistää oman alansa keskustelua, ja se voi johtaa uusiin työtilaisuuksiin. Yrittäjä kasvattaa suhdetta ja luottamusta asiakkaisiinsa, jotka kokevat saavansa yrittäjältä lisäarvoa blogin kautta.
Kurssillamme on kerrottu useita esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat menestyneet työmarkkinoilla esittelemällä osaamistaan netissä. Twitterissä voi levittää tietoa mielenkiintoista artikkeleista ja uutisista, blogissa voi kommentoida omia kokeilujaan uudessa mediassa ja kokemuksia ohjelmista ja laitteista. Tai analysoida erikoisalaansa.
Mutta taas palataan ajankäyttöön. Journalistina pohdin myös, minkälaiselle yleisölle suuntaan blogini ja löytyykö sitä yleisöä, kun joskus toivottavasti saan oman blogini raiteilleen. Aika on rajallinen luonnonvara.
Ja tärkeä kysymys on, mitä blogin kirjoittaminen antaa minulle? Kehittääkö se, tuottaako se iloa, vai muodostuuko siitä pakkorutiini? Netissä täytyy löytyä yhteisö, johon haluan luontevasti kuulua, jos haluan keskustella siellä.
Keskeinen kysymys – kuka on kiinnostava? Olen useaan otteeseen siteerannut yhtä blogini kommentoijaa, joka kirjoitti haluavansa rahat takaisin kirjoitukseni lukemiseen käyttämästään ajasta. Hän myönsi ymmärtävänsä aikeensa toivottomaksi. Mutta niinhän se on, että yleensä painotuotetta ostettaessa saa aina jotain hyvääkin. Tuskin kukaan moneen kertaan viitsii pettyä. Joku neuvoi valitsemaan FB-ystäviksi vain kivoja ihmisiä, kun siihen kerran on mahdollisuus. Suosittelen lukemiseksi Arto Salmista – inhorealismin huippua.
Marko, vielä noihin viimeisiin kysymyksiisi pohdintaa: Britannian The Guardian -sanomalehti on tehnyt hienoa interaktiivista journalismia. Esimerkiksi Britannian parlamentin jäsenten kuluskandaalin paljastuttua lehti julkaisi nettisivuillaan jokaisen parlamentin jäsenen kulutiedot. Toimittajilta olisi kulunut valtava määrä aikaa käydä läpi joka dokumentti. Niinpä toimitus antoi pumaskat yleisön luettavaksi ja pyysi sitä kertomaan tekemistään havainnoista. Yleisön avulla, ja kirjoittajat nimeltä mainiten, lehti pyydysti lisää uutisia skandaalista. Tästä linkistä pääsee lehden interaktiivisten juttujen sivulle: http://www.guardian.co.uk/interactive
Jarmo. Hahaa, miten lukija laski hinnan lukuajalleen? Jotain hyvää blogissa on ollut, kun hän on jaksanut käydä ”tuhlaamassa” aikaansa.
Ehkä sitä kirjoittajana ja lukijana miettii myös aikaa pääomana. Ja tärkeintä minulle blogipohdinnassani on tehdä päätös siitä, mitä ja miksi haluan blogata. Ja onko tärkeämpää ilmaista itseään vai olla kiinnostava muille.
Mutta minusta on myös hienoa, että ihmiset ilmaisevat ajatuksiaan blogeissa. Verkossa on varmasti lukuisia löytymättömiä helmiä.
Mielenkiintoisia pohdintoja Kirsi ja Marko.
Elämästä julkisuudessa on tullut hyvin tavoiteltavaa, mutta miten osaamme suojella itseämme? Itse mietin pitkään lähteäkö mukaan facebookin ja bloggauksen maailmaan. Saanko siitä lisäarvoa, jota tarvitsen freelancerina ja yrittäjänä toimimiseen? Ehkä. Aika näyttää.
Odotusaikaa on nyt eletty yhdeksän kuukautta. Mielessä on ollut kuitenkin koko ajan se, että minä vien – ei digitaalinen maailma.
Hei Jaana, laita blogisi osoite. Olisi kiva käydä katsomassa.