Aamulenkkini retillä seisoo talo, jonka seinässä lukee ”Tämä talo sijaitsi ennen toisessa maassa”. Vähän sen jälkeen lenkki kulkee kohdasta, josta vielä runsaat 20 vuotta sitten ei päässyt läpi. Kahden tiilin levyinen reitti kulkee maassa siinä, mistä kokonainen kaupunki oli kerran jaettu kahtia.

Berliinin muuri muistetaan vielä pitkään, mutta isoja osia Itä-Saksasta on jo unohdettu. Sain tästä muistutuksen vieraillessani kahden DDR:n aikaisen sanomalehtijätin nykyisissä toimituksissa. Kumpikin niistä kituuttaa tätä nykyä sukupuuton partaalla. Moni entinen itäsaksalainen ei enää tiedä, että kyseiset lehdet ovat vielä olemassa. Vielä harvempi heistä haluaa niitä nyky-Saksassa lukea.

Neues Deutschland oli DDR:n suurin sanomalehti. Lehden lukivat kaikki – joko asemansa takia tai sitten siksi, että vaihtoehtojakaan ei ollut.

Enemmän tilaajia oli vain Junge Welt -viikkolehdellä, jota julkaisi Freie Deutsche Jugend eli FDJ-nuorisojärjestö. Molempien lehtien levikki oli vielä 80-luvulla yli miljoona kappaletta.

Tänä päivänä Neues Deutschlandilla on 40 000 lukijaa, päivälehdeksi muuttuneella Junge Weltillä vain 20 000. Vuonna 2009 lukijamäärät notkahtivat hieman ylöspäin – yllättävää kyllä – finanssikriisin takia, mutta kummankaan lehden henkilöstö ei enää usko tulevaisuuteen.

”Antaisin lehdelle vielä pari vuotta”, kerrotaan vierailijoille Neues Deutschlandissa. Toimitusta esittelevä toimitussihteeri haikailee yhdistymistä edeltänyttä aikaa, jolloin hän vielä uskoi Saksojen yhdistymisen yhdistävän myös molempien yhteiskuntien onnistumiset. Hän ei ole ainoa entinen itäsaksalainen, jonka voi kuulla haikailevan historiaan kadonneen maansa työllisyyttä, turvallisuutta ja halpuutta. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin kertoo kokemuksistaan toimittajana DDR:ssä, muun muassa siitä, miltä tuntui avata aamun lehti vain huomatakseen, että oma teksti oli jossakin välissä muuttunut kokonaan toisenlaiseksi.

Junge Weltin toimitusta esittelevä vanha työnjohtaja on asiasta toista mieltä. ”Mitään sensuuria ei ollut”, hän sanoo ja kertoo hieman kierrellen, että kyseessä oli vain käytäntö, jossa juttuihin piti vain hakea leima ennen lehden painamista. ”Teidän täytyy ymmärtää, että suurin osa toimituksessa kuului puolueeseen. Miksi olisimme halunneet kirjoittaa jotakin SED:tä vastaan?” Samainen herra muistelee kaihoisasti muun muassa sitä, että vanhoina hyvinä aikoina lehdellä ei ollut ongelmia viranomaisten kanssa.

Vierailujen lopuksi molemmissa toimituksissa halutaan näyttää jotakin vierailijoille. Neues Deutschlandin toimituksessa tuo jokin on seinälle ripustettu lehden ensimmäinen numero vuodelta 1946. Etusivulta katsovat Marx ja Engels, kumpikin näyttää väsyneeltä.

Junge Weltin toimituksessa meille näytetään valokuva, joka kertoo enemmän kuin työnjohtajan väistelevät sanat. Näihin sanoihin yhdistettynä se kertoo paljon siitä ristiriitaisesta tunteesta, jolla itäsaksalaiset suhtautuvat kerran olemassa olleeseen maahansa.

”Tuo tuossa on entinen päätoimittajamme”, hän sanoo ylpeänä osoittaen miestä kuvan keskellä. Katsojan huomio on kuitenkin keskittynyt kuvan laidoille, joissa kolme Länsi-Saksan poliisia kantavat tietokoneita ulos toimituksesta. Se on jotakin sellaista, mitä DDR:ssä ei koskaan olisi tapahtunut.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Äpit, pädit ja lehdistön (t)uho - 12.08.2011
• Köyhä mutta seksikäs - 14.06.2011
• Pikku-Bursan turkkilaiset markkinat - 16.05.2011
• Vaaleja odotellessa - 12.04.2011
• Jonottamisen perusteita - 11.02.2011
• Jos jouluna on lunta - 10.01.2011
• Kuinkas sitten kävikään - 07.12.2010