Juuri kun opettelin konditionaali 2:sta, niin sille tulikin heti käyttöä. Suomi mainittu! “Jos minulle annettaisiin ase” – kirjoitti Süddeutsche Zeitung. Saksaksi lause kuuluu: Wenn man mir eine Waffe geben würde.

Saksalainen media on tosiaan viime päivinä laajasti huomioinut perussuomalaisten ministerien ja eduskunnan puhemiehen rasismin. Saksalaiseen tapaan jutut ovat hyvin taustoitettuja ja erittäin suorasanaisia. Saksalaisen median taso ilahduttaakin joka kerta, mutta toki olisi ollut kiva harjoitella konditionaali 2:sta muuten kuin lukemalla, että Suomen valtiovarainministeri on kirjoittanut väkivaltafantasioita.

Nämä otsikot ovat toki kaikille Suomen mediaa lukeville jo tuttuja, mutta minua on kielenopiskelijana innoittanut myös se, miten jutut Suomen hallituksesta on kirjoitettu. Vaikuttaa nimittäin siltä, että saksalaiset osaavat todella älykkään sanailun taidon. Hallitusta on kutsuttu sanalla “Gruselkabinett” eli kauhukabinetti (mutta saksaksi se kuulostaa mielestäni paljon kammottavammalta), ja että perussuomalaisten menneisyys on kuin kloaakki eli yhteis- tai viemärisuoli, joka on useimpien lintu- ja matelijalajien sekä sammakkoeläinten, sekä naaraiden että koiraiden peräaukon allas, jonne suoli, virtsatiet sekä sukuelinten tiehyet avautuvat.

Jostain syystä saksalaiset sanat tuntuvat selittävän suomalaista tilannetta erittäin hyvin. Saksassahan toki sanoja riittää. Kaikille sanoille löytyy iso määrä synonyymeja. Se(kin) tekee kielen oppimisesta työlästä, mutta samalla avautuu rikas ilmausten maailma.

”Stolpersteine”-kivet ovat tulleet Berliinissä tutuksi. Näissä kompastuskivissä kerrotaan keskitysleireille vietyjen juutalaisten nimet. Berliinissä natsien julmuudet tulevat lähes joka kadulla vastaan eikä natsismista pelätä puhua avoimesti ja suoraan myös mediassa.

Saksa on täynnä pieniä sääntöjä, ja siksi se on raivostuttava kieli oppia. Mutta samalla juuri nuo säännöt ja monimutkaiset lauserakenteet tekevät kielestä äärettömän elegantin ja sellaisen, että se taipuu kuvailemaan täsmällisesti lähes mitä tahansa. Ja miten kaunista se on! Se ei ole kaunista sillä tavalla pehmoisesti ja itsestäänselvästi vaan siinä on luonnetta, sarkasmia, romantiikkaa, lauseet voivat olla hienoja taiten koostettuja, henkeäsalpaavia rakennelmia tai lyhyitä ja väkeviä tokaisuja.

Ja se muuttuu koko ajan. Tavallaan se on aluksi helppoa – onhan se läheistä sukua englannille ja ruotsille. Mutta lopulta sitten myös hyvin kaukana näistä sukulaisistaan.

Ruosteenpoisto kielitaidolle

Kuluneen yhdeksän kuukauden aikana olen sukeltanut Freie Universitätissa kielenoppimisen maailmaan. Kuulostaa ehkä koukeroiselta, mutta saksan opiskeleminen on tarkoittanut paljon muuta kuin pelkän kielen oppimista. Vähintään yhtä paljon olen oppinut asioita itsestäni, kielten oppimisesta yleensä ja oppimisprosessien eri vaiheista. Olen oppinut jotain siitä, miten kielen oppimisessa kulttuurisen kontekstin ja vuorovaikutuskykyjen ja ihan yleissivistyksen merkitys saattaa olla arvaamattoman suuri. Olen nähnyt oman äidinkieleni toisin ja ymmärtänyt, että kaikenikäisenä voi oppia, mutta prosessi on eri ikäkausina – ja etenkin erilaisissa elämäntilanteissa – erilainen.

Stipendiaattiohjelma on siis antanut minulle mahdollisuuden opiskella saksaa. Edellisistä varsinaisista saksanopinnoistani olikin vierähtänyt 20 vuotta. Silloin suoritin Helsingin yliopistossa saksan suullisen ymmärtämisen kurssin ja pääsin kokeesta läpi. Ja kielioppia opiskelin viimeksi lukiossa eli vuonna 1995, kun pänttäsin C-saksan oppimäärää yo-kokeisiin. Olen toki pyrkinyt käyttämään saksaa tässä välillä kuuntelemalla podcasteja, lukemalla silloin tällöin lehtiä, seuraamalla saksalaista teatteria, mutta en ole varsinaisesti koskaan puhunut saksaa ”tosielämässä”. Ennen lähtöäni tein Goethe-instituutin kielitehtäviä ja osallistuin saksan intensiivikurssille Helsingin kesäyliopistossa.

Osasin odottaa sokkia. Mutta silti, vaikka tiesin kielitaitoni ruosteisuuden, osaamattomuuteni tuli jossain määrin yllätyksenä. Rehellisesti sanottuna: ihan kaikki sanat olivat hakusessa ja kieliopista en muistanut mitään, en ainakaan silloin, kun avasin suuni. Kuullun ymmärtäminen sen sijaan oli alusta saakka jonkinasteinen vahvuuteni, olinhan enimmäkseen juuri kuunnellut saksaa tässä välissä.

Puheestani ei aina saanut selvää, ja keskustelukieleksi valikoitui aluksi liiankin usein englanti, koska en kokenut, että minulla olisi oikeutta varastaa joka paikassa itselleni ja omalle kielenoppimiselleni aikaa, ei ainakaan sellaisissa tilanteissa, joissa saksalaiset halusivat keskittyä jonkin aineen, kuten teatteritieteen, oppimiseen.

Toki paljon meni heti alussa ohi, mutta onnistuin usein saamaan selville ydinviestin muun muassa luennoilla. Tosin silloin tällöin olin nyökytellyt ymmärtäväisenä ja vasta myöhemmin illalla tajunnut sanakirjaa tutkaillessani, että olin ymmärtänyt asiat väärin, usein juuri päinvastoin kuin puhuja oli tarkoittanut. Uh.

Aloitin kieliopinnot osallistumalla kielitestiin, jossa sain omaksi tasokseni B1.2, jolla selviää useimmissa käytännön puhetilanteissa kohdekielisillä alueilla. Pystyy osallistumaan valmistautumatta keskusteluun aiheista, jotka liittyvät esimerkiksi työhön, matkustamiseen ja ajankohtaisiin asioihin.

Oli aika tyytyväinen, että tasoni oli näinkin korkea. Kun sitten aloitin opinnot syksyllä, huomasin, että taso B1.2 oli todella vaikea. Kurssi painottui kielioppiin. Oman puheen tai tekstin tuottamiseen ei kurssilla oikeastaan panostettu, vaan sillä pyrittiin ikään kuin valamaan tukeva runko, josta sitten ylemmillä tasoilla tapahtuvaan puheeseen ja kirjoittamiseen voisi ammentaa.

Syksyllä kävin myös fonetiikkakurssin, jolla käytiin kirjain kirjaimelta läpi oikea ääntäminen, ja nyt ainakin teoriassa tiedän, miltä saksan pitäisi kuulostaa. Valitettavasti omassa puheessani en kykene vielä keskittymään ääntämiseen niin paljoa kuin haluaisin. Suomalainen aksentti on kaikkine koomisuuksineenkin saksalaisille hyvin ymmärrettävä, joten päätin tallettaa tiedot oikeasta ääntämisestä ja palata niihin, kun muu kielitaitoni olisi kohentunut sen verran, että kykenisin kiinnittämään enemmän huomiota siihen, miltä kuulostan.

Sielukkaita sanoja

Saksassa asuessa kielen opiskelu ei tietenkään jää vain kielen tunneille. Jokainen päivä on omanlaisensa yritys selviytyä tilanteista, ja alusta alkaen pyrin laajentamaan sanavarastoani lukemalla kaiken mahdollisen ja tarkistamalla koko ajan eteen tulevia uusia sanoja. Silti oppiminen eteni tuskastuttavan hitaasti eikä ollut suoraviivaista, vaan saatoin unohtaa jo kerran oppimiani asioita tai minun piti välillä tarkistaa sanoja, jotka viime viikolla vielä osasin. Se jos mikä lisäsi turhautumistani ja avuttomuuden tunnettani. Huomasin useammankin kerran toteavani järkyttyneenä, että tämä ei voi olla totta. Olen jälleen tarkistamassa sanoja, jotka viime viikolla vuorenvarmasti painoin mieleeni.

Aloin hiljalleen ymmärtää, millaiset sanat automaattisesti muistin. Niihin kuuluivat sanat, jotka olivat mielestäni kauniita tai onomatopoeettisia. Sellaiset sanat, joista kuuli, mistä oli kyse… Saksassa on tällaisia sanoja paljon. Lisäksi saksassa on mielestäni paljon sanoja, joissa taas ei ole vastaavaa sielua, vaan jotka vaikuttavat aivan siltä kuin tekoäly olisi ne keksinyt.

Sanat, joissa oli mielestäni sielu ja jokin hieno saksalle ominainen charmi, tarttuivat mieleeni heti, jotenkin paloin halusta päästä käyttämään niitä. Sellaisia ovat tietenkin esimerkiksi Augenblick, Sehnsucht, Heimat, Nachahmung, Zumutung, Liebhaber. Sen sijaan ”tekoälysanojen” kuten “ablenken, aufhören, abnehmen” konemaisuus jätti minut kylmäksi ja siksi sanojakin oli vaikeampi muistaa.

Myös muutamat oljenkorret, joiden olin ajatellut auttavan minua – kuten ihan ok-tasoinen ruotsin taito – eivät auttaneet minua lainkaan. Päinvastoin. Koko syksyn puhuin 2/3 sanoista ruotsiksi. Ruotsissa on samantapaista sanastoa, mutta varsinaisesti täsmälleen samoja sanoja on vähän. Ruotsin kielioppi on myös englannintaitoiselle varsin helppo. Saksa on tässä suhteessa aivan toista maata.

Aikuisoppija ahkeroi

Keväällä kävin saksan intensiivikurssin tasolla B2.1 ja jatkoin siitä kesälukukaudeksi edelleen tasolla B2.1 ja nyt olen siirtymässä tasolle B2.2. Tällä tasolla pitää kyetä keskusteluun ajankohtaisista aiheista sekä pystyä kirjoittamaan pidempiä tekstejä.

Kielen oppiminen on tuntunut välillä siltä, että saa hävetä joka paikassa. Olisi niin hienoa antaa ajatusten tulla vapaasti ja sanoa mitä haluaa eikä sanoa, mitä voi. Toki yritän sanoa, mitä haluan, mutta vaikka onnistuisinkin informaation välittämisessä, en pysty kertomaan asioista niin kuin haluaisin. Kun on tottunut työkseen kirjoittamaan ja puhumaan, on tunne siitä, että oma ilmaisu on hyvin rajattua, melko ahdistavaa.

FU järjestää myös tutorointia kieltenopiskelijoille ja pääsinkin hyvään ryhmään hieman reflektoimaan oppimisprosessia. Vetäjämme painotti tapaamisissa sitä, että kielen oppimisessa pitää olla päämäärä, esimerkiksi, että opettelen nyt tiettyyn aihepiiriin kuuluvat sanat kerralla. Pitää edetä selkeiden välietappien kautta. Jos on päämäärä, pystyy soutamaan joen yli. Kielenopiskelija, joka opettelee asioita ilman järjestystä ja päämäärää, on kuin paikallaan pyörivä soutaja.

Aikuisoppijalle on tyypillistä, että hän oppii sanoja helposti, mutta ei silti kykene muodostamaan oikeaoppisia lauseita. Lapset oppivat kielet orgaanisemmin ja kykenevät puhumaan ja kirjoittamaan, vaikka sanavarasto olisikin vielä pieni.

Oppimistilanteessa on aika avuton ja opettajan armoilla. Oppimistilanne on myös tunteellinen, kokonaisvaltainen prosessi. Myönnän, että joskus menin salaa pyyhkimään kyyneleitä käytävään, kun koenumeroni oli hävyttömän huono. Samalla täytyy sanoa, että onnistumisista saa toki mielihyvää. Ehkä olin aiemmassa opiskelussa tottunut siihen, että jos jonkun eteen teki töitä, niin kyllä se jotenkin onnistui. Nyt kohtasin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni sen, että se, mitä tein, ei todellakaan riittänyt.

Tunnen häpeää ja voimattomuutta, koen olevani kuin pieni lapsi. Pelkään, että saksalaiset pitävät minua jotenkin tyhmänä, kun ilmaisen itseäni niin huonosti. Persoonanikin muuttuu jotenkin eloisasta pakkomielteisen jankkaavaksi ja typistyy.

Oppimisessa onkin hyvä välillä keskittyä siihen, mistä nauttii. Välillä unohdan tarkoituksellisesti kieliopin jankkaamisen ja nautin sanojen virrasta enkä yritäkään pysähtyä miettimään, miten kuulemani asia oikeastaan oli muotoiltu. Myös saksan tunnilla harjoitellut roolileikit ja improvisaatioteatterituokiot ovat kohottaneet kielitaitoani. Kun esiintyy roolissa, ei tarvitse miettiä, vaikuttaako fiksulta, ja äkkiä puhelukot murtuvat.

Kielenoppimisen tueksi löytyy onneksi hurjan paljon materiaaleja. Omia suosikkejani ovat YouTube-kanavilta löytyvät opettajat. Esimerkiksi Maria on hyvin innostava opettaja, joka tarjoilee viikoittain tietoiskuja saksan kielestä myös TikTokissa. Benjamin puolestaan järjestää pitkiä, joskus jopa kahden tunnin mittaisiksi venyviä harjoituksia, joita koko ryhmä ratkoo yhtä aikaa. Hyvä kirja saksan kielen opiskelun innoittajaksi on Roland Kaehlbrandtin Deutsch – eine Liebeserklärung. Die zehn grossen Vorzüge unserer erstaunlichen Sprache. Siinä käydään läpi saksan hienoja piirteitä ja muistutetaan siitä, että jos kohta saksalaisilla on kylmähkö olemus, niin ilman saksan kielen kohteliaisuutta ja henkevyyttä se olisi vieläkin kylmempi. Juuri kieli on se, mikä pehmentää ja kaunistaa Saksaa ja saksalaisia.

Kielen oppiminen on antanut pienen maistiaisen siitä, miltä Suomeen muuttaminen pakosta tai vaikkapa työn perässä voi tuntua. Ja kun siihen päälle saa sitten vielä lukea lehdistä, miten rasistisia kommentteja useampi hallituksen ministeri on kirjoittanut, en pysty edes kuvittelemaan sitä ahdistusta, jonka vallassa maahanmuuttajat joutuvat tällä hetkellä Suomessa elämään.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Stipendiaattivuoteni tärkeimmät: rehellisyys ja kauneudentaju - 21.08.2023
• Feuilleton-ajan loppu vai uusi alku? - 18.08.2023
• Saksa on muutakin kuin Berliini - 26.05.2023
• Berliinin mittakaavat - 06.04.2023
• Berliini tarjoaa kulttuuria lääkkeeksi tammikuun ankeuteen - 02.02.2023
• Millainen paikka Berliini on Putinin sotaa pakeneville taiteilijoille? - 30.11.2022