Datajournalistinen katsaus aikaani Wienissä
Vilma Aholuoto
Kimpsut ja kampsut pakattiin, ja Wien jäi taakse vuodenvaihteessa. Puoli vuotta kului kuin siivillä, ja ajattelin, että viimeisen blogitekstini kunniaksi katsoisin työjaksoa IPI:ssä numerojen kautta. Onhan data kuitenkin journalismin kulmakiviä. Tähän alkuun täytyy varoittaa, että kaikki luvut ovat omia laskelmiani, joten virheiden mahdollisuus on huomattava.
Ehdin viettää Itävallassa kuusi kuukautta. Tuona aikana vierailin kymmenessä eri maassa, kolmessa eri maanosassa. Kolme maata tuli käytyä töiden puolesta, lopuissa vierailin vapaa-aikana. Töiden kautta pääsin Mosambikiin, Yhdysvaltoihin ja joulukuun alussa vielä Prahaan, Tšekkiin, jossa IPI oli mukana järjestämässä seminaaria Euroopan journalismin tilasta. Vapaa-ajalla ehdin puolestaan käydä Itävallan lisäksi Unkarissa, Sloveniassa, Kroatiassa, Slovakiassa, Espanjassa ja Portugalissa. Suomeen palattuani olen kieltämättä ikävöinyt sitä, miten helppoa Wienissä oli vain hypätä bussin kyytiin ja käydä viikonloppuna toisessa maassa.
Miten paljon aikaa sitten vietin tarkalleen eri kulkuneuvoissa? No, laskelmieni mukaan istuin lentokoneessa yhteensä 3 828 minuuttia (yli 63 tuntia) ja matkustin lentokoneella yhteensä 46 250 kilometriä (vertailun vuoksi, maan ympärysmitta on 40 075 km). Kaukaisin matkakohde, jonne pääsin, oli Mosambikin pääkaupunki Maputo (etäisyys Wienistä noin 8 373 km). Pisin yhtäkestoinen lentomatka oli puolestaan 10 h 40 min, kun lensin Helsingistä Dallasiin. Lopullinen kohde oli tuolloin New York, mutta lennot tulivat halvemmaksi, kun lensi Dallasin kautta.
Jotta en täyttyisi ilmastosyyllisyydellä, täytyy sanoa, että matkustin Flixbussilla yhteensä 2 425 kilometriä. Pisin yhtäjaksoinen bussimatka oli Wienistä Kroatian pääkaupunki Zagrebiin, jonne hurautti bussilla viidessä tunnissa ja 20 minuutissa. Nopeamminkin olisi varmasti päässyt, mutta rajatarkastus Slovenian ja Kroatian välillä vei yllättävän kauan aikaa. Täysin päästöttömistä kulkuvälineistä käytin eniten pyörää, jolla polkaisin päivittäin Wienin kotoa töihin kymmenessä minuutissa. Pisin pyöräilymatka kerralla oli 73,13 kilometriä Wienistä Bratislavaan, jonne poljimme yhdessä entisen fellow’n Ronjan kanssa. Täytyn vieläkin ylpeydellä, kun ajattelen sitä, että oikeasti teimme tuon pyörämatkan.
Etäisyyksien lisäksi Wienin ajalta sain vielä seuraavat numeeriset arvot: kirjoitin työjakson aikana yhteensä 16 kannanottoa ja suoritin neljä opintopistettä etänä Suomeen. Numerojen lisäksi Wienin ajalta jäi mieleen paras paikka, jossa olen ikinä vieraillut. Se oli tietenkin The New York Timesin toimitus, jota en tule ikinä unohtamaan. Itävallasta jäin ikävöimään erityisesti laugenstangerleita, eräänlaisia patonkimaisia pretzeleitä, joita sai 95 sentillä kaupan paistopisteeltä.
Tätä tekstiä kirjoittaessa iskee pieni haikeus, sillä erityisesti työjakson loppua kohden Wien alkoi tuntua kodilta. Laugenstangerlien lisäksi ikävöin Wienistä ihania ja hulvattoman hauskoja työkavereitani sekä itse työtä IPI:llä, joka opetti minulle aivan valtavasti journalismista ja sananvapaudesta. Nyt on kuitenkin aika siirtyä kohti seuraavia seikkailuja!
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Journalistin surmassa tekijä saadaan harvoin vastuuseen - 03.01.2023
- Voiko ilmastosyntejä sovittaa? - 04.11.2022
- Kaikki tiet johtavat The New York Timesin aamukokoukseen - 10.10.2022
- Lehdistönvapaustyötä Maputosta Meksikoon - 08.09.2022
- Korona valui ajatuksissani taka-alalle ja sain tuntea seuraukset - 11.08.2022