Haikein mielin kirjoitan viimeistä blogikirjoitustani täältä Oxfordista. Oman ruokapöydän äärellä, asunnossa, jossa olemme viihtyneet valtavan hyvin. Ulkona on ollut ”Suomen kesä” jo maaliskuusta lähtien, ja puutarhan ruusut kukkivat aivan täydellä teholla. Viime viikolla olivat viimeiset luennot Reuters Institutella, lähetin juuri podcastien sisältökomponentteihin liittyvän artikkelini tarkastettavaksi, ja tällä viikolla ovat ryhmämme loppupuheet kutsuvierastilaisuudessa Lontoon The Royal Society -yhdistyksen tiloissa. Lasten koulu jatkuu kyllä pitkälle heinäkuuhun, joten aivan lomatunnelmiin ei vielä pääse. Olen myös luvannut käydä puhumassa podcasteista Reuters Instituten Journalist Fellowship Summer School -koulutuksessa kesäkuun viimeisellä viikolla. Muutto takaisin Suomeen häämöttää kuitenkin jo edessä, ja viimeistään 18.7. suuntaamme takaisin, sillä viisumit päättyvät silloin.

Tämä reilun 10 kuukauden stipendiaattiaika on opettanut paljon. Niin journalismista, eri kulttuureista kuin omista voimavaroista ja vahvuuksista. Parasta ovat ehdottomasti olleet keskustelut toisten stipendiaattien kanssa, sillä niistä olen oppinut eniten. Vaikka arki onkin aina arkea, olen nauttinut paljon näistä päivistä Oxfordissa. Olemme stipendiaattien kesken nimenneet Oxfordin Narniaksi, omaksi maailmakseen, jossa saamme kaikki vierailla vain tovin nauttien joka hetkestä. Stipendiaattiaika on meille kaikille ollut vaihe, jolloin olemme kyseenalaistaneet ja pohtineet omia tapojamme, ratkaisujamme ja ajattelumallejamme. Tämä on ollut myös jakso, jolloin olemme poikenneet normaalista, hektisestä työelämästä ja pystyneet ihan ajan kanssa keskittymään itsemme kehittämiseen. Osalle meistä se on tarkoittanut myös käsittelemättömien asioiden ja tunteiden pintaan nousua, sillä pysähtyminen on pistänyt ajattelemaan myös niitä seikkoja, jotka voi yleensä kiireessä siirtää eteenpäin. Tämä ajanjakso on muuttanut meitä kaikkia pysyvästi.

Tämä on ollut uskomattoman hieno kokemus. Olen hyvin kiitollinen kaikille, jotka mahdollistivat sen. Haluaisin etenkin kiittää Helsingin Sanomain Säätiötä ja sieltä Ulla Koskea ja Kirsi Kolaria. Reuters Institutesta Caithlin Merceriä, Meera Selvaa, Philippa Garsonia, Rasmus Kleis Nielseniä sekä co-stipendiaatteja. Stipendiaateista etenkin parhaat ystäväni Mehraj, Claudia, Gideon ja Emily jättivät pysyvän jäljen sydämeeni. Haluan kiittää myös avopuolisoani Tuomasta sekä tyttäriäni Eriniä ja Kiiraa, jotka kokivat tämän seikkailun kanssani.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• On lottovoitto syntyä Suomeen - 20.05.2022
• Hymyily tarttuu - 27.04.2022
• Missä kuplassa sinä keskustelet ja kuuntelet? - 10.03.2022
• Ilmastonmuutos kansainvälisin silmin - 28.02.2022
• Halaus hongkongilaisille - 18.01.2022
• Itsenäisyyspäivän pohdintoja - 10.12.2021
• Kokemuksia Oxfordiin muutosta - 12.11.2021
• Onko teillä ruokaa? - 26.10.2021