On ensimmäistä orientaatiopäivääni edeltävä ilta, kun The New York Times julkaisee uutisen: Columbian yliopiston rehtori eroaa kuukausia kampuksella jatkuneen myllerryksen jälkeen. 

Kun seuraavana aamuna saavun ensimmäistä kertaa uuteen yliopistooni, pääportin edessä on televisiokameroita. Koko päivän kampusta kiertävät pakettiautot, joilla on viesti Columbia-yhteisölle: “Minouche Shafik salli antisemitismin tuhota hänen uransa. Älkää tehkö samaa virhettä”. 

Näytöillä päällystetyt pakettiautot kiersivät Columbian kampusta koko päivän 15.7.2024.

Muutamaa päivää myöhemmin kampuksen edustalla on joukko ortodoksijuutalaisia. Heidän kylteissään lukee: “Free Palestine” ja “Antisiionismi ei ole antisemitismiä”. 

Yli kahdeksan miljoonan ihmisen kaupunkiin mahtuu monenlaisia mielipiteitä, eivätkä jakolinjat aina mene siellä minne ne stereotyyppisten ennakkoluulojen perusteella piirtäisi.

Columbian kampuksen eteen kerääntyneet ortodoksijuutalaiset osoittivat mieltä vapaan Palestiinan puolesta.

Rehtorin eron takana ovat viime kevään mielenosoitukset. Puolentoista kuukauden ajan opiskelija-aktivistit pitivät kampuksella mielenosoituksia ja telttaleiriä. Tilanne kärjistyi huhti-toukokuun vaihteessa, kun mielenosoittajat valtasivat yliopiston Hamilton Hall -rakennuksen ja poliisi tuli rehtorin pyynnöstä purkamaan mielenilmauksen. Iso joukko opiskelijoita pidätettiin, ja koko tilanteen jälkipyykkiä pestään edelleen. Shafik on saanut kritiikkiä monesta suunnasta. Toiset syyttävät häntä sananvapauden rajoittamisesta, toiset antisemitismistä. Lopulta paine johti eroon. 

Nyt Columbian alueella turvatoimet ovat korkealla ja porttien sisäpuolella on todella rauhallista. Journalismikoulun henkilökunta on kuitenkin sanonut hyvin suoraan pitävänsä selvänä sitä, että on vain ajan kysymys, milloin opiskelijat järjestäytyvät ja protestit jatkuvat uudelleen. Millaisen muodon ne saavat, sitä ei vielä tiedä kukaan. Mutta todennäköistä on, että samalla kun me Columbian journalismikoulussa opettelemme uutistyötä, oman yliopistomme tapahtumat tulevat uudelleen nousemaan kansainvälisen uutiskynnyksen ylittäviksi aiheiksi. 

Toistaiseksi olemme kuitenkin saaneet aloittaa lukuvuotta rauhassa. Joseph Pulitzerin vuonna 1912 perustama perinteikäs journalismikoulu on nimensä mukaisesti Graduate School of Journalism, eli keskittynyt vuoden mittaisiin maisteriohjelmiin, eikä kandiopintoja ei ole tarjolla lainkaan. Kaikkiaan maisteriopiskelijoita on parisataa, ja lähes puolet heistä ulkomaalaisia. 

Vaikka opiskelijat tulevat ympäri maailmaa, oppilaitos haluaa opettaa miten journalismia tehdään juuri New Yorkissa. Ensimmäinen kurssini keskittyy paikallisuutisointiin alueena Uptown eli Harlem, Hamilton Heights, East Harlem, Washington Heights ja Inwood. Kurssin aikana syntyviä juttuja julkaistaan The Uptownerissa, paikallisessa uutismediassa, jota ylläpitävät Columbian toimittajaopiskelijat. 

Tarkoitus on löytää ihan oikeita uutisia. Kun on asunut uudessa paikassa vasta muutaman viikon, on paikallisjournalismin tekeminen yllättävän haastavaa. Ensinnäkään en tunne alueelta ketään, toiseksi minulle kaikki on uutta ja ihmeellistä. Sen takia on välillä vaikea hahmottaa, mikä todella ylittää uutiskynnyksen. Kurssia opettava pitkän toimittajauran tehnyt Paula Span pitää uutiskriteerien tasoa korkealla. Vuosittain toistuvasta tapahtumasta raportoiminen ei riitä hänelle uutiseksi, vaan meidän odotetaan löytävän jotakin aidosti ainutlaatuista. Suurin osa kurssikavereistani on joko tehnyt kandiopintoja journalismissa tai heillä on alan työkokemusta. Joukossa on myös alanvaihtajia, minkä vuoksi ensimmäisellä kurssilla käydään läpi myös uutistyön perusteet. Itselleni tilanne on erinomainen. Koska uutistyö on tuttua, voin keskittyä ottamaan haltuun uutta kotikaupunkiani ja nimenomaan Yhdysvalloissa uutisten kirjoittamiseen liittyviä tyyliseikkoja.

Opiskelukaveri kuvasi minut Harlemissa tekemässä katugalluppia ihmisten työllisyystilanteesta ja talousnäkemyksistä.

Oma maisteriohjelmani keskittyy datajournalismiin. Jos nyt uutistyön peruskurssilla pystyn nauttimaan työkokemuksen tuomasta etulyöntiasemasta, koodauskurssien alkaessa tilanne muuttuu täysin. Ennen kun aloitin tämän koulutuksen vaatimat ennakkotehtävät, en ollut kirjoittanut riviäkään Python-ohjelmointikielellä. Onneksi ennakko-osaamista ei myöskään vaadita. Tämä koulutusohjelma on nimenomaan suunnattu toimittajille, jotka haluavat alkeista lähtien oppia miten ohjelmointia voi hyödyntää journalismissa.

Vuoden aikana opettelemme mm. koodaamiseen, isojen datamassojen analysointiin ja datavisualisointiin liittyviä taitoja. Jo ennakkotehtävien tekeminen on ollut todella inspiroivaa, mutta myös vaativaa. Python-ohjelmointikielen alkeet ovat kuin avaisi Duolingon ensimmäistä kertaa uudella kielellä. Ensin tulee riemastus: minäkö todella osaan sanoa omena tällä uudella kielellä! Mutta kun sanoja alkaa kertyä enemmän, alkaa hiipiä tuskastuttava todellisuus: miten voin koskaan muistaa ulkoa kaiken tämän?

Edellinen stipendiaatti Laura Kukkonen on asettanut riman korkealle. Hän valmistui täältä elokuun puolivälissä vuosikurssinsa parhaana. Suoritus on aivan uskomaton! Lauralle suurin kiitos myös niistä kullanarvoisista vinkeistä, joita hän on antanut hakuprosessiin ja opintojen aloittamiseen liittyen. Itselläni kaikki on vielä edessä, ja odotan innolla mitä vuoden aikana tulen oppimaan.