Sopeutumista amerikkalaiseen kulttuuriin voi mitata esimerkiksi sillä, miltä suklaakuorrutteiset donitsit ja paistetulla kananmunalla täytetyt burritot maistuvat aamupalaksi. Kun USC Annenbergin kesälukukauden lopussa meitä opiskelijoita kestitettiin kalifornialaisilla aamiaisilla, huomasin vielä totuttelevani niihin kuten moneen muuhunkin paikallisessa elämäntavassa.

Vajaa viisikymmentä opiskelijaa aloitti kesällä journalismin maisteriohjelman opinnot USC Annenbergissa. Kuva: Alan Mittelstaedt

Kesän seitsenviikkoinen opintojakso nojasi päivittäin opetettavaan Summer Immersion -kurssiin, jossa kahlattiin läpi toimittajien perustaidot aina pilkkusäännöistä ja uutissähkeen kirjoittamisesta katugallupin tekemiseen ja tv-ständärin kuvaamiseen. Intensiivikurssin tarkoituksena oli saada hyvin erilaisista lähtökohdista tulevat opiskelijat samalle viivalle ennen syksyn opintoja, joten yli kymmenen vuotta uutistoimittajana työskennelleenä en odottanut kurssilta suuria. Ilokseni kuitenkin opin uusia teknisiä valmiuksia, kun kurkistimme koodaamisen maailmaan ja opettelimme perustaidot Adoben audioon ja videoon keskittyvistä editointiohjelmista. Näitä taitoja aion kartuttaa lisää opintojeni kuluessa.

Päätin asennoitua kesäkurssiin ennen kaikkea englantini preppauksena. Opetustyyli oli hyvin keskusteleva, ja olin kahdentoista opiskelijan opetusryhmässämme ainoa, joka ei puhunut englantia äidinkielenään. Vuosia venäjän ja espanjan kielillä laiminlyömäni englanti on kieltämättä vähän ruosteessa.

Intensiivikurssin ehkä vieläkin tärkeämpi anti oli sukellus yhdysvaltalaiseen (opetus)kulttuuriin. Professorit Alan Mittelstaedt ja Sandy Kazarian kaitsivat ryhmää hyvin isälliseen ja äidilliseen tapaan yrittäen ottaa huomioon tunnekokemukset, joita opiskelijat korostivat kurssin keskustelevassa ilmapiirissä. Opetustilanteet täyttyivät milloin ylitsepursuavista kehuista, milloin kyynelistä ja ryhmähalauksista.

USC Annenbergin opiskelijat juhlivat kesälukukauden loppumista. Kuva: Alan Mittelstaedt

Kurssimme inhimillinen ote huipentui sen viimeisellä tunnilla. Professorit kutsuivat sille mukaan myös ryhmämme vanhimman opiskelijan, 40-vuotiaan Ericin äidin Lynnin, joka oli ollut kaikkien yllätykseksi seuraamassa opetusta jo kurssin ensimmäisellä tunnilla. Niin professorit kuin opiskelijatkin suitsuttivat Lynnille tämän poikaa, sukunsa ensimmäistä yliopisto-opiskelijaa, kunnes lopuksi äiti ja poika pitivät tunteikkaat puheet toisilleen. Silmät vettyivät monilla, ja mielessäni kävi ajatus: Onko tämä joukkopsykoosia?

En ole aiemmin pitänyt itseäni erityisen jurona, mutta kurssin emotionaalisuus hämmensi minua. Jouduinkin selittämään suomalaisen ja yhdysvaltalaisen keskustelukulttuurin eroja. Yritin myös keskittyä pitämään suuni aina leveässä hymyssä, sillä muutoin vakava perusilmeeni olisi voitu tulkita töykeytenä.

Summer Immersion -kurssin lopputyönä tehtävämme oli luoda verkkokokonaisuus ilmastonmuutokseen liittyvästä aiheesta. Projektin työstäminen johti uuteen kulttuuriseen ristiriitaan.

Kesän intensiivikurssilla harjoiteltiin muun muassa videokuvausta. Kuva: Alan Mittelstaedt

Oma nelihenkinen pienryhmäni lähti tutkimaan äärimmäistä hellesäätä ja sen aiheuttamia terveysvaikutuksia reilun sadan kilometrin päässä sijaitsevaan Perrisiin. Valitsimme aavikon reunalla olevan pikkukaupungin, sillä ryhmämme jäsenen Jaydellen isoäiti asui siellä ja hänellä oli diagnosoitu ihosyövän esiaste. Summer in Perris – The Human Toll of Extreme Heat -projektimme video on käsialaani. Käsikirjoitin, kuvasin ja editoin sen:

Kaiken kaikkiaan ilmastonmuutoksesta keskustelu niin yliopistolla kuin Perrisin asukkaiden kanssa auttoi ymmärtämään, kuinka syvästi aihe jakaa yhdysvaltalaisia ja kulminoituu kiistakysymykseksi liberaalien ja konservatiivien välillä. Vaikka äärimmäisestä kuumuudesta ja siitä aiheutuvista metsäpaloista on tullut jokavuotinen piina Kaliforniassa, keskustelu käy yhä sen ympärillä, onko ilmastonmuutos ihmisten aiheuttama ja tuleeko sitä edes pyrkiä hidastamaan.

Minua myös yllätti se, kuinka vähän intohimoja Yhdysvaltain ”vihreimmässä osavaltiossa” Kaliforniassa ja sen Annenbergin toimittajakoulussa ilmastokriisi herätti ympäristökysymyksenä. Sitä vastoin, kun aihetta käsiteltiin sosiaalisen tasa-arvon tai kapitalismikritiikin näkökulmasta, se pisti veret kiehumaan.

Nelihenkinen ryhmämme esitteli lopputyön lukukauden päätteeksi. Kuva: Alan Mittelstaedt

Luokkahuoneessa käydyissä keskusteluissa ilmastonmuutoksen torjumisessa painotettiin liike-elämän ja julkisen vallan toimia, eikä yksilön valinnoilla nähty käytännössä juuri mitään vaikutusta tai edes tarvetta. Kun neljänkymmenen asteen helteessä kaikki kampuksen ulkopuolella asuvat opiskelijat saapuivat yksin omilla autoillaan keskustelemaan viilennettyyn luokkahuoneeseen, ovatko Hollywoodin ilmastotoimet performatiivisia, omassa päässäni alkoi surista.

Olenkin päättänyt uhmata kaikkia niitä, jotka väittävät, ettei Los Angelesissa yksinkertaisesti pärjää ilman autoa. Vaikka tottuisinkin munaburritoihin, niin toivon, ettei minun tarvitse luopua sisäisestä eurooppalaisesta julkisen liikenteen käyttäjästäni.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Los Angelesissa joukkoliikennettä käytetään vain pakon edessä, eikä kukaan ymmärrä miksi minä haluan ajaa bussilla - 21.04.2023
• Joukkoampuminen tuli iholle, vaikkei siinä ole mitään tavatonta - USA:ssa tapahtui tammikuussa keskimäärin lähes kaksi tragediaa päivässä - 08.02.2023
• Sota Ukrainassa ei tule iholle vaan lipuu yhä kauemmas yhdysvaltalaisten mielissä - 09.01.2023
• Los Angelesissa kodittomia on kaikkialla - kriisitilanne sai pormestarin julistamaan hätätilan - 13.12.2022
• Kaliforniassa kannabiksen kanssa ei kursailla - myös muualla USA:ssa asenteet muuttuvat - 02.11.2022
• Kun mittari näyttää sataa astetta, ei “Stay cool!” enää riitä - 19.09.2022