Joskus elämä Oxfordissa yllättää. Sain vain paria päivää ennen pääsiäistä Wienistä sähköpostia, jossa kyseltiin, voisinko tulla panelistiksi mediaa ja diplomatiaa käsittelevään Milton Wolf -seminaariin. Tapahtuman järjestäjinä ovat muun muassa Wienin Diplomatische Akademie sekä Pennsylvanian yliopiston Annenberg School for Communication.

Myöhään saapunutta kutsua selittivät viime hetken perumiset tapahtuman puhujien joukossa, mutta lahjahevosen suuhun ei käy katsominen. Järjestelin kalenteria ja sovittuja tapaamisia, ja lähdin keskiviikkoiltana matkaan.

Wienissä odotti todella kiinnostava ryhmä vieraita eri puolilta maailmaa. Osallistujat olivat pääosin tutkijoita, nykyisiä ja entisiä toimittajia tai diplomaatteja tai näiden aihepiirien opiskelijoita. Paneelikeskustelut kytkeytyivät yleensä jollain tavalla mediaan ja kansainväliseen politiikkaan.

Tapahtuma järjestettiin Diplomatische Akademiessä, joka sijaitsee Wienissä lähellä tunnettua Karlskircheä.

Monet aiheista olivat ikävän tuttuja. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa nousi monissa keskusteluissa esiin, samoin journalistisen median ahdinko eri puolilla maailmaa. Oma puheenvuoroni käsitteli median luottamusta Suomessa Nato-liittymisprosessin aikana ja yleisen mielipiteen kääntymistä Nato-jäsenyyden taakse.

Vaikka luottamus mediaan on eri puolilla maailmaa laskenut rajustikin, oli kiinnostavaa kuulla, että myös Ruotsissa Nato-keskustelua on käyty samantapaisissa olosuhteissa kuin Suomessa: pikemminkin on merkkejä siitä, että luottamus mediaan on vahvistunut. Venäjän informaatiovaikuttaminen ei vaikuta purreen Pohjolassa millään merkittävällä tavalla, vaikka eri puolilta maailmaa on myös vastakkaisia esimerkkejä.

Luottamus mediaan on ollut Suomessa ja Ruotsissa poikkeuksellisen tärkeää, sillä toimituksilla on ollut merkittävä rooli siinä, miten ensinnäkin gallupien avulla on selvitetty kansalaisten mielipiteen muutosta Nato-jäsenyyden suhteen, ja toiseksi siinä, miten kansallista keskustelua Natoon liittymisen eri puolista on käyty.

Siitä toisaalta voi käydä itsekriittistä keskustelua, missä määrin media onnistui tuomaan esiin monipuolisesti erilaisia näkemyksiä, myös kriittisesti sotilaalliseen liittoutumiseen suhtautuvia ja Nato-jäsenyyttä haastavia. Kansallisen turvallisuuden kysymyksissä on tapana pyrkiä saavuttamaan mahdollisimman laaja konsensus – ilman sitä historiallisten päätösten tekeminen olisi demokratiassa vaikeaa. Vaikka konsensuksen hakemiseen liittyy hyviä puolia, eri mieltä olevien näkemyksille pitäisi myös olla kansalaiskeskustelussa tilaa. Vallitsevien ”totuuksien” haastaminen on ilman muuta myös journalistien tehtävä.

Oli kiinnostavaa kuulla itävaltalaisilta, millaista Nato-keskustelua siellä on käyty Venäjän hyökkäyksen alettua. Debatti on ollut vilkasta, mutta lopputulokset erilaisia kuin Suomessa ja Ruotsissa. Vaikka maassa on kuultu myös vetoomuksia Nato-jäsenyyden puolesta, kansa ei ole kääntynyt jäsenyyden taakse vaan kannattaa edelleen sitä, että Itävalta pysyy ”neutraalina”.

Ymmärrettävästi kysymys kansallisesta turvallisuudesta nähdään Itävallassa hyvin eri tavalla kuin Suomessa tai Ruotsissa jo puhtaasti maantieteellisistä syistä. Venäjä on kaukana, ja kuten eräs itävaltalainen osallistuja totesi: jos on jo valmiiksi Nato-maiden ympäröimä, mitä lisähyötyä siitä itselleen edes saisi, vaikka liittyisi kerhoon mukaan?

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Hyvällä asialla, huomiosta kilpailemassa - 19.06.2023
• Kruunajaiset eivät tuoneet suurta juhlahumua, mutta entäpä Euroviisut? - 10.05.2023
• Miksi toimittajat haluavat olla toimittajia, ja miten traumat liittyvät vastaukseen? - 21.02.2023
• Maa joka toimii melkein - 11.01.2023
• Kuinka Oxfordiin muutetaan - 09.12.2022
• Syitä optimismiin toimittajille – ja kannattaako niihin uskoa - 01.11.2022